| Kirjoittaja |
Viesti |
|
|
Kainuun maakunta -kuntayhtymä saattaa lomauttaa yli 300 työntekijää. Yt-neuvottelut päättyivät tiistaina.
|
 |
|
|
mies maalta wrote:Minä en lähtökohtaisesti ole teollisia investointeja vastaan. Päinvastoin, investoinnit tuovat kaikenlaista hyvää itsekullekin. Talvivaara on kiistatta ympäristöongelma, ainakin tällä hetkellä. Duunareita varmaan rassaa, kun kaivosta eli heidän työpaikkaansa survotaan urakalla vähän sieltä ja täältä.
Mutta kun sitä ympäristökuormaa tulee ja se on melko paikallista, niin ottavatko pamfletin allekirjoittajat vastuun, jos ns. pitkässä juoksussa alkaakin ilmetä paikallisia sairaus- tai tautikeskittymiä? Entäpä, jos puhutaan jopa perinnöllisistä vaikutuksista? Vai eikö tällaisesta ole missään tapauksessa mitään varaa?
Jossain määrin sopisi suhteuttaa asioita.
Tieliikenteessä kuolee ihminen päivässä ja moni rattijuopon uhrina. Viinaan kuolee vähintäänkin yhtä monta. Oman käden kautta pari-kolme päivässä.
Ympäristöä pilaavan yrityksen pelätään aiheuttavan sairauksia, joten mittasuhteet ovat hiukan toiset.
En puolla missään tapauksessa ympäristön pilaamista, mutta myös työpaikoilla on oma merkityksensä, samoin kuin vientituotteilla näinkin velkaisessa maassa.
|
 |
|
|
rohnny wrote:Nyt täytyy antaa tunnustus toimittajalle. Aivan loistava otsikko, tästä voi vain tykätä!
Aivan. Jutussahan ei mainittu, tuodaanko heidät sieltä pois?
|
 |
|
|
|
Hyvinpä näyttää menneen perille talvivaaralaisten vetoomus edelläkirjoittuun viitaten!
|
 |
|
|
Ukkomehto. wrote:Stubido on malliesimerkki täysin kritiikittömästä kirkasotsaisesta eurofanaatikosta, joka ei näe eurossa eikä EU:ssa mitään vikoja vaikka ne päälle kaatuisivat! Oma hyvinvointi ja "sidosryhmien" tyytyväisenä pitäminen on tärkeintä. Suomen kansalla eikä valtiolla ei ole mitään väliä!
Onko Stubb Kanerva v 2.0?
http://naurunappula.com/794715/stubb-kysymykset.jpg
Miksi muuten KSML ei töngi Kokoomuslaisten vaalirahasotkuja? Muutkin kuin Kanerva sotkeutuivat Novan ja Merisalon verkkoihin.
Siinähän ne ovat kaksi erilaista suhtautumistapaa EU:hun.
Kumpako parempi. Elää ja jatkaa EU:n ehdoilla niin, että päästään mahdollisimman pienin vaurioin? Vai ruikuttaakko EU:n vaikutuksia joka asiaan ja jatkuvasti syytellä niitä, jotka Suomen veivät EU:n jäsenyyteen?
Käsittäkseni pakkasesta kannattaa pyrkiä lämpimään, ettei paleloita itteään, kuin valittaa paikallaan kylmyyttä!
|
 |
|
|
Nuda veritas wrote:
Tuollaiset sisäsiittoiset poikaryhmät ovat jäänne vuosisatojen takaa, eivätkä siis kuulu enää nykyaikaan. Eikö olisi järkevämpää järjestää tärkeiksi katsotuista asioista kaikille avoimia luentoja ja esitelmiä, joihin sitten voivat osallistua kaikki asiasta kiinnostuneet?
Olen muuten huomannut elämäni varrella, että yhteistyökykyisiä ja muutenkin mukavia ihmisiä on niin miehissä, kuin naisissakin.
Vaan vallan paljon valtaa on näillä muinaisjäänteillä ja poikaporukoilla. Niissä yleensä istuvat ne, joilla on sanansijansa monien kylien ja kaupunkien päätösvaltaan.
|
 |
|
|
Iso J wrote:Ei naisia,mutta onpahan edes sillin haju sieraimissa, kun yhteiskunnan ylin herraineliitti vetää kalasanwitzeja kitusiinsa kerman ja konjakin kanssa.
Kyllähän meillä muikut unohettaan ja syödään oikein kunnon pihvit 3-4:n alkupalan jälkeen. Kahvit konjakilla, mutta kolmanteen ei enää välttämättä kahvia tarvikaan.
|
 |
|
|
mies maalta wrote:
H.Sillanpää wrote:
On muuten sorvarikin vastuullinen, kuin myös rekkakuski!
No, montako sorvaria tai rekkakuskia siellä teidän kerhossa on? Ei tarvitse nimiä mainita, vaikka se helpottaisikin tarkistamista.
Sitäpä saat ihan itte pähkäillä. Sinulle ei liene kukaan tilivelvollinen, mutta samaa janttaamista sinä osaat harrastaa päivästä toiseen.
|
 |
|
|
mies maalta wrote:
H.Sillanpää wrote:
SatanusUranusTetanus wrote:
H.Sillanpää wrote:
Maalaiselle sanoisin, että hänen listaansa voipi nykyään lisätä paljon muitakin ammatteja. Yleensä noihin klubeihin otetaan jäseniksi yhteistyökykyisiä ja muutenkin mukavia ihmisiä!
Oletettavasti myöskin vastuullisia, ja tosipaikan ja hätätilan tullessa eteen niitä todellisia vastuunkantajia. Tuon jälkeen alkaa koko paletti ollakin kasassa? 
Jos tuohon ny jatkasin, että monissa klubeissa olevat jäsenet ovat sikäli vastuullisia, että työlistävät useamman ihmisen tai ainakin ovat vastuullisessa tehtävssä.
Kyllä, kyllä. Kuva alkaa hahmottua. Ja se kuva näyttää juuri siltä kuin olen kuvaillutkin. Siellä on etupäässä sellaisia henkilöitä, jotka ajattelevat olevansa tämän maan todelliset vastuunkantajat ja tulevaisuuden rakentajat.
Tuo oli ihan hyvä tarkennus, että jäsenistö on pääasiassa sitä porukkaa, joka rikastuu toisten kustannuksella. Montakohan rasvanahkaista oikeaa duunaria kuuluu joukkoon? Voisiko arvon seremoniamestari antaa vastauksen.
Onko muuten mielestäsi sorvarin tehtävä vastuullinen?
Taas kertaalleen sen saapi kuulla. Jos minä työllistän 10-15 henkilötyövuotta, niin minähän se olenkin pirunmoinen riistäjä, kun rikastun toisten kustannuksella. Siis näyttääs olevan pareen unohtaa koko maamme ja antaa näidenkin ukkojen istua kotosalla nauttimassa kohtuullisen korkeaa työttömyyskorvausta.
Sensijaan katson olevani vastuussa näiden työntekijöitteni tulevaisuudesta ja olen melkonen rosvo. Kaiken lisäksi istun vielä muutamassa yhdistyksessä ja keskutelan toisten vastaavien veljien kanssa enimmääkseen siitä, kuinka työväkeäni vois enempi ryöstää.
Ja juuri tällaisia ajatuksia viljelevät maalaistollikat vielä äänestävät tulevissakin vaaleissa kokoomusta.
On muuten sorvarikin vastuullinen, kuin myös rekkakuski!
|
 |
|
|
SatanusUranusTetanus wrote:
H.Sillanpää wrote:
Maalaiselle sanoisin, että hänen listaansa voipi nykyään lisätä paljon muitakin ammatteja. Yleensä noihin klubeihin otetaan jäseniksi yhteistyökykyisiä ja muutenkin mukavia ihmisiä!
Oletettavasti myöskin vastuullisia, ja tosipaikan ja hätätilan tullessa eteen niitä todellisia vastuunkantajia. Tuon jälkeen alkaa koko paletti ollakin kasassa? 
Jos tuohon ny jatkasin, että monissa klubeissa olevat jäsenet ovat sikäli vastuullisia, että työlistävät useamman ihmisen tai ainakin ovat vastuullisessa tehtävssä.
|
 |
|
|
TM wrote:Mielenkiinnolla olen lukenut Keskisuomalaisesta sekä Jouko Riipisen että Tapio Tervon vastineet Tuula Purasen kirjoitukseen. Valitettavasti kumpikaan herra ei halunnut selventää lukijoille Purasen tekstin ydinkysymystä: miksi naisia ei hyväksytä tämän yhteisön jäse niksi.
On toki niinkin, että miehiä ei juuri ole Martoissa, Maa-ja kotitalousnaisissa jäseninä kovinkaan paljon. Nykyään esim. Lions-klubeja on vaan naisille.
Suurin syy on kaiketi siinä, että naiset, kuin miehetkin haluavat olla omina ryhminään jo ammattein ja harrastustensa vuoksi.
Ei siis kannata ulottaa tasa-arvoa joka paikkaan.
Maalaiselle sanoisin, että hänen listaansa voipi nykyään lisätä paljon muitakin ammatteja. Yleensä noihin klubeihin otetaan jäseniksi yhteistyökykyisiä ja muutenkin mukavia ihmisiä!
|
 |
|
|
TutkijaNN wrote:"Mitään politiikkaan, uskontoon tms. liittyvistä teemoista ei klubilla keskustella, koska klubimme on niissä asioissa neutraali." (Visitor)
Tämä on tuttu slogan, rappareilta suoraan, mutta eipä ihme, käytännössä samat veljethän näissä istuvat.
Tosi on!
Kaikkihan noihin ei pääse, joten kateellisuus on ymmärrettävää...
|
 |
|
|
ulle wrote:
AlienAted wrote:
H.Sillanpää wrote:
mies maalta wrote:Kukapa sen ketunhännän laittaisi kainaloon, ellei kettu itse.
Nämä ovat juuri niitä klubeja, joissa kanervat ja muut tyypit ovat muka kavereita keskenään ja suhmuroivat asioita oman mielensä mukaan. Kun käry käy, sydämestä ei löydy rikoksen hiventäkään.
Ilmeisesti media on antanut suurelle yleisölle juuri edellä kuvatun kuvan erilaisista klubeista ja järjestöistä.
Kuitenkin on paljon klubeja, jotka tekevät suuressa määrin pyyteetöntä avustus- ja vapaaehtoistyötä, josta ei kuitenkaan paljon kiitosta saada, eikä odotetakaan. Onko ne kaikki nyt rikollisia?
.
On klubeja ja klubeja. Suo sinun mainitsemat ovat niitä joita minäkin arvostan.
Tuosta Jkl:n suljetusta herraklubista en osaa sanoa juuta enkä jaata. Mutta he varmasti oppivat paljon uutta ja ihmeellistä Nobelisti-kulinaristi Ahtisaaren luennosta.
pönöttämään ainakin, luulisin, ja vähä punoittamaankin...ehän mie tiijä, mutta luulen...
Kumpa ny on parree: Kossupullo nurkaan takana porukalla ryypättynä, vaiko konjakki pöyrään äärees ja samalla yhteesien asiooren puintia?
|
 |
|
|
mies maalta wrote:Kukapa sen ketunhännän laittaisi kainaloon, ellei kettu itse.
Nämä ovat juuri niitä klubeja, joissa kanervat ja muut tyypit ovat muka kavereita keskenään ja suhmuroivat asioita oman mielensä mukaan. Kun käry käy, sydämestä ei löydy rikoksen hiventäkään.
Ilmeisesti media on antanut suurelle yleisölle juuri edellä kuvatun kuvan erilaisista klubeista ja järjestöistä.
Kuitenkin on paljon klubeja, jotka tekevät suuressa määrin pyyteetöntä avustus- ja vapaaehtoistyötä, josta ei kuitenkaan paljon kiitosta saada, eikä odotetakaan. Onko ne kaikki nyt rikollisia?
Äkikseltään muistuu mieleen sieltä Keski.Suomesta Karstulan vanhat Leijonat, jotka rakensivat Kirkkovuoren. Valtavan näköalapaikan torneineen, kirkkoineen ja laavuineen täysin talkootyönä. Viime talvena kuulin, että siellä käy vuosittain noin 10.000 ihmistä kymmenistä eri maista. Samoin Saarijärvellä on tehty puisto talkoovoimin. Näitä tämäntyyppisiä rikollisia löytyy maastamme pilvin pimein.
Itse olen kuulunut ja kuulun edelleenkin muutamaan tämäntyyppiseen seuraan. Niiden kokouksissa toki käsitellään yhteiskuntaamme jopa poliittisin kannanotoin. Niissä myös mietitään kuntiemme ja maakuntiemme kehittämistä, joka nyt on mitä ilmeisimmin täysin törkeää rikollisuutta.
|
 |
|
|
mopsit_661 wrote:
eräskansalainen wrote:Ei kannata vielä julistaa tuomioita, ne tulee vasta joskus tulevaisuudessa.
:-)
"Helsingin käräjäoikeus on tuominnut kokoomusvaikuttaja Ilkka Kanervan törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen."
Mitä sanaa käyttäisit tuossa lainaamassani HS:n uutisessa "tuominnut"-sanan tilalla?
Kyllähän Kanerva on tuomittu. Siitähän ei mihinkään päästä sanoja vaihtaen. Tuomio vain ei ole lainvoimainen, koska siitä on tuomittu ilmoittanut valittavansa hovioikeuteen.
Se, miksi se lopulta hovissa muuttuu, on vielä varsin epäselvää. Ainakin käräjäoikeuden äänestyspäätös ounastelee sitä, että saattaa tulla jopa vapauttava tuomio, koska näytöt lahjuksen vaikutuksista eivät ole näkyvissä. Siitä ei voida ketään tuomita, että "olisi voinut toimia".
|
 |
|
|