| Kirjoittaja |
Viesti |
|
|
laiska wrote:Olen miettinyt että kysytäänkö sitä aamulla putkasta päästyä että saako illan tapahtumat esittää Tv.ssä?
Kyllä ne on "sumentanut" putkaan joutuneen naaman sillei ettei pysty kuvan perusteella tunnistamaan. Ääni on sitten toinen juttu.
|
 |
|
|
|
Vaikea sanoa mitä tuo eukko on tehny ja mitä ei. Mutta tuntuu, että poliisilla on joku pakottava tarve saada se telkien taakse.
|
 |
|
|
Höpöhöpö, nykysäännöt ovat sen verran surkeet, että pakko on kikkailla noita sijoituksia. Ja kun Latvalalla ei ole mahdollisuuksia mestaruuteen niin totta kai on oikein, että auttaa Mikkoa jolla vielä pienet saumat siihen on. Ja Citikka on tuota juonittelua tehny jo pitemmän aikaa. Ei ole kuskien vika!
Eihän se lajin kannalta hienoa ole, mutta minkäs teet.
|
 |
|
|
Isoisä wrote:Kyllä kun ollaan itsekkin ajettu useasti tuosta risteyksestä ohi pohjoiseen tai eteläänpäin niin kyllä siinä on täytynyt aina varoa kun sieltä Tikkakoskeltapäin tulee niitä vähäälysiä kaikenikäsiä tietämättä mihin ne on oikein tulossa ja minkä merkin takaa.
Siinä jos missä olisi se eritasoliittymä oikeassa paikassa, eli heti se risteys työnalle..
Mutta nyt ei kyllä tultu Tikkakoskeltapäin.
"kun pohjoisen suunnasta tulleen nelihenkisen saksalaisperheen henkilöauto ja Tikkakoskentielle nelostieltä kääntymässä ollut vanhemman pariskunnan henkilöauto törmäsivät toisiinsa."
Mutta risteykselle vois kyllä jotain tehä.
|
 |
|
|
|
Tietääkseni jalkapallo on kohtuu tylsää seurattavaa ja antaa Nurmisenkin juhlia! Hoitanu oman hommansa kuitenkin "aika" nätisti!
|
 |
|
|
haba75 wrote:Vai että " vakuuttavasti " . Kyllä tuolla pelillä tulee het noutaja kun vastus muuttuu noista lilliputti maista.  Ja ei muuta kuin
Jaa, että mikään ei kelpaa. Minun mielestä ekaksi peliksi aika hyväkin näyttö. Toki on parannettavaakin, mutta eipä paljoo ekalta peliltä enempää ois voinu odottaa. Kyllä 5-1 on aika vakuuttava (muutama hienokin maali). Torjunnat: Vehanen 8, Andersen 39.
Sen sijaan Venäjän ja Ruotsin pelit eivät vielä vakuuttaneet, eikä Kanda ja Tshekkikään helposti voittaneet.
|
 |
|
|
EMI wrote:mites jengiä oli paikalla jypin pussikalja bileissä tourujoella?voutilainen oli kuitenkin kärkkymässä ilmaista kaljaa,mut oliko ketään muita?
Arviolta 10 000 henkilöä, ku enempää ei mahtunu. Kovat bileet, harmi ku et päässy..
|
 |
|
|
Topi hei, se on vaan lätkää älä ota ressiä.
Mut joo, alamäkihän alko jo runkosarjan lopussa ja jyrkkeni koko ajan. Montun pohjalle tipahettiin. Harmi sinänsä, mut parempi näin ku että ois sit finaalissa ottanu hifkiltä pataan.
On se hyvä kuitenkin, että pistetettiin ennätyksiä uusiksi, jotain positiivistakin.
MM-kisat on kohta, unohetaan sm-liiga nyt vähäksi aikaa.
|
 |
|
|
haba75 wrote:Toimittajat äänestää . Heh ! Peltonen olis ton palkinnon saanu vaikka se olis pelannu 10 peliä tällä kaudella .
Joo, onhan se ehkä noinkin. Mutta on Peltonen kyllä pelannu hienon kauden, olis varmaan voittanu pistepörssinkin jos olis pelannu yhtä monta ottelua ku Lindgren (+2). Liekkö Hifki edes kolmantena ilman Villee..?
|
 |
|
|
|
Joo enää ei kannata mennä katolle lumia pudottamaan, ellei oo kunnon vehkeitä. Perjantaina oli hyvä puotella ku ei peltikattokaan ollut edes liukas.
|
 |
|
|
milma wrote:eläkevaari näytti osaamisensa jo männä vuonna...pitää vain roikkua ja rimpuilla mukana, tavalla tai toisella... lupaavien nuorten urheilijoiden kustannuksella...
uskomatonta pelleilyä Ahoselta ja koko "tiimiltä"...nuoria lupauksia, upeita hyppääjiä...joiden "esiintulon" Ahonen pilaa omaa napaa tuijottaen...kotiin moinen mäkihypyn tulevaisuuden tuhooja...
Ja höpönlöpön, kyllä ne junnut kerkee vielä hyppäämään. Sitä paitsi, Ahonen oli viime kaudella paras meikäläisistä, että kyllä sieltä joutais joku muu sitten vaihtoon, jos siihenkään nyt on ees tarvetta. Varteenotettavat nuoret ovat kyllä päässeet näyttämään taitojaan kisoissa, mutta nähty on ettei paukut vielä riitä isojenpoikien leikkiin.
|
 |
|
|
EMI wrote:eilen se taas nähtiin et heti kun ruvetaan taklaamaan kovaa niin jypin nynnyiltä menee kefiirit housuun. neiti louhivaara jätti vaihtoaition oven tahallaan auki ja hpk:n pelaaja loukkaantui vakavasti törmättyään sen kulmaan.toivottavasti otteluvalvoja on hereillä ja antaa neiti louhivaaralle pitkän ottelukiellon
Älä itke! "Hetki maalin jälkeen Aatu Hämäläinen taklataan kovaa JYPin avonaiseen vaihtoluukkuun ja hän poistuu pukuhuoneeseen tuskaisen näköisenä joutuen jättämään leikin sikseen." Kannattaiskohan vähän kahtoo mitä taklaa!
Onko sulla ees mitään suosikkijoukkuetta, vai saatko jotain tyydytystä ku tuut tänne haukkumaan ja kertomaan noita neiti-vitsejä?
JYP:llä ollu viime aikoina aika kiivas pelitahti, silti jokaisesta matsista saatu revittyä pisteitä. Eilen katkes sit sekin putki, mutta ymmärtäähän tuo ettei sitä kaikkea voi voittaa - eikä oo tarviskaan.
|
 |
|
|
Mitä se porukka tulee tänne itkemään jos ei se oma suosikkijoukkue pärjää, syyttääkää omianne!!.
Ja mistä tääkin, että JYP pelaa "neitikiekkoa" on lähtöisin, ihan sama millä tyylillä sitä pelaa jos niitä voittoja tulee!
On se kumma jos JYP pelaa neitikiekkoa niin mitenkä ei muitten joukkueiden ÄIJÄKIEKKOILU sitten pärjää näille neideille!?
Ihme valitusta, kyllä huomaa, että porukka täällä on melkolailla katkeraa!
PeeHoo pisti faktat tiskiin,hyvä! SM-liigan sivuilta löytyy lisää!
|
 |
|
|
|
Ettei ois kelillä ollu tuohonkin vaikutusta, että pystyy tuommosia temppuja tekemään!!??
|
 |
|
|
japi 3 wrote:Voitaisko sovita sellanen juttu että ei kerrotais noita satu-juttuja uutisissa .
Ei , en ole vielä yhtään liuskasta keliä nähnyt joka rajulla niskaotteella karvasilla käsillään viskelee autoja tieltä jorpakkoon . Onko kukaan muu nähnyt ?
Uutisessa pitäisi lukea : Keliin nähden liian suuri tilannenopeus / kokemattomuus aiheutti ulosajoja ... niin pysyttäisiin totuudessa.
Noh , poliisi tutkii ja lätkäisee ulosajaneille sakot liikenteen vaarantamisesta , näin yleensä !
Joo, voitaisko samalla sitten sopia, että kun näitä samanlaisia "satu-juttuja" tulee niin ei tarvii joka kerta kirjotella tyyliin: "Ei , en ole vielä yhtään liuskasta keliä nähnyt joka rajulla niskaotteella karvasilla käsillään viskelee autoja tieltä jorpakkoon . Onko kukaan muu nähnyt ?" tms. ja, että ei se kelin vika ole, vaan se vika istuu siinä ratin ja penkin välissä, joo näähän pitäs olla kaikkien tiedossa?
Voisin väittää, että jokainen joka on líukkaalla kelillä ajanu niin on joskus vähän lipsunu tai jarrutukset menny pitkäks. Se joka ei etes kerran elämässään ole vastaavaa kokenut niin hän todennäkösesti ajelee sillä 80-alueella korkeintaan 20km/h - kelillä ku kelillä ja ikinä ei tee virheitä missään elämän vaiheessa/tilanteessa yms yms.
Näitä nyt yksinkertaisesti sattuu ja tapahtuu toisinaan. Kyllä, "kun annetaan sattua", joku sanois. Jos ei sattuis niin sit ei varmaan ajettais ollenkaan, ja jos ajettais niin ehkä 5km/h, sillonkin todennäkösesti kolisis.
Uskon kyllä, että jokainen pyrkii kuitenkin pysymään siellä tiellä ja varmasti himmaa jos on liukkautta tai muuten huonot olosuhteet. Voin myöntää että vaikka itekin otan keliolosuhteet huomioon ja yritän olla liukkaalla varovainen niin on se joskus meinannu lähtee lapasesta, niistä on kuitenkin opittu.
|
 |
|
|