Hämmästelin sitä, kuinka paljon KSML kirjoitti perjantaina 12.3.2010 Alvari-projektin perhetyöstä. Alvarista kerrottiin ainakin kahdessa perjantainumeron jutussa. Kolmannessa lastensuojeluaiheessa käsiteltiin kriisikeskus Mobilea.

Syntyi vaikutelma, että lehdessä on ollut juttupula.

Vähäisistä tarpeista oli laadittu täyden broadsheet -kokoisen sivun verran tekstitapettia. Kaupungin lastensuojelun virkamiehet olivat jälleen saaneet toimittajan innostumaan asiaansa. Toimittaja oli nielaissut kaiken kyselemättä ja selvittämättä. Toimitus pystyi venyttämään kilometrin verran tekstiä samasta virkamiesten laatimasta huolestuneesta tiedotteesta, jossa kerrotaan, ettei RAY halua enää tukea jyväskyläläisten tarpeellista lastensuojeluhanketta.

Hämmästykseni vain kasvoi, kun totesin, että täsmälleen samaa viranomaistiedotteen makuista tekstiä kierrätetään vielä KSML:n pääkirjoituksessakin! Pääkirjoitus ei erotu edes tyylillisesti jo perjantaina julkaistuista jutuista. Lukija ei siis erota pääkirjoitusta viranomaistiedotteesta. Se ei kerro hyvää KSML:n toimituksen kunnianhimosta ja ammattitaidosta.

Pääkirjoitus toisteli jo aiemmin esillä olleita tietoja. RAY on antanut Alvari-projektiin 61 000 euroa vuodessa, Jyväskylä on itse laittanut muutaman tuhat euroa enemmän, 67 000 euroa. Lehti ei ole lainkaan hämmästellyt sitä, että 128 000 euroa on oikeastaan melko pieni raha ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön Jyväskylän kokoisella paikkakunnalla. Kaupungissa on kaiken lisäksi keskiarvoa selvästi enemmän lastensuojelutapauksia. Voidaan todeta, että Alvari on epäonnistunut tehtävässään tukea perheitä, ettei lasten asema kurjistuisi.

Jyväskylä on tosiasiassa itsekin tehnyt sen johtopäätöksen, että lapsiperheitä ei voi Alvarin kaltaisella työllä auttaa. Kaupungin sosiaalityöntekijät ovat jo vuosien ajan käyneet keräilemässä lapsia perheistään ja kodeistaan kiireellisesti yhteiskunnan huostaan. Ei ole mikään ihme, ettei RAY enää usko projektiin.

Ennaltaehkäisevän työn eli avohuollon tukipalveluiden puute on synnyttänyt paikkakunnalle kukoistavan lastensuojelubisneksen. Huostaanotettuja lapsia hoitavat laitokset kirjoittavat työstään muhkeita laskuja. Pääkirjoituksen mukaan lapsen hoito maksaa vuodessa vähintään 55 000 euroa, mutta tuo summa on tosiaankin minimi. Hinta pyörinee keskimäärin jossain 70-80 000 euron kieppeillä.

Lapsikauppa on hyvin kannattava liiketoimi Suomessa.

Huostaanotettujen lasten hoitaminen kodin ulkopuolella maksaa vuodessa suomalaisille veronmaksajille 600 miljoonaa euroa. Summa kasvaa 50 miljoonalla eurolla joka vuosi.

Arvelen, että Alvarin rahoituksen lopahtaminen harmittaa sosiaaliviranomaisia siksi, että se on toiminut hyvänä tekosyynä sille, ettei kaupungin ole tarvinnut ryhtyä tarkastelemaan lastensuojelun epäonnistumista kriittisesti. Virkamiehet ovat aina kaataa epäilykset siten, että onhan meillä tämä RAY:n rahoittama Alvari-projektikin. Sitä sosiaalityöntekijät eivät ole koskaan ryhtyneet selostamaan, että se on ollut kaikilla mittareilla mitattuna kovin pientä toimintaa.

Toimittaja Katri Nieminen antoi jutussa virheellisen käsityksen Alvarin työskentelytavoista. Alvarissa hyödynnetään perhetyöntekijöitä, jotka Nieminen kuvaa kodinhoitajamaisiksi. Todellisuudessa perhetyöntekijä ei tee kodeissa mitään sellaista.

Perhetyöntekijä todellakin vain seuraa perheen tilannetta ja kirjoittaa havaintojaan sosiaalityöntekijöiden käyttöön. Perhetyöntekijä hahmottaa perhettä lasten kautta, johon hän käyttää ns. nallekortteja.

Korttien käytöstä kerrottiin KSML:n jutuissakin. Lapsen pitää nallen kuonon asennosta tunnistaa se, mikä parhaiten vastaa hänen omaa tunnetilaansa. Menetelmä on hyvin epäilyttävä. Minäkään en ole osannut kuvien ilmeitä tunnistaa, kun olen näitä nallehahmoja katsonut.

Perheelle saattaa olla suuri katastrofi, kun perhetyöntekijät saapuvat kotiin. Ensiksikin, heidät on usein pakko ottaa vastaan, sillä sosiaalityöntekijä tarjoaa vaihtoehdoksi lasten kiireellistä huostaanottoa.

Perhetyöntekijät ovat sosiaalipoliiseja, jotka tulevat tutkimaan perheen. Heidän työnsä on johtanut monessa tapauksessa lasten kiireelliseen huostaanottoon älyttömien syiden vuoksi. Perhetyöntekijä nimittäin kirjaa ylös perheen asiakaspapereihin pienimmätkin poikkeamat. Numeron saa tehtyä vaikkapa petaamattomasta sängystä.

Perhetyöntekijöiden vierailu aiheuttaa lisää stressiä, ei vähennä sitä, koska koti pitää kunnostaa heidän tuloaan varten.

Ennen tätä omituista ammattikuntaa käytettiin kodinhoitajia, jotka auttoivat juuri näissä töissä.