| Kirjoittaja |
Viesti |
|
|
Kovin oli artikkeli saudin vihreä. Artikkelin kirjoittaja ei varmaankaan itseään kovin objektiivisenä pidä. "Sen lauluja laulat kenen leipää syöt" Saudithan eivät tunnetusti tee mitään oikeita töitä vaan työt hoitaa 9 miljoonainen "orja joukko",joka koostuu siirtotyöläisistä ns kolmansistamaista Filippiinit, Sirlanka Intia Burma jne. Tämä väestönosa on vailla minkäänlaisia oikeuksia. Työskennelleesäni vuonna 2009 Dammamissa eräs Saudi-Arabia suurimmista teollisuuskaupungeista, tutustuin paikallisiin työolosuhteisiin.Työmaalla eivät saudit pahemmin pyörineet, hommat hoiti intialaiset marokkolaiset ruotsalaiset ja muutama suomalainen. Esimerkiksi intialainen taksinkuljettaja kertoi pienen enpimisen ja vakuuttelun jälkeen kokemuksistaa. Hän piti ulkomaalaisia hyvinä asiakkaina koska nämä maksoivat matkansa. Saudit(alkuperäisväestö) jättivät yleensä maksamatta. Kertoessani että meillä ajetaan poliisin puheille jos rahaa ei löydy, niin hän lausahti; Häneltä loppuu työt jos valittaa poliisille.
Bahrainin ja Saudien rajalla satuin kerran passijonoon siirtötyöläisten kanssa, kohtelu oli meikäläiselle samaa luokkaa,sormenjäljet otettiin noin 10 kertaa kun muka en osannut oikein sormiani asetella lukijaan, tosin eivät keränneet passaini pois kuten tehtiin työläisille. Me suomalaisetkin olemme hyvin nöyristelleet saudeja, viimeinen huippu on tämä opetusyhteistyö jossa tuemme miljonäärien lasten koulunkäyntiä. Miten lienee siirtotyöläisten lasten laita. Muistiko opetusministeri vierailullaa tätä kysäistä,epäilen.
Kyllä hienoa on ja kelpaa paikallisten öljy miljoonia pöllytellä,öky maastureilla ajella ja vietää aikaa esim euroopassa kasinoilla kun on kesä kuuma kotona. Kyllä viina saudeille maistuu.. käyvät Bahrainissa ryyppäämässä ja hummaamassa. Muutaman kerran törmäsiin kännisiin saudikuskeihin Bahrain-Saudi sillalla, eipä tuo paikalliasia poliiseja paljon kiinnostanut vaikka kuski sammahteli rattiin.
Niin jos saudeilla ei öljyä olisi niin olisivat varmaankin vain rupisia kamelin ajajia. Kaikki kunnia kameleille.
|
 |
|
|
|
Mikä enemmistön? Nytkin vähemmistö n 21 % hallitsee muita,siis kokoomus.
|
 |
|
|
Lapsilisät on jo poistettu>>>>>>>>>>>>>>>>köyhiltä toimeetulotukea saavilta yksinhuoltajilta.
HYVÄ SUOMI, NOKIA JA BRÄNDI!!
|
 |
|
|
Ketän Virkkunen aikoo Jyväskylän Yliopiston kanssa kouluttaa Saudeissa? Paikallisia vai siirtotyöläisiä ja niiden lapsia.
Ohessa lainaus HRW:n muutamavuosi sitten julkaisemasta raportista Saudeista.
Merkittävä osa lähes 9 miljoonan ulkomaisen työntekijän joukosta kärsii ylipitkistä työpäivistä, poljetuista palkoista sekä karkeasta mielivallasta. Pahimmissa tapauksissa ulkomaisia työntekijöitä on pakotettu perusteettomiin tunnustuksiin ja oikeuden päätöksellä teloitettu. Naisten raiskaukset ovat tavallisia.
Hyvä Suomi ja Kokoomus!
|
 |
|
|
Olen aina ihaillut israelilaisia,juutalaisia. He ovat maailman valio kansaa. On aivan oikein että arabit tungetaan maan rakoon ja länsiranta asutetaan vaikka venäläisillä juutalaisilla. Olenkin harkinnut kääntyväni juutalaiseksi ja muuttava länsirannalle. Sissikoulutuksen Suomen armeijassa saaneena pääsisin varmaakin siirtokunnan turvallisuusjoukkoihin,saisin kantaa rynnäkkökivääriä.Pitänee ottaa yhteyttä Jyväskylän juutalaiseen seurakuntaan tuon liittymisen suhteen.
Suomalainen yhteiskunta ei ole antanut minulle mitään viimeisen vuoden aikana jonka olen ollut työttömänä,varmaakin muuttamalla länsirannalle saa jotain avustusta Israelin valtiolta.Mikä parhainta juutalaiset ei vietä joulua.Voiko Jyväskylässä opiskella hepreaa?
|
 |
|
|
|
Mä oon ollut työttömänä(Metso antoi loparit) jo vuoden. Ei oo kukkaa soittannu ovikelloo ja tarjonnut töitä.Pitäskö tehä jottain?
|
 |
|
|
Pakana? Mikä on pakana? Aikoinaan pyhäkoulussa opin että pakana on oppimaton tyhmä Afrikan asukas joka tarvitsee valkoisen paimentolaisuskonnon tullakseen Hyväksi Ihmiseksi.
Ovatko pakanoita; islamilaiset,juutalaiset,hindut,budhalaiset? Onko DalaiLama pakana?
Ken valaisis nät mun pulmia?
|
 |
|
|
Joo minä en kato propakanda uutisia seuraan vain BBC World:n ja Al Jazeeran sekä RT:n uutisia. CNN:n uutisten seuraamisen lopetin sen muututtua Obaman propakanda tuutiksi. Suomalaisista saattoi vielä 70 luvulla luottaa STT:n.
Näitä keskustelu ketjun kommetteja en edes viitsi kommentoida ovat todella luokkaa "miltä minusta tuntuu" .
|
 |
|
|
|
Tervetuloa tänne vaan meitähän on jo yli 300 tuhatta.Kohta olen ollut vuoden työttömänä kun Metsolta potkut sain.Ei ole töitä näkynyt enkä juuri kaivannutkaan.
|
 |
|
|
|
Mua ei uhattu--- vaan annettiin potkut. Rauha Elorannan muistolle - kun aikanaan jää eläkkeelle-toivottavasti eläke on riittävä
|
 |
|
|
|
Eikös Jehova Jumala ja Allah ole vielä vuorotteluvapaalla,kaikenmoiset "uskovaiset" yrittävät sitten toimia sijaisena.
|
 |
|
|
|
Hyvä retku! Roskajoukot joutaa pois niin Välimereltä kuin Kauppakadulta ja Kslm:n keskustelusivuilta. Ai niin eduskunnasta ja valtuustoista.
|
 |
|
|
Millä se Tyynelä aikoo aamukahvit keittää? Jos haluamme että uutta ydin ym voimaa ei rakenneta meidän on pysäytettävä taloudellinen kasvu ja palattava 1960 luvulle ulkohuusi aikakauteen.
Uusiutuvien energialähteidenkäytön lisääminen tarkoittaa muunmuassa seuraavaa:
Vuotoksen allas on rakennettava>> saadaan mm säätövoimaa tuulivoimalle>> kun ei tuule niin juoksutetaan vettä
Hiilen ja turpeenpolttoa on lisättävä samoin maakasunkäyttöä on lisättävä ,putki Norjasta
Paljon energiaa käyttävät teollisuuslaitokset siirettävä pois Suomesta esim Tornion jaloterästehdas.
Sähköenergian hinta 10-kertaistettava>>pakkosäästö(energiavero)> saadaan maksettua takuutriffit esim tuulivoima biokaasu
Aloitettava yhteiskunta jätteenpoltto suuressa mittakaavassa>> voidaan luopua turhasta jätteidenlajittelusta
Kelpaako Tyynelälle nämä ehdotukset vai kudotaanko yhä enennevässä määrin vain villasukkia ettei talvella palele.
|
 |
|
|
Ja kaikki oleskeluluvat on peruttu persujen valtaantulon jälkeen ja Jyväskylään on muodostettu ulkomaalaisvapaavyöhyke. Keski-Suomen metät on hakattu sileeks Äänekosken biodiiselitehtaan tarpeisiin__ Pekkarinen jatkaan kepun puheenjohtajana ja Väyresestä tulee Suomen presidentti ja Soinista pääministeri. Suomi eroaan EU:sta ja EMU:sta. Markka otetaan takaisin käyttöön. Venäjä palauttaa Petsamon ja Karjalan Putinin kolmannella presidenttikaudella. Suomi on saanut Kreikalta Rhodoksen saaren velkojen pantiksi.Koskenkorva laimennetaan 10% :si kristillisten vaatimusten mukaisesti.Suomeen määrätään minareetti ja burka kielto.Homo ja lesbo liitot julistetaan takautuvasti lainvastaiseksi.... Perkele.. pennut tiputti kristallipallon pöydältä
|
 |
|
|
Venäjältä saa halpaa haketta
|
 |
|
|