| Kirjoittaja |
Viesti |
|
|
|
Meikäläinen ei ymmärrä päällykäisten laskentatapaa varusmiespalveluun osallistuvien kohdalla. Nythän kriteerinä varuskuntien lakkauttamiselle on se, että kasarmit jäävät tyhjileen pienevien alokasmäärien takia. Kuitenkin koko tämä vuosituhat on puhuttu tasa-arvosta, joten ei kun naisille samanarvoinen asevelvollisuus kuin miehille, niin joudutaan jopa lisäämään varuskuntapaikkoja.
|
 |
|
|
hande wrote:
Rötkäle wrote:Keitä piispoja ja pappeja mahdetaan otsikossa tarkoittaa? Jos tarkoitetaan luterilaisen kirkon työntekijöitä, niin heidän on varmaan hyvin vaikea julistaa totuutta, sillä luterilainen kirkko on valtion kirkko, eli teokratia. Teokratialla tarkoitetaan sitä, että ihminen syntyy valtion jäseneksi ja liitetään lapsikasteen yhteydessä, tässä tapauksessa, luterilaiseen kirkkoon. Eli, valtio lainsäädännöllä ohittaa Raamatun selkeän opin, eli vesittää Raamatun opin, jolloin kirkon miehet ja naiset "hylkäävät"totuuden ja alkavat noudattaa valtiovallan tekemiä lakipykäliä. Eli, niinkauan kuin valtio ohjaa kirkkoa lain kautta, on lähes mahdoton julistaa totuutta, jo siitäkin syystä, että valtiovallan lakia muovaavien joukossa on ateisteja, jotka eivät voi eikä halua antaa Jumalan Sanan totuuksille mitään arvoa.
Kaipaatko islamilaista valtiota, jossa uskonto on ensin ja sitten vasta valtio. Siis Suomeessa arkkipiispa olisi ylin johtaja, jolla olisi oikeus mitätöidä kaikki maallisen vallan lait. Rikoslaki vaihdettaisiin Mooseksen lain määräyksiin ja uskonnollinen poliisi valvoisi lain noudattamista. Jokaiseen kouluun, oppilaitokseen ja yliopistoon nimitettäisiin pappi valvomaan opetusta ja tutkimusta. Myös jokaisella työpaikalla olisi uskonnollinen valvojansa.Tarvittaisiin myös uskovaisten vartijoiden johtamaa vankilaa, jossa säilytettäisiin ja "uudelleen koulutettaisiin" kaikki Mooseksen lakeja vastaan rikkoneet.
Edellisillä toimenpiteellä uskovaiset voisivat "julistaa totuutta" vapaasti, mutta millainen olisi kansalaisten vapaus? Naisten syrjintä laillistettaisiin, sukupuolisesti poikkeavasti käyttäytyvät suljettaisiin "eheytyshoitolaitoksiin" tai vankiloihin. Sianlihan myynti kiellettäisiin ja possun syömisestä tehtäisiin rikos. Rangaistusten valikkoon otettaisiin kuoliaaksi kivittäminen, JNE.
Suomen nykyinen lainsäädäntö on uskovaisten tekemä. Ateistien osuus valtion koneistossa on hyvin pieni - siitä uskovaiset virkoihin valitsijat ovat pitäneet huolen. Suomen laki on uskovaisten tekemä laki, jossa on jouduttu vasta muutamissa kohdissa antamaan periksi. Rukouslauantait, jolloin kaikki huvit oli kielletty, on saatu poistetuksi ja "uskonnollista suuntausta" osoittavat pakolliset asiakirjat viranhakupapereista on saatu poistettua. Mutta ei paljon muuta. Suomella on vielä matkaa uskonnottomaan elämään, mutta uskonnottomuuden lisääntyessä tavoitteiden saavuttaminenkin helpottuu. Megatrendi on kohti uskontovapaata yhteiskuntaa.
Onko vapaa yhteiskunta mielestäsi , sama kuin anarkia, jossa ilman minkäänlaista järjestäytymistä ja ilman kontrollia jokainen saisi sepitellä minkälaisia sepustuksia tahansa ilman moraalisia arvoja ja terveellistä elämää?
|
 |
|
|
|
Joskus tahallaan tai tietämättään sanotaan Jumalan luoneen homot, mutta kun neljäkymmentä vuotta olen lukenut Raamattua kannesta kanteen periaatteella, niin en kyllä vielä ole löytänyt kohtaa, jossa olisi maininta, että Jumala loi homouden. Jumala loi Raamatun mukaan ihmisen omaksi kuvakseen ja kaltaiskseen, mieheksi ja naiseksi Hän heidät loi. Olisi aika kornia jos väittäjien sanat otettaisiin kirjaimellisesti, sillä silloinhan Jumalakin olisi homo? Jos näin olisi, niin tuskin hän olisi sanonut, että lisääntykää ja täyttäkää maa?
|
 |
|
|
|
Keitä piispoja ja pappeja mahdetaan otsikossa tarkoittaa? Jos tarkoitetaan luterilaisen kirkon työntekijöitä, niin heidän on varmaan hyvin vaikea julistaa totuutta, sillä luterilainen kirkko on valtion kirkko, eli teokratia. Teokratialla tarkoitetaan sitä, että ihminen syntyy valtion jäseneksi ja liitetään lapsikasteen yhteydessä, tässä tapauksessa, luterilaiseen kirkkoon. Eli, valtio lainsäädännöllä ohittaa Raamatun selkeän opin, eli vesittää Raamatun opin, jolloin kirkon miehet ja naiset "hylkäävät"totuuden ja alkavat noudattaa valtiovallan tekemiä lakipykäliä. Eli, niinkauan kuin valtio ohjaa kirkkoa lain kautta, on lähes mahdoton julistaa totuutta, jo siitäkin syystä, että valtiovallan lakia muovaavien joukossa on ateisteja, jotka eivät voi eikä halua antaa Jumalan Sanan totuuksille mitään arvoa.
|
 |
|
|
|
Sanon sen edelleen, mtä olen ihmetellyt vuodesta 1985, jolloin maahamme puuhattiin "tarpeeseen" 500,000 tuhatta ulkopuolelta rajojen hankittavaa työntekijää. Eikä tämä kummajainen ole poistunut päättäjien sanavalikoimista vieläkään, nimittäin puhe työntekijä pulasta. Ymmärtäisin hyvinkin, jos joku meistä nettihörhöistä puhelisi moisia, mutta kun ihan valtakunnan norsunluutorneissa majailevat tuovat tätä asiaa ihan tämän tästä esille. Miten esimerkiksi nyt irtisanotut ymmärtävät kyseisten päällykäisten ajatukset?
|
 |
|
|
|
Suvaitsevaisuus oli yksi hyvin usein käytetty sana presidentin vaaleissa. Monet ovat kysyneet, että mitä tässä yhteydessä suvaitsevuudella tarkoitetaan. Kyllä katutasolla monta kertaa on vain "ymmärretty", että suvaisevaisuus ainakin yhdeltä osin tarkoittaa toisen loppuottelijan ja heidän seuraajiensa ajatusmaailmaa homohommista. Raamattu ilmoittaa kolmannessa Mooseksen kirjassa, että homostelu Jumalan silmissä on kauhistus. Tästähän voi helposti lukea, miten lähellä tai kaukana tämä kansa on Jumalasta tässä suvaitsevaisuus asiassa.
|
 |
|
|
|
Meikäläistä nauratti suorastaan hekotukseen saakka, kun eräältä Pohjanmaan naisihmiseltä kysyttiin, että ketä hän äänesti. Vastauksena kristityksi maaksi itseään tituleeraavan maan asukas sanoi, niin kuin kuuluukin, että me täällä Pohjanmaalla ollaan uskovaisia!
|
 |
|
|
Olen aiemminkin ottanut kantaa tähän asiaan, joka työvoimapula alkoi jo muutamien mielestä häämöttää jo kahdeksankymmentäluvun puolessa välissä ja piti saavuttaa huippunsa yhdeksänkymmentä luvun alussa, jolloin työvoiman tarve olisi 500.000 tuhatta ulkomaan työtätekevää. Kävi kuitenkin niin, että mamme väestöstä oli työttömänä 500.000 työtöntä, joten miljoonalla heitti työvoiman tarve. Kyllä nyt viimeistään pitäisi ottaa poliisi kuulusteluihin nuo joutavien puheiden puhujat, sillä on edesvastuutonta puhua työvoimapulasta tilanteessa, jossa työttömiä on vielä näinkin paljon kuin on maamme rajojen sisäpuolella.
Nythän vedotaan usein siihen, että ei ole koulutettua väkeä, mutta miksi ei kouluteta niihin tehtäviin mihin tarvitaan? Kyllä sen tietää Hallasuon Erkkikin, että hyvin paljon koulutetaan ihmisiä tehtäviin, joihin ei edes tarvita lisää työntekijöitä, mutta esim. siistijöistä on pula kun ei ole koulutettu siistijäksi, ja sehän tiedetään, että luuttua ei voi ilman koulutusta heilutella muuta kuin kotonaan.
Tästä hommasta puuttuu vain se, että kielletään kotona siivoaminen ilman koulutusta?
Saattaisi muuten olla monelle hyväkin kielto?
|
 |
|
|
|
Meikäläisen emäntä on saanut elämänsä aikana huoran nimen pitkähameisilta toimiessaan kaupanalalla useammankin kerran, seuratessaan ostoskäyttäytymistä.
|
 |
|
|
|
Joissakin tienpätkissä tuntuu olevan "imua" enemmän kuin toisissa? Kyllä se on tosiasia, että entisen Nokian konttorin valoista Vaajakosken ympyrään asti ajetaan vähintäikin sallittua ja kymmenen prosenttia päälle.
|
 |
|
|
|
Olin Keuruulla toinen alokasryhmä, josta eräs muisto. Olimme järjestäytymässä ruokalan edessä, jota toimitusta johti eräs korpraali, joka sotilasmestari Matilaisen mielestä ei saanut pioneereja ojennukseen, johon hän jykevällä äänellä kommentoi; mikä ihmeen vanhan piian mahanahka siellä oikein narisee?
|
 |
|
|
|
Oikein tein kun Soinille ääneni annoin, sillä Soinilla on visio tulevaisuudesta, jota nuoretkin ymmärtää.
|
 |
|
|
Simplex wrote:
Rötkäle wrote:
Koska tunnut tietävän tieteenaloista enemmän kuin tarpeeksi, niin 1. meikäläisen ei varmaan tarvise edes mainita tieteenalaa, kun sanon, että kysymyksessä päasiallisesti oli alkuaineet. Nythän Pietari kirjeissään mainitsee 2. alkuaineet, jotka eräänä päivänä kuumuudesta sulavat ja maa ja mitä siihen on tehty palaa. Kyllä Pietarin kouluviisaus ei tuonut tätä tallennetta Raamatun lehdille, vaan Pyhän Hengen vaikutuksesta saattoi julki jo silloin sanoja alkuaineista, joita nyt tutkitaan ja pidetään jonakin ennenkuulumattomana asiana. Eli, niitä alkuaineita joita löytyy nenäkkäimpien ihmisten nenänpäistä, kuin myös isonvarpaan tyvestä.
1. Kylläpä vastailet arvoituksellisesti. Ettäkö tieteenala, jossa käsitellään pääasiallisesti alkuaineita.
2. "alkuaineet, jotka eräänä päivänä kuumuudesta sulavat" . Tähän olisit voinut Pietarin puheista ne luetella.
Ei tuollaisilla ylimalkaisilla heitoilla kannata käydä keskusteluja.
Jos koet, että Raamatun ilmoitukset ovat ylimalkaisia, niin sillehän meikäläinen ei voi mitään.
|
 |
|
|
|
Miks ei Hautala vahtinut joukkoineen Lappia, vaan meni Brysseliin kantelemaan ihan muista asioista mitä suomalaiset tekee?
|
 |
|
|
Simplex wrote:
Rötkäle wrote:Se mikä Raamatussa on selvää, tiede tutkiessaan maailman kuvaa tulee koko ajan lähemmäs Raamatun ilmoitusta ko. asiassa. Esimerkkinä voin mainita erään keskustelun 1. tieteenalansa huippuoppilaan kanssa. Hän pystyi ulkomuistista luettelemaan biologisia rakennelmia tuntien ajan ja yht äkkiä hän otti minua olkapäästä kiinni ja sanoi; tämä kaikki on niin paljasta. Haluan mainita, että 1. hän ei sietänyt minkäänlaista keskustelua Raamatusta, mutta hän oli tullut biologian kautta samoille linjoille mistä Raamattu puhuu. Kaikki on paljasta Hänen edessään, jolle meidän on tehtävä tili elämästämme.
Tosiasia on se, että nuoremmat tieteiden alan opiskelijat 3. eivät uskalla sanoa ääneen mitä tietävät, kun sitten myöhemmin kun on saatu duunipaikka ja arvostusta elämässä.
Vähän tarkennuksia, pyydän:
1. Mikäpä oli oppilaan tieteenala?
2. Kysyitkö edes, mitä nuo selventyneet asiat olivat?
3. Onpa sinulla erikoinen käsitys yliopisto-opiskelusta. Vai oliko kyse abista?
Maailman kuva ei tule koko ajan lähemmäksi Raamatussa kerrottua. Raamatun kuva on sen ajan tiedoilla kirjoitettu kertomus. Olisihan se todella outoa, jos yks'kaks huomattaisiin, että kylläpä pojat tiesivätkin asiat.
Koska tunnut tietävän tieteenaloista enemmän kuin tarpeeksi, niin meikäläisen ei varmaan tarvise edes mainita tieteenalaa, kun sanon, että kysymyksessä päasiallisesti oli alkuaineet. Nythän Pietari kirjeissään mainitsee alkuaineet, jotka eräänä päivänä kuumuudesta sulavat ja maa ja mitä siihen on tehty palaa. Kyllä Pietarin kouluviisaus ei tuonut tätä tallennetta Raamatun lehdille, vaan Pyhän Hengen vaikutuksesta saattoi julki jo silloin sanoja alkuaineista, joita nyt tutkitaan ja pidetään jonakin ennenkuulumattomana asiana. Eli, niitä alkuaineita joita löytyy nenäkkäimpien ihmisten nenänpäistä, kuin myös isonvarpaan tyvestä.
|
 |
|
|
|
|