| Kirjoittaja |
Viesti |
|
|
Jo kahdesti tänä keväänä ammuskelija on käyttänyt lähipiiristään saamaansa asetta.
Onko aseita saatavilla rikolliseen käyttöön liian helposti? Pitäisikö aseiden säilyttämissääntöjä kiristää? Vai auttaako ammuskelujen karsintaan vain aseiden täyskielto?
Kerro meille oma mielipiteesi.
|
 |
|
|
Taloussanomissa 9.5. Kyösti Kakkonen vaati joulun siirtämistä viikonloppuun. Kun Arto Nyberg sunnuntai-illan tv-ohjelmassaan kysyi Kakkoselta arkipyhien siirrosta ja siitä, kuinka tämä on vaatinut joulun siirtämistä viikonloppuun, tämä yllättäen olikin nyt valmis pitämään joulun paikallaan. Iltapäivälehdet sitten uutisoivat juttunsa siinä muodossa, että vapusta työpäivä mutta joulun Kakkonen pitäisi paikallaan. Puunhalaajan kolumnin lähde on kohdallaan, tarkistettu ja todistettavasti painetussa sanassa, Kakkosen mielipide vaihtelee näköjään kysyjän mukaan. t. Aino Suhola
|
 |
|
|
Voi voi, kuten aiemmin kerroin, poimimme tietomme TNS Metrix -tutkimusjärjestelmästä. Järjestelmän lukuihin perustuvat kaikkien merkittävien suomalaisten verkkopalveluiden ilmoittamat kävijätiedot. TNS on sama yhtiö, joka tekee muun muassa säännöllisesti julkaistavia puolueiden kannatusmittauksia ja lukuisia muita tutkimuksia.
Toki saattaa olla, että TNS toiveajattelee ja käyttää tutkimuksissaan kristallipalloa, mutta ainakin kyseessä on kansainvälinen ja levikintarkastusjärjestöjen vahvistama kristallipallo.
TNS kuvailee omilla sivuillaan menetelmiään varsin kattavasti, jos ne kiinnostavat enemmän: http://www.tns-gallup.fi/index.php?k=14598
- Ville Grahn
|
 |
|
|
HaMi, kiitos. Olemme tietysti samaa mieltä.
Ramix, käytämme kävijämäärien mittaukseen TNS Metrix -järjestelmää, joka on käytännössä noussut Suomessa standardin asemaan.
Tutkimuksen perusteella eri sivustoille on laskettu kertoimet, joiden perusteella sivustolle tehtyjen vierailuiden perusteella voidaan laskea, montako eri ihmistä sivustolla on todellisuudessa käynyt.
Lukuihin ei vaikuta se, jos yksi ihminen käy sivustolla viikon aikana kymmenen tai vaikka kymmenentuhatta kertaa. Myös se, että sama ihminen käy sivustolla esimerkiksi työkoneellaan, kotikoneellaan ja kännykällään, on otettu tuloksissa huomioon.
Lisätietoa laskentatavasta on täällä: http://www.iab.fi/tutkimus/muuntokerroin/
- Ville Grahn, verkkoliiketoiminnan päällikkö
|
 |
|
|
Tervehdys,
kiitos palautteesta. Vastaavissa tapauksissa pyydetään kuitenkin lähestymään suoraan verkkotoimitusta.
Terveisin,
verkkotoimitus
|
 |
|
|
Tämä ketju on nyt suljettu. Tarkoitus oli keskustella otsikon antamasta aiheesta, ei panostaa keskinäsieen nahisteluun.
Terveisin,
moderaattori
|
 |
|
|
Tervehdys ja kiitos palautteesta.
Koska viestiketju lähti jatkuvasti asiattomien viestien linjalle moderoinnista huolimatta, viestiketju päätettiin poistaa kokonaan.
Terveisin,
moderaattori
|
 |
|
|
Tervehdys,
kuvasarja on tosiaan linkitetty jutun loppuun, se näkyy muiden linkkien alapuolella Kuvasarja-logolla varustettuna.
Terveisin,
verkkotoimitus
|
 |
|
|
Arvon keskustelijat,
tästä viestiketjusta on poistettu aiheeseen kuulumattomat viestit. Tämä keskustelu koskee JYPin mestaruusjuhlia.
Ystävällisin terveisin,
moderaattori
|
 |
|
|
Kommentoitakoon tähän vielä sen verran, että ketjun sulkemisessa oli kyse siitä, ettei Keskisuomalaisella ole kiinnostusta olla tukemassa laillisesti epäselvän materiaalin levittämistä.
Kuten jo alkuperäisessä uutisessa on kerrottu, asiakirjan levittäminen ei ole yksiselitteisesti laitonta muttei myöskään yksiselitteisesti laillista. Samaa ovat toistaneet paitsi haastattelemamme oikeusoppineet myös nettipoliisi Marko Forss eilen Ylen haastattelussa.
Julkisuuslailla ei ole mitään tekemistä tämän tapauksen kanssa. Sovellettaviksi voisivat tulla rikoslain pykälä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä tai henkilötietolaki.
Toivon, että toistuvat yritykset linkittää asiakirjaa Keskisuomalaisen sivuille päättyvät tähän.
Ville Grahn
Verkkotuottaja
|
 |
|
|
|
Tämä keskusteluketju kerää jatkuvasti laittomuuden rajoilla liikkuvia rasistisia viestejä. Samoin ketjuun yritetään jatkuvasti postittaa oikeuden tuomioasiakirjaa, jonka levittäminen asiakirjan julkisuudesta huolimatta saattaa olla laitonta. Siitä syystä tämä keskustelu lukitaan nyt. Alkuperäisessä jutussa mainitun käräjäoikeuden asiakirjan levittäminen ei ole sallittua myöskään muissa keskustelupalstan ketjuissa.
|
 |
|
|
Tervehdys,
koska asialliseen keskusteluun ei tässä ketjussa pystytty, laitetaan homma poikki ja pinoon.
Terveisin,
moderaattori
|
 |
|
|
Tervehdys,
ja kiitokset tarkkasilmäisyydestä! Virhe on nyt korjattu jutusta.
Ystävällisin terveisin,
verkkotoimitus
|
 |
|
|
Kari M. Oittinen wrote:
KSML/Jukka-Pekka Ronkainen wrote:Uusi testamentti käännettiin vienankarjalaksi ja psalmit erämordvan kielelle.
- Ei se ole mikään erämordva. Mordavalaiset puhuvat kahta kieltä, joista toinen on mokša ja toinen ersä. Kyseessä on siis Psalmien käännös ersämordvaksi.
Aivan totta. Kiitos korjauksesta, lipsahdus korjattu juttuun. Terv. verkkotoimitus.
|
 |
|
|
Karstula tosiaan puuttui alkuperäisestä listasta. Nyt tieto on lisätty juttuun.
Multian tieto puuttuu sen vuoksi, että sieltä ei kunnanjohtajan pitkän sairausloman ja sen jälkeisen irtisanoutumisen vuoksi ole saatavissa vertailukelpoista tietoa.
Ville Grahn verkkotoimituksesta
|
 |
|
|