Työn merkitys nuorille
Eva Biaudet
Työ merkitsee paljon enemmän kuin turvallista toimeentuloa - työ tuo itseluottamusta, luo yhteisöllisyyttä ja mahdollistaa kehityksen.
Suomessa ja Ruotsissa nuorisotyöttömyys on Euroopan korkeimpia, mutta asiasta ei ole keskusteltu tarpeeksi. Se on poliitikkojen vastuulla. Minun vastuullani. On oltava rohkeutta nähdä ja toimia. Jos nuoret työttömät eivät näy mediassa tai muilla vaikuttamisen forumeilla, suuri yleisö ei ymmärrä nuorisotyöttömyyden olevan ongelma, joka ei poistu iän myötä.
Vuonna 2008 miltei 60 000 nuorta oli työelämän tai koulutuksen ulkopuolella, kertoo tilastollinen tutkimus. Sosiaalinen turvajärjestelmämme kykenee huolehtimaan vain osasta nuoria. Kaikkein heikoimmilla ovat ne, jotka peruskoulun päätettyään eivät jatka opintojaan tai mene töihin. Syrjäytymisen riski on kolminkertainen verrattuna niihin, jotka ovat saaneet keskiasteen ammattikoulutuksen. Myös työttömyysriski on suurin vain peruskoulun käyneillä.
Edistääkö työnteko hyvinvointia? Aivan varmasti. Onnellinen arki vaatii jokaisen yksilön ponnistuksia. On tärkeää tuntea itsensä hyväksytyksi ja tarpeelliseksi. Myös nuorilla on oikeus siihen.
Ei ole epäilystäkään siitä, että kaikki perustuu koulutukselle. Uutta ajattelua edustava etsivä nuorisotyö on osoittautunut tärkeäksi. Myös panostus harjoittelupaikkoihin on lisännyt yhä useampien mahdollisuuksia päästä työelämään. Myös nuorison työpajat ovat uudenlaisia malleja, jotka ottavat huomioon kokonaisen ihmisen tarpeet. On muistettava, että yhteiset ratkaisut eivät sovi kaikille.
Meidän on uskallettava kohdata ongelmat. Löydettävä uusia keinoja. Varmistettava, että apu tulee ajoissa. Tämä koskee kaikkia – iästä riippumatta.
Eva Biaudet
Matkalla Mäntyniemeen
Ehdokas
Matkalla Mäntyniemeen -blogissa on seitsemän kirjoittajaa, jotka ovat ehdokkaina presidentinvaaleissa. Blogissa he pureutuvat ajankohtaisiin aiheisiin.
Kirjoittajina ovat Eva Biaudet, Sari Essayah, Pekka Haavisto, Paavo Lipponen, Sauli Niinistö, Timo Soini ja Paavo Väyrynen.
Blogi julkaistaan Keskisuomalaisen lisäksi Savon Sanomissa, Etelä-Suomen Sanomissa ja Karjalaisessa.