Sosiaalisuus, sosiaalinen media ja yhteisöllisyys tuntuvat
lähinnä kirosanoilta. Tiedän että tämä on virallisen totuuden
mukaan väärä mielipide. Mutta en voi itselleni mitään. Kanssakäynti
muiden ihmisten kanssa on rasittavaa.
Enkä nyt ylpeile itsenäisyydelläni. Juuri päinvastoin. Olen
huolissani itsestäni ja minua hävettää. Minulla on taipumus viihtyä
liian hyvin yksin tietokoneen, telkkarin, lehtien ja kirjojen
kanssa. Ja yleensäkin omassa kodissa.
En mielestäni kuitenkaan ole erakko, enkä haluakaan olla.
Olen joskus käyttänyt termiä sosiaalinen erakko. Tarkoitan sillä
ihmistä, joka viihtyy yksin, mutta joka on ainakin toistaiseksi
saanut itsestään irti niin paljon, että tapaa muitakin ihmisiä.
Sillä vaikka ajatus väkijoukosta ja ihmisten tapaamisesta
tuntuu ensin rasittavalta, tapaamisen jälkeen jää lähes aina hyvä
fiilis. Hyvä kun tuli sittenkin lähdettyä.
Kävin juuri puhumassa lukiolaisille itsestäni ja työstäni.
Kun kutsu tuli, ensimmäinen ajatus oli, miksi vaivautua? Olisi
minulla kaikenlaista muutakin mukavaa tekemistä.
Juuri tästä syystä vastasin heti kutsuun "kyllä". Teen näin
aina, jos ei ole ihan oikeaa menoa muualle tai matka tapaamiseen on
liian pitkä. Jos matkoihin menee kokonainen työpäivä, sitä on
vaikea toteuttaa.
Freelancella ei ole varaa eikä yleensä mahdollisuuttakaan
tuollaiseen. Sanomalehti ilmestyy noin 350 päivänä vuodessa.
Lukiotilaisuuden jälkeen ihmettelin, miksi sitä alunperin
ajatustasolla vastustin. Mainio keikka.
Tänään minulla on erään harrastusseurani pikkujoulut. Kyllä,
pikkujoulut. Vietämme niitä perinteisesti tammikuussa. Tällainen
meno on vähän toisenlainen juttu, sillä paikalla on kavereitani ja
peräti ystäviäni.
En käytää sanaa ystävä herkästi. Se on niin hieno ja vahva
termi, että sitä ei kannata kuluttaa liialla toistolla. Riittää,
että sana rakkaus on jo kärsinyt täydellisen inflaation.
Silti nytkin heti ensimmäinen ajatus oli, että lauantainahan
tulee telkkaristakin vaikka mitä kivaa. Esimerkiksi Midsomerin
murhien Golfkentän murhat -tarinan jälkimmäinen osa. Uutisvuoto
kuuluu lauantai-illan perinteisiin. Ja draamakomediasarja Viimeistä
päivää on oikein hyvä.
No, voihan ne aina tallentaa.
Kahden sortin epäsosiaalisuudelle olen kuitenkin antanut
periksi. En millään keksi mitään käyttöä Facebookille. En keksi,
mitä lisäarvoa Facebookiin käyttämäni aika toisi elämääni.
En halua kerätä nimellisesti kavereita. Enkä varsinkaan halua
nähdä, että minulla ei juurikaan kavereita ole. Jos minulla on
asiaa jollekulle, lähetän sähköpostia. Jos henki on kyseessä,
soitan puhelimella.
Elämässäni ei ole mitään niin kiinnostavaa, että siitä
pitäisi muillekin tiedottaa. Okei, teen sitä juuri nytkin, joten
ehkä minulla jonkinlainen itsensäpaljastelutarve on.
Näitä juttuja on kuitenkin kiva kirjoittaa. Samalla
jäsentyvät omatkin ajatukset. Kerta viikossa ei ole liikaa. Sitä
paitsi, minulle maksetaan tästä.
Minulla on kyllä Twitter-tili (@markoahonen). Lyhytjänteinen
sosiaalinen media sopii luonteeseeni selvästi paremmin.
Sitä paitsi, seuraajia on jo lähes 140. Minulla on
velvollisuuksia heitä kohtaan. Jos luku tippuu alle sadan, pistän
pillit pussiin.
Pidän mahdollisena, että suhtautumiseni Facebookiin muuttuu.
Ehkä siellä todella on jotain nerokasta hyödyllistä tai hauskaa,
jota en vain tunne. Tai elämäntilanteeni muuttuu, ja Facebookille
tuleekin äkkiä käyttöä.
Minun on kuitenkin erittäin vaikea kuvitella, että
innostuisin nettimoninpelaamisesta. Olen innokas konsolipelaaja,
jolla on kaikki mahdolliset laitteet, ja ne kaikki ovat
langattomassa lähiverkossa. Mutta nettipeli muita vastaan tai
yhteistyössä heidän kanssaan tuntuu pelkästään rasittavalta
ajatukselta.
Tämä johtuu ilmeisesti siitä, että voittaminen ei anna
minulle mitään, eikä häviäminen haittaa minua mitenkään. Kyse ei
siis ole muiden ihmisten pelosta, vaan siitä, että nettimoninpelit
eivät vain kiinnosta.
Sen sijaan yksinpelit kiinnostavat paljonkin. Silloin kyse ei
ole voittamisesta tai häviämisestä. Kyse on siitä, että homma
etenee, oppii uutta, tarina ja henkilöhahmot kiinnostavat. Tästä
syystä pidän eniten juonivetoisesta peleistä.
Esimerkiksi urheilupeleissä ilahduttaa onnistunut suoritus.
Kun Tiger Woods PGA Tourissa lyönti menee täsmälleen suunnitelmien
mukaan, saan pienen orgasmin.
Tapaamisiin.
1 kommentti
Moi Marko.
Ilmoita asiattomasta viestistäOlen ollut facebok käyttäjä noin nelisen vuotta, nyt en enää , elämän tilanteeni tuohon aikaan vai oli sellainen että sosiaallinen media oli tarpeeseen, kun en juurikaan päässyt ihmistenilmoille ja ainuaksi kanavaksi jäi ulkomaailmaan sosiaallinemedia. On ikävä noita sen aikaisia kavereita, joita sieltä löysin,..meillähän täällä Suomessa on olosuhteet ..pimeät talvet, paljon yksinasujia, omasta valinnastaan, syrjääntyneitä, tms. kun aurinko ja kesä herättävät käpyrauhasen ja toimivat masennus lääkkeenä, on hyvä, uskon kuitenkin että myös nämä sosiaaliset kanavat joita tietokone aika tarjoaa on hyväksi, Tällä hetkellä elän saaressa , on aika elää hieman kiireetöntä elämää, ainut kanava ulkomaailmaan kuitenkin on tietokone, enää en sosiaallisessa mediassa ole, tahdon huilata, ihantotta sekin saattaa koitua pitemmällä juoksulla väsyttäväksi, mutta ainahan on kaksipuolta. Telvisiota en omista ...oma valinta niinkuin tämä kiireetön elämä täällä saaressa. viiteenkymmeneen vuoteen mahtuu paljon tarpeeksi kanssa käymisiä ja ihmisä , hyvässä ja huonossa, niin kai näissä naamakirjoissa ynnämuissakin. Ehkä joskus kirjaudun facebookkiin ja saan uusia ystäviä. jokainen ihminen on luotu porukkaan loppupeleissä yksinään ei täällä pärjää.kaikelle on aikansa onneksi on vaihtoehtoja,,, elämäntilanne sen säätelee.
Hyvää jatkoa sinulle ja perheellesi. Voi hyvin T .Jarkka