Samaen pitkä perjantai

A A
3.2.2009 16:41 (Päivitetty 3.2.2009 16:41)
Kuva: Rami Marjam�ki

- Olen jo tehnyt aktiivisesti kappaleita seuraavalle soololevylle. Tämä on oikeastaan se kaikista hauskin vaihe kun oikeasti tehdään, loppu on kosmetiikkaa. Tämä on se, mistä mä oikeasti eniten nautin, Samae Koskinen kertoo uudessa työhuoneessaan, Kummelin vanhassa.

Iikka Hackman

Tampereella asuva muusikko Samae Koskinen, 30, on aamukävelyllä. On maanantai, mikä sopii teemaan erinomaisesti. Koskisen painotuore Elossa-albumi kun kertoo episodimaisesti tarinan yhdestä perjantaista.

Maanantai on Koskisen mielestä muusikon perjantai.

- Näissä hommissa viikonloppu on yleensä duunia, joten perjantain myyttisyys on vähän hävinnyt. Ehkä mun pitäisikin laulaa, että maanantai, nyt on jälleen maanantai, Koskinen naurahtaa uuden levynsä Perjantai-biisiin viitaten.

Perjantai on arjen viimeinen ja oikean elämän ensimmäinen päivä. Viisi huonoa päivää viikossa ja vain kaksi hyvää viikonlopussa. Albumin ihmiset ovat vähintäänkin elossa - mutta vain viikonloppuisin.

- Musta tuntuu, että jokainen jossakin välissä kokee sen sosiaalisen huuman, että lähdetään ja etsitään ihmisiä ja tutustutaan uusiin. Niiden soidinmenojen voima on jotenkin niin käsittämätön. Se muoto miten se koko homma tapahtuu, siinä on jotain hassua.

Tampere antologia

Riihimäkeläislähtöisen Koskisen nykyinen kotikaupunki on levyllä isossa roolissa.

- Siitä tulee miljöö, siitä tulee yökerho, siitä tulevat viikonlopun ihannointi ja nuoruus, Koskinen taustoittaa.

Tekstit hän kirjoitti yhdessä Kauko Röyhkän kanssa. Levy hyödyntää kirjallisuudessa ja elokuvissa trendikästä episodimaista tapaa kertoa tarina. Eri kappaleiden kertojat paljastavat itsestään jotakin: iän, haaveen tai illan määränpään.

- Tykkäsin kovasti Spoon River Antologiasta (amerikkalaisrunoilija Edgar Lee Mastersin klassikkoteos) ja siitä, että sen ihmisten muistokirjoitukset nivoutuvat siellä sun täällä toisiinsa. Tuntui mukavalta ajatukselta tehdä sellainen.

Teemalevyjen ongelmana on usein yhteen ideaan takertuminen ja toisaalta se, etteivät kappaleet toimi kokonaisuudesta irrotettuina. Koskinen tiedostaa sudenkuopan.

- Yritin välttää sitä sillä, että tekstit ovat aika irrallisia. Juoni on häilyvä, mutta musta on nastaa, että siinä on se raami. Periaatteessa tämä on kuitenkin sävellyslevy, poplevy, jolla vain on yhdistävä lanka.

Sairaudesta jäi kuolemanpelko

Albumin luonteesta kertoo paljon se, että siitä kirjoittaessa tekee mieli välttää juonipaljastuksia. On silti mainittava, että perjantai päättyy tulipaloon. Kaunein tyttö jää liekkeihin.

Kuolema on albumin voimakkain teema, mikä ei ole sattumaa.

- Koin joskus 17-18-vuotiaana muutaman vuoden totaalisen tummumisen kaikista sosiaalisista ympyröistä, eli sairastin paniikkihäiriötä pari vuotta ihan tosissani. Jouduin lopettamaan koulut kesken. Siitä jotenkin tarttui mukaan sellainen sairauden ja kuoleman pelko, Koskinen kertoo.

Kuolemassa pelottaa sen selittämättömyys.

- Se on sellainen juttu, jota en pysty selittämään itselleni millään tapaa. Mitä sen jälkeen tapahtuu, kierretäänkö me jotenkin, onko joku tuonpuoleinen olemassa? Välillä kelailee, että elämä saattaa loppua minä hetkenä hyvänsä, että nyt otetaan tästä kaikki irti - tai sitten se on sellaista luovuttamista, että tämä on tässä ja mitä tässä pyristelemään.

Pieniä ihmeitä

Eivät Koskisen päivät kuitenkaan kulu vain elämän tarkoitusta ja päättymistä tutkaillessa. Elossa on teemoistaan huolimatta kaunis ja pääosin pirteäkin pop-levy. Kotona maailmaa täyttävät vaimo ja kaksi mopsia - ja elämä on täynnä pieniä ihmeitä.

- Tänään pääsen toteuttamaan asian, josta olen haaveillut varmaan neljävuotiaasta asti. Saan jääkiekkomolarin kamat päälle ja pääsen kaverin höntsäjoukkueen vuorolle yrittämään kiekkojen torjumista. Se on aivan älyttömän siistiä, Koskinen intoilee.

Ja onhan parin yön päästä taas perjantaikin. Ja uusi maanantai.

Viihdeuutiset

Kommentoi artikkelia