Kuten kaikki tietävät, HJK menetti viime
kauden aikana ison nipun laadukkaita pelaajia. Luonnollisen kierron
mukaan helsinkiläiset yrittävät paikata aukot uusilla laadukkailla
pelaajilla. HJK on pitkään vääntänyt TPS:n kanssa Toni Kolehmaisesta, joka yleisesti tunnustetaan
liigan parhaiden keskikenttäpelaajien joukkoon.
Perjantain Ilta-Sanomissa 23-vuotias lupaus
ilmoitti suoraan, että totta kai siirto HJK:hon kiinnostaa.
Toteutuessaan Kolehmaisesta maksettaneen yksi suurimmista
siirtosummista, joka suomalaisten joukkueiden kesken on maksettu.
Se on kuitenkin vain osa kokonaisuutta. Entinen liigaratsu Antti Pohja summasi asian hyvin Twitterissä: ”
Kolehmaisen
lausunto on enemmän kuin sanojensa summa: se kiteyttää murroksen,
joka menossa. Ei ole aina ollut "totta kai" -asia.
Vuodesta 2010 mustavalkoisessa nutussa
vääntänyt Kolehmainen ei ole mikään turkulaisuuden ruumiillistuma,
mutta silti äärimmäisen suosittu TPS-perheen jäsen.
Seurauskollisuus ympäri maailman on jo vuosia kuihtunut
kuihtumistaan, mutta silti Kolehmaisen lausuma “totta kai” tekee
kipeää monessa turkulaisessa jalkapalloihmisessä. Sopimuksenalaista
profiilipelaajaa voi huoletta haukkua raha-ahneeksi petturiksi,
siihen turkulaisilla on täysi oikeus, mutta kolikolla on aina
toinenkin puoli.
Kolehmaisen näkökulmasta HJK on paras ikkuna
Euroopan kentille, mitä Suomesta löytyy. Nuori mies on laskenut
kylmästi yhtälön.Tuossa yhtälössä Kolehmaisen omat pelilliset
rahkeet riittävät Veikkausliigaa suurempiin ympyröihin ja HJK:n
europelit ovat tasaisin polku, jota pitkin tuohon unelmaan voi
päästä käsiksi.
Toteutuessaan siirto vahvistaa paria muutakin
vallalla olevaa trendiä. HJK on viimeisen vuoden aikana repinyt
entistä enemmän pesäeroa muihin liigaseuroihin. Seuralla on talous
kunnossa ja Klubi nähdään yleisesti parhaimpana ponnahduslautana
isommille areenoille. Muuten globaali taloustilanne on näyttänyt
karun puolensa Veikkausliigalle. Kirstujen pohjat paistavat useassa
liigaseurassa. Laadukkaisiin pelaajiin ei yksinkertaisesti ole
varaa. Juuri sen takia moni taitonsa jo useana vuonna osoittanut
liigajyräkin on yhä ilman seuraa, vaikka Liigacup pyörii jo.
Pelaajamäärän ylitarjonta suhteessa kysyntään
on tuonut mukanaan myös ikäviä sivuilmiöitä, joista Juha Reini kirjoittaa blogissaan.
2 kommenttia
Pieni korjaus hyvään kirjoitukseen: Toni Kolehmainen on syntynyt vuonna 1988 eli täyttää tänä vuonna 24-vuotta.
Ilmoita asiattomasta viestistäOmasta mielestäni Kolehmainen siirsi lausunnossaan vastuun seuroille eli jos helsinkiläiset maksavat tarpeeksi niin TPS myy. Hän tyytyy kohtaloonsa oli se sitten Turku tai Helsinki. Kiinnostusta on kumpaakin vaihtoehtoon.
Koko jutun taustalla oli TPS:n toimitusjohtaja Marco Casagranden vastaus kysymykseen HJK:sta ja Kolehmaisesta TPS:n tiedotustilaisuudessa torstaina. Siinä Casagrande totesi, että neuvotteluyhteys on ja pelaajaa ei voi väkisin pitää. Tässä tapauksessa Kolehmainen voi marssia TPS:n toimistoon ja vaatia siirtoa. Näillä näkymin HJK ei maksa TPS:n vaatimaa siirtosummaa ja Kolehmainen ei ole vielä vaatinut siirtoa. Tämä sama koskee niin Hongan tai JJK:n pelaajia joista osa varmasti vahvistaisi HJK:ta.
HJK on varmasti paras siirtoikkuna ulkomaille tällä hetkellä, mutta HJK ei suinkaan ole ainoa seura mistä ulkomaille on ponnistettu. Muun muassa Kolehmaisen nykyseura TPS on tehnyt lukuisia pelaajakauppoja kotoista liigaa suuremmille areenoille viime vuosina. Viimeisempänä lähtijänä Jere Uronen Ruotsiin siirtokorvauksen kera.
Vähän liikaa tunnutaan jokaisessa nurkkauksessa laskevan tuon yhden arpaonnea vaativan europelin varaan. Seuraavaksi vastassa voi olla joku Moldovan ihme jolla on kymmenen Veikkausliigaa parempaa brassia kentällä ja siinä suomalaisella joukkueella ei ole mitään jakoa eikä näyttöpaikkoja pelaajilla.
Ikälipsahdus korjattu. Kiitoksia Kyösti muutenkin asiallisesta palautteesta.
Ilmoita asiattomasta viestistä