Paras pulla-aika
Eija Juutilainen
Laskiainen antaa luvan paistaa ja syödä , aah, pullaa. Kerran vuodessa pitää saada herkutella. Laskiaispulla jakaa ihmiset, toiset haluavat pullansa vain hillolla ja kermavaahdolla, toiset taas mantelimassalla ja kermavaahdolla. Itse kuulun jälkimmäiseen kastiin.
Mikään ei ole niin hyvää kuin pehmeä, itse aidoista aineksista leivottu pulla, joka halkaistaan, rapsutetaan pois vähän pulla-ainesta, leikataan pari ohutta viipaletta marsipaania, ja lisätään väliin paljon kermavaahtoa.
Muutenkin omat pullat ovat ihania, en suostu ostamaan kaupan kuivia ja mauttomia lisäainepullia.
Laskiaispulla
2,5 dl maitoa
puoli pakettia hiivaa tai yksi pussi kuivahiivaa
1 dl sokeria
0,5 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
100 g pehmeää rasvaa
noin 7-9 dl vehnäjauhoja
voiteluun munaa
pinnalle:
mantelilastuja
tomusokeria
Sekoita kädenlämpöiseen maitoon hiiva, suola, sokeri ja kardemumma. Lisää jauhoja alustaen hyvin. Lisää myös rasva. Anna taikinan kohota hyvin ja leivo se pikkupulliksi. Kohota ne vielä pellillä hyvin. Voitele ja ripottele pinnalle mantelilastuja. Paista 225 asteessa noin kymmenen, kaksitoista minuuttia.
Halkaise pullat ja laita väliin marsipaania ja kermavaahtoa. Ripottele pinnalle vielä tomusokeria.
Vinkki: Jos olet hillopullan ystävä, eikä satukaan olemaan mansikkahilloa varastossa, niin kaikki hillot ovat hyviä. Tarjosin ystävillemme sunnuntaina laskiaispullia, joiden sisään laitoin karviaishilloa. Hyvää oli.
Marsipaaniakin on eri väristä, vaalenapunaista, vaaleanvihreää, keltaista.
Asiasta toiseen
Eija Juutilainen
Toimittaja Eija Juutilainen suhtautuu intohimoisesti ruokaan, sisustamiseen, puutarhaan ja pihaan, lapsiin, koiriin, käsitöihin, tuunaamiseen ja viihtyy kirpputorilla. Hän on neljän lapsen äiti ja yhden lapsen mamma.
