Tämä on ollut tylsä viikko. Toisin sanoen, tämä on ollut vallan
mainio viikko. Tylsyydellä tarkoitan, että elämässä ei ole ollut
mitään erikoista, ylimääräistä tai suuria ponnistuksia vaatinutta.
Tämä on hyvä asia. Tähän pitää pyrkiä.
Esimerkiksi työssä ei ole ollut suuria haasteita lainkaan. En
ymmärrä, mitä ovat ne työelämän haasteet, joihin meidän pitäisi
aina vastata. Hommat tehdään, ja sillä hyvä.
En haali itselleni niin vaikeita töitä, että ne tuntuvat
haasteilta. Toki toiseen hommaa menee aikaa enemmän kuin toiseen,
mutta sehän on itsestäänselvää näissä kirjoitushommissa. Ja melkein
missä tahansa muissakin hommissa.
Siinä vaiheessa, kun työ alkaa tuntua haasteelliselta,
vaihdan alaa.
Sen sijaan viikko on ollut ihan täynnä elämää, 24/7.
Arjeksikin sitä voisi kutsua. Kotona töitä tekevä ei erottele työtä
ja arkea kahdeksi eri asiaksi. En minä ainakaan.
Etätyötä tekevältä kysytään usein, miten hän pitää työn ja
yksityiselämän erossa toisistaan. Vastaus: En mitenkään. Enkä
oikein ymmärrä koko kysymystä. Miksi ihmeessä niin pitäisi tehdä?
Sitä kai kysyjä ajaa takaa. Outo ajatuskin.
Arki ja tylsyys ei tarkoita sitä, että olisi ikävää. Ihan
tavallisessa elämässä on suuria iloja ja pieniä iloja. Koska suuret
ilot ovat intiimejä asioita ja niihin liittyy viattomia sivullisia,
ei niistä tämän enempää.
Tällä viikolla olen nauttinut ainakin seuraavista pienistä
iloista:
- Ystävänpäivää ei meillä varsinaisesti vietetä, ihan turhat
bileet. Oli kuitenkin kiva antaa perheen naisille pikkulahjoja.
Vaimolle toki se suurempi. Oikeastaan tämä on jo pirun lähellä
suurta iloa mutta melkööt.
- Googlen aloitussivun logo poikkesi ystävänpäivänä
normaalista. Aina kun niin käy, se ilahduttaa. Erityisen
ilahduttavaa on, kun ei heti tajua, mitä Google juhlistaa ja asiaa
joutuu miettimään.
- Vaikka muutakin väitetään, tavara tekee onnelliseksi.
Haluan kiittää Nintendon maahantuoja Amoa seikkailupeli Last
Storystä. Lupasin Amolle mainita pelin blogissani, koska en ole
siitä pelipalstan juttua tekemässä. Kaveri ehti varata pelin ennen
minua, ja varausta kuuluu kunnioittaa. Koska kaupallinen yritys ei
lähetä minulle tavaraa hyvää hyvyyttää, tulkoon peli puffatuksi
tässä. Varsinkin kun se on ihan oikeasti jopa erinomainen
japsirope.
- Tavaralinja jatkuu kuten myös pelilinja. Sifteota (saa
Googlata) ei myydä vielä muualle kuin USAhan ja Kanadaan. Kaveri
Los Angelesissa tilasi sen kuitenkin pyynnöstäni itselleen ja
lähetti sitten minulle. Seurannan mukaan paketti ilmestyi Losin
lajittelukeskukseen alkuviikosta. Siellä se tosin on yhä, mikä
hieman harmittaa.
- Edellisessä ei ilahduta pelkästään tuleva tavara, vaan myös
kaverin vaivannäkö. Emme me läheisiä toisillemme ole, tuttavia
vain. Silti avunpyyntöön vastattiin heti "kyllä", vaikka pelissä
oli siinä vaiheessa 150 dollaria hänen omia rahojaan. Hyvät ihmiset
ilahduttavat aina, vaikka hyvä teko olisi pienikin.
- Vaikka PC:n Dear Esther on paremminkin "peli" kuin peli, se
ilahdutti. Siinä ei tehdä mitään muuta kuin kuljetaan kohtalaisen
hitaasti kauniinkaruissa maisemissa ja kuunnellaan päähenkilön
traagisia päivänkirjanotteita. Ei elämäni niin pelkkää pelaamista
ole kuin näistä ilonaiheista voisi päätellä. Näitä vain sattui
kertymään juuri tälle viikolle.
- Sillä onhan pelien lisäksi olemassa myös telkkari. Subin
uusi komediasarja New Girl on oikein hauska. Suomalainen nimi Kolme
miestä ja tyttö tosin vähän ärsyttää. Eikö sen pitäisi olla Kolme
miestä ja nainen? Pääroolin Zooey Deschaneliä voisin katsoa aamusta
iltaan syömättä. Hänessä silmä lepää, enkä nyt suinkaan tarkoita
vain ulkonäköä.
- Mutta onhan pelien ja telkkarin lisäksi olemassa myös
elokuvat. Martin Scorsesen lähes koko perheen fantasiadraama Hugo
oli viiden tähden arvoinen kokemus. Jopa 3D:ssä oli kerrankin
jotain ideaa. Taisi olla ensimmäinen kerta sitten Avatarin.
Tekniikka on vain tekniikkaa, mutta Kokemuksen Hugosta teki sen
toimiminen juuri tunnetasolla.
Nämä pikku asiat ovat ilahduttaneet minua tällä viikolla. On
niitä toki monia muitakin. Aiheet ovat pinnallisia, koska kyse on
pienistä ilahduttavista asioista. Ne suuret ilot menevät sitten
syvemmälle.
No, jos esimerkin haluatte, kerrotaan sitten yksi suuri ilon
aihe. Lapsen kipeä käsi ei ollutkaan mikään suuri juttu, vaan
normaali "hups, kaaduin, sattuu jonkin aikaa mutta paranee parissa
päivässä, koska luut ovat ehjiä" -tapaus.
Pikkumurheitakin toki on ollut kuten kaikilla meistä mutta
mitäpä niistä. Ihmiselämässä kannattaa toimia niin, että maksimoi
ilonaiheet ja minimoi murheet. Aina näihin asioihin ei voi itse
vaikuttaa, mutta suurimpaan osaan voi.
Tämä teksti taitaa olla aika imelä, eikä osoita minkäänlaista
filosofista oivallusta tai älykkyyttä. Mutta nyt vain on sellainen
vähän haikea olo. Sormet ajattelevat nopeammin ja paremmin kuin
aivot, eivätkä kovin hyvin nekään.
3 kommenttia
Mukava lukea kerran arjen pieniä juttuja eikä aina blogien suuria tee-se-itse pamfletteja tai oivalluksia tai uutisten kierrättämistä. Tämäkin toimii!
Ilmoita asiattomasta viestistäNew Girl on tosiaan hauska sarja. Harmi vaan että sekin on jo tullut katsottua.
Ilmoita asiattomasta viestistäNaurakaa:
Ilmoita asiattomasta viestistähttp://www.youtube.com/watch?v=Wx9JRbQhWC4