Pizzaan tai pastan seuraksi

Keitän aina itse pizzakastikkeen, sillä kaupan valmiskastikkeet eivät ole mielestäni hyviä, ja lisäksi ne ovat kalliita. Kastikkeen valmistaminen on helppoa. Sitä kannattaa keittää aina iso kattilallinen valmiiksi ja pakastaa loput, mitä ei käytä. Silloin on aina säilössä terveellistä ja hyvää tomaattikastiketta, joka on erinomaista myös sellaisenaan pastan kanssa tarjottavaksi. Kastike sopii myös osaksi bolognesekastiketta tai vaikkapa lammaspataa.

Pilko pari sipulia hienonhienoksi silpuksi ja kuullota silppua oliiviöljyssä hetki, lisää mukaan myös muutama murskattu valkosipulinkynsi. Lisää sekaan yksi silputtu chilipalko, josta on poistettu siemenet ja kalvot. Lisää joko täysin kypsiä kirsikkatomaatteja tai pari, kolme purkillista hyvää tomaattimurskaa (Mutti on parasta).

Kirsikkatomaatteja voi olla puolikin kiloa. Jos käytät kirsikkatomaatteja, lisää sekaan myös yksi purkillinen tomaattimurskaa. Huuhdo tomaattikurskapurkit vedellä. Jos vettä lipsahtaa liikaa, ei hätää, anna sitten vain kastikkeen kiehua pidempään, se kiehuu kokoon.

Lisää sekaan myös yksi laakerinlehti sekä kuivattua basilikaa ja oreganoa ruokalusikallinen. Mausta myös suolalla ja ripauksella mustpippuria. Lopuksi lisää teelusikallinen hunajaa tasoittamaan tomaatin terävyys.

Anna kastikkeen kiehua miedolla lämmöllä tunnin verran. Lisää tarvittaessa tilkka vettä. Tarkista maku. Lopuksi lisää tomaattikastikkeeseen reilusti revittyä tuoretta basilikaa.

1 kommentti

Kiitos hyvästä kastikeohjeesta. Olen itsekkin tykästynyt Mutin tomaattimurskiin.
Huom! Mutista oli hyvä juttu uusimmassa Yhteishyvässä.

Ilmoita asiattomasta viestistä

Kommentoi
2000 merkkiä jäljellä
Syötä vahvistuskoodi

Asiasta toiseen

Eija Juutilainen

Toimittaja Eija Juutilainen suhtautuu intohimoisesti ruokaan, sisustamiseen, puutarhaan ja pihaan, lapsiin, koiriin, käsitöihin, tuunaamiseen ja viihtyy kirpputorilla. Hän on neljän lapsen äiti ja kahden lapsen mamma.

Viimeksi kommentoidut

Paras tomaattikastike ikinä