Pohdintoja vallasta
Marko Ahonen
Melkein kävin jo äänestämässä maamme seuraavaa presidenttiä,
mutta en sitten uskaltanutkaan. Vastuu painoi liikaa. Mietin vielä
ehdokastani jonkin aikaa, vaikka presidentti ei nyky-Suomessa
olekaan erityisen suuri tappi.
On hauskaa seurata sivusta, kun tulevan presidentin odotetaan
ratkaisevat maamme talousongelmat, poistavan yleisen ahdistuksen,
köyhyyden ja työttömyyden. Presidentti ei voi näille asioille
yhtään mitään.
Käytännössä presidentti voi nostaa tiettyjä puheenaiheita
esiin ja pitää niitä esillä. Presidentillä on toki arvovaltaa. Sitä
kutsutaan arvovallaksi juuri siksi, että se ei ole oikeaa valtaa.
Presidentti on kuulemma arvojohtaja, mitä en ole koskaan
ymmärtänyt. Eihän tuo tarkoita käytännössä yhtään mitään. Jokaisen
ihmisen jokainen teko ja lähes jokainen sana on tietenlainen
arvovalinta. Arvotonta elämää elävät vain kuolleet.
Jos aamulla on väsynyt olo, etkä viitsi lähteä töihin tai
kouluun, olet tehnyt arvovalinnan. Kuten myös silloin, jos lähdet
sinne töihin tai kouluun. Se mitä syöt, on arvovalinta. Ja se, mitä
vessapaperia käytät.
Arvopresidentti on yhtä pätevä termi kuin
hengityspresidentti, sillä tokihan presidenttikin hengittää.
Radiossa joku sanoi, että tulevan presidentin pitäisi pitää
esillä kaikille suomalaisia yhteisiä arvoja. Mitä ihmettä ne oikein
ovat? Niin tehdään Pohjois-Koreassa, sillä siellä hyvin pieni
joukko päättää koko maan yhteiset hyväksyttävät arvot.
Vai tarkoitetaanko tällä jotain yleispätevää hyvää kuten
vaikkapa suvaitsevaisuus ja rehellisyys? Muuttuuko maailma
paremmaksi paikaksi, mikäli presidentti kertoo, että
suvaitsevaisuus ja rehellisyys ovat hyvästä? Enpä usko.
Suurin osa meistä tajuaa, että suvaitsevaisuus ja rehellisyys
ovat hyviä juttuja. Kaikki eivät silti noiden mottojen mukaan elä.
Eikä sitä asiaa presidentin sanat miksikään muuta.
Onhan presidentillä sentään ulkopoliittista valtaa, vai mitä?
Sekin valta on lähinnä vain edustuksellista. Jonkunhan siellä
kokouspyödässä pitää istua ja paperit allekirjoittaa.
Presidentillä on oikeastaan aika lokoisa homma. Jos haluaa
pelata varman päälle, ei kannata tehdä mitään, eikä kukaan voi
valittaa, että presidentti on tehnyt työnsä huonosti.
Kunnolla mokaaminen vaatii todella kovaa yritystä, ja
silloinkin presidentti lähinnä nolaa vain itsensä ja maan maine
kärsii. Mitään konkreettista pahaa on aika mahdotonta saada aikaan.
Ellei sitten vedä Barack Obamaa turpiin julkisesti.
Presidentin äänestäminen sopii mainiosti demokratiaan, sillä
äänestäjä ei voi suuria virheitä tehdä. Jokainen ehdokas varmasti
hoitaisi postin ihan siedettävästi.
Silti en ole demokratiasta valtavan innoissani. Olen hieman
näreissäni siitä, että minun harteilleni pistetään niin suuri
taakka kuin äänestyspäätöksen tekeminen. Maasta löytyisi paljon
viisaampiakin ihmisiä päätöksiä tekemään.
Vaan missä he ovat ja kuka päättää, keitä he ovat? Niinpä,
tässä se ongelma juuri onkin.
Suuret kansanjoukot eivät takaa parhaan vaihtoehdon
valitsemista. Mutta se yleensä takaa sen, että pahin vaihtoehto ei
toteudu. Kun demokratiassa jaetaan valtaa tasapuolisesti kaikille
äänestäjille, sitä ei oikeastaan jaeta kenellekään.
Äänestämisellä valta homeopatisoidaan, eli laimennetaan niin
äärimmilleen, että siitä ei ole enää mitään vaaraa. Näin valta
voidaan näennäisesti antaa äänestäjien käsiin. Sillä suoraan sanoen
niistä äänestäjistä suuri osa ei ole mitään ruudinkeksijöitä.
Yleinen äänestysoikeus on demokratian "vapaudut vankilasta"
-kortti. Päätettiin mitä päätettiin, siihen voidaan vedota aina.
Kansa on äänestänyt, pulinat pois.
Enkä nyt väitä, että systeemi olisi huono. Valistunut
itsevaltius toimisi teoriassa paremmin mutta ei käytännössä, koska
ihminen. Valta tosiaankin turmelee.
Missä se valta sitten ihan oikeasti on? Nykyään valta on
melko sama asia kuin raha. Joten valta on siellä, missä rahakin.
Nalle Wahlroosilla on paljon enemmän valtaa kuin Suomen
presidentillä.
Otetaan konkreettinen esimerkki. Kenellä oli valta saada
aikaan laki, joka teki tupakan ostamisesta paljon vaikeampaa kuin
aiemmin tämän vuoden alusta alkaen? Jokuhan senkin idean on joskus
ensimmäistä kertaa keksinyt.
Laista tehtiin virkamiesportaassa esitys, jonka eduskunta
hyväksyi ja presidentti allekirjoitti. Ymmärtääkseni. Mutta oliko
presidentillä tai eduskunnalla valtaa siihen, mitä laissa
määrättiin? Eipä ollut.
Valta on abstraktia. Se ei ole missään, ja se on kaikkialla.
Valta on kätketty systeemiin, leivottu sen sisään. Vallan voi
maistaa ja haistaa, sen vaikutukset voi nähdä, mutta siihen ei voi
koskea.
Monet kuulemma haluavat valtaa, itse en yhtään. Riittää että
saan päättää omasta elämästäni ja vaikuttaa heille sopivissa määrin
läheisteni elämään.
Pelkkä ajatus suuresta vallasta tuntuu stressaavalta,
suoranaiselta riesalta. Näin siksi, että en osaisi ottaa valtaa
ilman vastuuta.
Jos minusta tulisi juuri nyt Suomen diktaattori, pistäisin
postini uuteen hakuun välittömästi. Käyttäisin valtaani täsmälleen
yhden kerran, seuraajani valitsemiseen.
Markolla on asiaa
Marko Ahonen
Marko Ahonen syntyi vuonna 1967 Suomessa samana päivänä kuin Gillian Lucky Trinidad ja Tobagossa. Luckystä tuli myöhemmin merkittävä lakimies ja poliitikko, Ahosesta ei. Ahonen on ollut jo pitkään ammatiltaan kirjoittaja, toimittaja ja kriitikko.
Ahonen ansaitsee elantonsa lähinnä tv- ja elokuvakriitikkona. Vapaa-ajallaan hän katsoo elokuvia ja telkkaria, pelaa videopelejä, tekee ruokaa ja syö. Toisinaan hän pelaa golfia ja soittaa pianoa. Kumpaakin huonosti. Ahonen viettää äärimmäisen keskiluokkaista ydinperhe-elämää yhdessä puoliskon, perijättären ja kahden kissan kanssa.
Ahosta on usein luonnehdittu vasenkätiseksi ja liikalihavaksi vetelykseksi, mikä onkin totta. Puheet hänen mukavuudestaan, hyväntekeväisyystyöstään ja rakastajan kyvyistään ovat suuresti liioiteltuja ja Ahosen itsensä levittämiä.
1 kommentti
Kyllähän eduskunnan valiokunnilla on valtaa kun lakia valmistellaan. Valiokunnissa voidaan tehdä muutoksia hallituksen esityksiin.
Ilmoita asiattomasta viestistä