A A A

Perheväkivaltaan on puututtava

Eva Biaudet

Eva Biaudet

Viime viikon keskiviikkona jouduimme jälleen todistamaan perheväkivallan karmeimpia tuloksia. Perheenisä surmasi puolisonsa ja pienet lapsensa Helsingin Laajasalossa. Se oli kuudes perhesurma alle vuoden aikana.

Suuren surun keskellä on pohdittava sitä, miten kodin seinien sisällä tapahtuvaan väkivaltaan voi puuttua ajoissa. Väkivalta hiipii lähisuhteeseen vähitellen ja miltei huomaamatta. Uhri rakastaa ja antaa anteeksi kerta toisensa jälkeen, häpeää ja peittelee tapahtunutta. Asiasta on vaikea puhua ulkopuolisille.

Väkivaltaa koetaan niin varakkaissa kuin pienituloisissa perheissä ja koulutustasosta huolimatta. Lähimmät ihmiset ehkä huomaavat jotakin olevan vinossa. Pelkkä kysymys ´mitä sinulle kuuluu?´ voi jo avata padot. Mutta kun akuutti hätä on suurin, on löydettävä turvallinen paikka nopeasti.

Olen itse Helsingin turvakotiyhdistyksen hallituksessa nähnyt, kuinka turvakotien seinät pursuavat ja tilat alkavat olla hyvin kuluneita. Paikkoja on aivan liian vähän, eikä näitä koteja ole läheskään riittävästi koko maassa. Turvakodissa väkivallan uhrin on mahdollisuus hengähtää, koota ajatuksensa ja saada apua kriisin ratkaisuun.

Uhrit ovat ylivoimaisesti useimmin naisia. Meidän on rakennettava uusia sosiaalityön malleja, yhteistyötä poliisin kanssa, jotta kukaan ei joutuisi lopulta pelkäämään henkensä edestä. Naisten ja puolustuskyvyttömien lasten koskemattomuus on asetettava etusijalle.

Meidän on koulutettava erityisesti viranomaisia tunnistamaan perheväkivallan merkit – ja katkaisemaan väkivaltakierre ensimmäisen pahoinpitelyn tullessa ilmi.

Äitiys- ja lastenneuvoloiden kykyä varhaiseen puuttumiseen on vahvistettava ja isienkin hyvinvointia on tuettava. Kotikäyntien merkitystä perheiden tukemisessa on lisättävä. On oltava rohkeita kysymään ja valmiita toimimaan. Meidän jokaisen.

Lämmin osanottoni surmattujen läheisille.

Lähetä artikkeliin linkki
Sähköposti Facebook Twitter Delicious
Kommentoi

2000 merkkiä jäljellä

Kaikki kommentit moderoidaan ennen julkaisua.

Matkalla Mäntyniemeen

Matkalla Mäntyniemeen

Ehdokas

Matkalla Mäntyniemeen -blogissa on seitsemän kirjoittajaa, jotka ovat ehdokkaina presidentinvaaleissa. Blogissa he pureutuvat ajankohtaisiin aiheisiin.

Kirjoittajina ovat Eva Biaudet, Sari Essayah, Pekka Haavisto, Paavo Lipponen, Sauli Niinistö, Timo Soini ja Paavo Väyrynen.

Blogi julkaistaan Keskisuomalaisen lisäksi Savon Sanomissa, Etelä-Suomen Sanomissa ja Karjalaisessa.

Matkalla Mäntyniemeen

Viimeksi kommentoidut