Miksi aborttikeskustelu on osa ulkopolitiikkaa
Naisen oikeus lailliseen aborttiin on ihmisoikeuskysymys. YK:n yleissopimuksessa (CEDAW) huomioidaan naisten ja miesten tasa-arvoa ja yhtäläiset oikeudet vapaasti ja vastuuntuntoisesti päättää lastensa lukumäärästä ja syntymisajoista sekä mahdollisuus tämän oikeuden harjoittamisen edellyttämään tietoon, opetukseen ja välineisiin (artikla 16 (1)(e)).
Jokaisella naisella on oikeus perhesuunnitteluun ja seksuaali- ja lisääntymisterveyteen. Ihmisoikeuskomitea on osana tasa-arvokeskustelua panostanut valtioiden ottamaan vastuuta naisten terveyskasvatuksesta ja antamaan riittävästi tietoa ei-toivottujen raskauksien välttämiseen. Samalla olisi tärkeätä poistaa raskauden päättämisen kriminalisointi. Kysymys ei nimittäin ole ainoastaan vasta-alkaneen elämän tärkeydestä vaan myös naisen oikeudesta omaan terveyteensä.
Nicaraguassa on vuodesta 2006 ollut aborttien täyskielto. Vuodesta 2008 abortin tekoa on myös kriminalisoitu. Kriminalisointi koskee myös lääkäreitä ja sairaanhoitajia jotka suorittavat abortteja.
Nicaraguassa seksuaaliväkivalta naisia ja tyttöjä kohtaan on kuitenkin suuri ongelma josta ei usein puhuta. Kukaan ei tarkkaan tiedä kuinka monta naista Nicaraguassa raiskataan tai joutuvat insestin uhriksi mutta sitä kuitenkin tiedetään, että jopa puolessa ilmoittautuneissa raiskauksissa vuosina 1998–2008, uhrina on ollut alle 15-vuotias tyttö.
Raskaus on teinitytölle kova vartalolle. Lantio ei ole vielä täysin kehittynyt ja synnytys saattaa olla nuorelle äidille hengenvaarallista. Nicaraguassa seksistä puhuminen on tabu ja suurin osa raskauksista ei koskaan ilmoiteta sen takia, että se on tytölle liian suuri häpeä. Perheelle se on myös suuri häpeä ja tämä vaikuttaa haitallisesti tytön terveyteen ja usein myös siihen, että hän lopettaa koulun. Kouluun on synnytyksen jälkeen hyvin vaikeata palata.
YK on useampaan otteeseen vahvasti kehottanut Nicaraguan hallitusta puuttumaan tähän sukupuolikohtaiseen väkivaltaan. Vielä tarvitaan paljon työtä kansainvälisellä tasolla jotta ei ainoastaan Nicaraguan naiset, mutta kaikki, saavat oikeuden itse päättä omasta terveydestään ja kysymyksistä jotka ovat niin tabu, että naisia kuolee joka päivä tämän takia.
Nicaragua on yksi Suomen kehitysyhteistyöavun päävastaanottajamaista. Suomen kehitysyhteistyössä myös ihmisoikeuskysymykset ovat tärkeitä. Suomi on tukenut naisten ja tyttöjen oikeuksia Nicaraguassa ja tukee aktiivisesti maan terveydenhuoltoa ja erityisesti lisääntymisterveyttä.
Suomella on siis myös velvollisuus puuttua tällaiseen asiaan ja kysymyksiin, jotka koskettavat ei ainoastaan maamme naisia, vaan suurempaa ongelmaa. Tämän takia, kysymys naisen oikeudesta aborttiin on osa ulkopolitiikkaa.
Eva Biaudet
Matkalla Mäntyniemeen
Ehdokas
Matkalla Mäntyniemeen -blogissa on seitsemän kirjoittajaa, jotka ovat ehdokkaina presidentinvaaleissa. Blogissa he pureutuvat ajankohtaisiin aiheisiin.
Kirjoittajina ovat Eva Biaudet, Sari Essayah, Pekka Haavisto, Paavo Lipponen, Sauli Niinistö, Timo Soini ja Paavo Väyrynen.
Blogi julkaistaan Keskisuomalaisen lisäksi Savon Sanomissa, Etelä-Suomen Sanomissa ja Karjalaisessa.

2 kommenttia
Miten abortti voi olla ihmisoikeuskysymys, jos lapsi tapetaan ??
Ilmoita asiattomasta viestistäMiten se voi olla tasa-arvokysymys, jos tasa-arvo on revitty lapsen tasa-arvosta ??
Miten se voi olla kysymys naisen ruumiista, kun kyse on lapsen ruumiista ??
Viattomille lapsille olet valmis antamaan kuolemantuomion, mutta et murhaajille tai raiskaajille. Tämä kuvastaa mielestäni hyvin vinoutunutta arvomaailmaa.
Ilmoita asiattomasta viestistä