A A A

Ongelmia ei ole!

SM-liigan sivuilla blogaava Tommi Kerttula paljasti tuossa kuukausi sitten vähälle huomiolle jääneen katastrofaalisen tilaston. Kyseessä oli koonti kahden minuutin jäähyistä sekä ulosajoista kymmenen ensimmäisen liigakierroksen jälkeen vuosina 2009-11.

Se meni näin:

Kahden minuutin jäähyt, kymmenen ensimmäistä kierrosta:
Kausi 2009–2010: 934 kpl
Kausi 2010–2011: 762 kpl
Kausi 2011–2012: 683 kpl

Siis tänä syksynä kymmenen ensimmäisen liigakierroksen aikana vihellettiin 251 kakkosta vähemmän kuin kaksi vuotta sitten! Samalla vertailujaksolla kaksi vuotta sitten nähtiin yhdeksän ulosajoa, tänä syksynä niitä oli yhdeksäntoista!

Ei kai siihen mitään einsteinia tarvitse, kun hoksaa, että nämä asiat korreloivat keskenenään. Kun keppiä saa antaa käsille ja työntää kainaloon sekä puserossa roikkua ilman rangaistusta, niin jossain kohtaa läikkyy yli. Sitten ohjataan ukkoa ulos isoista ovista.

NHL:n villitsemänä muutama vuosi sitten puhuttiin nollatoleranssista ja hetken aikaa sitä jopa yritettiin toteuttaa. Lisää tilaa taidolle jne. Nyt asiasta ei enää edes puhuta.

Tivasin karmean JYP-Pelicans -ottelun jälkeen kommenttia em. tilastoon otteluvalvoja Erkki Jaalalta. Jaala väisti kysymyksen.

-Erotuomarijohto (kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelä ja erotuomaripäällikkö Markku Kruus) kommentoi näitä asioita. Sieltä ei ole tullut missään vaiheessa sellaista viestiä, että tämän kauden tuomaritoiminnassa olisi ollut jotain ongelmia. Ongelmia ei ollut myöskään tässä ottelussa, Jaala sanoi.

Jaahah. Että ongelmia ei ole. Menohan on kuin Neuvostoliitossa ennen vanhaan - tai Venäjällä nykyään. Ongelmia ei ole, kun niistä ei puhuta.

Mutta on niitä. Tämän kauden aikana olen nähnyt kolmisenkymmentä SM-liigaottelua ja puolenkymmentä mestismatsia. Sama tauti on nähtävissä lähes joka ottelussa: kahvakiekko tekee väkevää paluuta.

Päätkin kolisevat, välillä aivotärähdysten arvoisesti. Välillä niistä rangaistaan, välillä ei. JYP-luotsi Jyrki Ahon mitta täyttyi Eric Perrinin keskiviikkoisen tärskyn jälkeen. Tilanteesta ei vihelletty rangaistusta. Hiljattain Jani Tuppurainen näki tähtiä Hämeenlinnassa ja siitäkin selvittiin ilman sanktioita. Sekä pelitilanteessa että jälkikäteen videolta tarkastettuna. Ehkä Risto Dufvan valmentama JYP olisi saanut erilaista oikeutta...

Aho otti esille myös Sami Vatasen lähes joka ottelussa saaman erityiskohtelun. Vatasta koukitaan ja naputellaan käsille niin että heikompaa hirvittää. JYPin onneksi Vatasta itseään ei hirvitä, vaikka pilli ei turhan usein soi.

Heitin Aholle ajatuksen, että eri valmentajien joukkueet saavat tuomaristolta erilaista kohtelua. Siis mitä ärhäkämpi ja mitä korkeamman profiilin koutsi, sitä herkemmin pilli soi vastustajan jäähyn merkiksi. Esimerkiksi Ahon edeltäjä Risto Dufva oli huomattavasti taitavampi manipuloimaan SM-liigan erotuomarijärjestelmää kuin Aho. RD:n lisäksi liigasta löytyy useita muitakin, joiden konahduksia kuunnellaan herkemmällä korvalla kuin Ahon vastaavia.

-Olen ajatellut, että viesti voisi mennä perille ihan nätistikin sanomalla, mutta näköjään täytyy vittuilla ja huutaa, Aho tuhahti keskiviikkoiltana.

Niinpä. Ja aina sekään ei auta.

Ongelma on järjestelmässä, jolla on hyvin vähän edellytyksiä kehittyä. Korkeinta valtaa erotuomariasioissa käyttävät entiset erotuomarit ja otteluvalvoja toimivat yleensä entiset erotuomarit. Nämä tahot eivät anna kaukalossa touhuaville pillimiehille riittävän jämäköitä ohjeita. Ja kun eivät anna ohjeita, eivät voi myöskään antaa satikutia niiden noudattamatta jättämisestä. Kollegiaalinen solidaarisuus. Sitähän me aika usein noudatamme kaikki omilla aloillamme. Niin myös erotuomarit ja heidän johtajansa.

Vaikutusvaltaista korkean profiilin koutsia säikähdetään hetki, mutta todellisuudessa mikään ei muutu. Järjestelmä jatkaa homehtumistaan.

Avoin keskustelu ja ulkopuoliset näkemykset voisivat olla poikaa. Media, valmentajat ja pelaajat ovat ampuneet poteroistaan vuosikausia. Tuomarijärjestelmä sen sijaan on puolustanut omiaan kuin leijonaemo.

Ja näin jatketaan. Niin kauan kuin Suomessa jääkiekkoa pelataan.

Lähetä artikkeliin linkki
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

1 kommentti

Asiallinen kirjoitus.

Minkä ihmeen takia SM-Liigan erotuomareille ei saa antaa palautetta. Onko asia sillä lailla, että kaukalossa luistelee neljä paavia raidalliset paidat päällä he ovat erehtymättömiä. Jos liiga haluaa että sen erotuomaritoiminta kehittyy paremmaksi ja valmentajat eivät kitise joka pelin jälkeen samoista asioista, niin kannattaisi varmaankin alkaa kuuntelemaan sitä palautetta mitä otteluiden jälkeen annetaan... Ja ottaa siitä myös opiksi. Tietysti jotkut valmentajat voisivat myös kehittää taitojaan palautteen antamisessa, mutta ainakin Aho oli eilen ihan asiallisella linjalla ja puhui asiasta.

Olen kuullut joskus sanonnan "Kehitys loppuu tyytyväisyyteen". Otteluvalvojan sanomisien perusteella liiga ja otteluvalvojat ovat tyytyväisiä nykyiseen tuomaritoimintaan. Tuon sanonnan perusteella homma ei muutu paremmaksi ennen kuin lakataan olemasta tyytyväisiä ja aletaan oppimaan palautetteesta. Liigan pitää muuttaa palautteenantamiskulttuuria sillä tavalla että jokaisen ottelun jälkeen käydään oikein kysymässä kummankin joukkueen edustajilta palaute ottelusta ja esimerkiksi valmentajat sitten osoittavat tuomareille tai otteluvalvojalle mikä tuomareiden toiminnassa oli hyvää ja missä heillä on vielä mahdollisuus kehittyä. Jos palaute on negatiivista niin tuomareiden edustajalla pitää olla sen verran selkärankaa että myöntää että ottelun tuomarointi ei ollut tarpeeksi hyvällä tasolla, eikä kierrellä kuin onkimato koukussa kuten eilisen JYP-Pelicans ottelun valvoja väistellessään itseensä ja tuomaristoon kohdistuvaa kritiikkiä. Liiga voisi vaikka kysyä Puolustusvoimilta, olisiko siellä joku joka osaisi käydä opettamassa erotuomareille ja heidän esimiehille ja miksei myös valmentajille kuinka annetaan palautetta ja kuinka siihen tulisi suhtautua. Varusmiesten koulutuksessa ainakin palautteen antaminen on aika kattavaa erilaisten suoritusten jälkeen ja yleensä sen perusteella tapahtuu myös kehittymistä.

Ilmoita asiattomasta viestistä

Kommentoi

2000 merkkiä jäljellä

Kaikki kommentit moderoidaan ennen julkaisua.

Pressiboksi

Pressiboksi

Tuomas Heikkilä

Jääkiekkoiluun erikoistunut vapaa toimittaja Tuomas Heikkilä kommentoi ja ihmettelee blogissaan jääkiekkomaailman menoa. "Arvovaltaisen" Urheilulehden rankingin mukaan Heikkilä on Suomen 12:nneksi paras lätkätoimittaja.

Pressiboksi

Viimeksi kommentoidut