Monesti kuulee ihmisten puhuvan ja vertailevan eri urheilulajeja keskenään. Usein puhutaan siitä, miten eri lajeja arvostetaan ihmisten keskuudessa. Usein kuulee vieläkin sanottavan, että salibandyn pelaajat ovat neitejä verrattuna lätkään, koska lätkässä saa taklata. Saa salibandyssäkin ottaa miestä, mutta hieman kevyemmin, koska lätkässä miestä voi ottaa turvallisemmin johtuen kaukalosta sekä varusteista. Miksi arvostelua pitää ylipäätään tehdä?
Suomalaisessa urheilukulttuurissa on pitkään arvostettu yli lajirajojen niitä lajeja ja urheilijoita, jotka pärjäävät kansainvälisellä tasolla tai saavat urheilemisestaan palkkaa. Suomessa arvostetuimpia lajeja ovat tai ovat olleet esimerkiksi jääkiekko, jalkapallo, kestävyysjuoksu, keihäänheitto, hiihto, formulat, pesäpallo ja mäkihyppy. Uusina lajeina menestyksen myötä tähän listaan ovat nousseet tai nousemassa taitoluistelu, koripallo, lentopallo, ampumahiito, nyrkkeily, tennis sekä salibandy. Entä miten suomalaiset arvostavat Suomeen maailmanmestaruuden tuoneita ringetteä, muodostelmaluistelua tai aerobiciä? Kuulemani mukaan aerobic ei ole saanut aivan ansaitsemaansa arvostusta. Tässä joka maan suosituimmat ja kenties arvostetuimmat lajit. Määrittääkö menestys ihmisten arvostuksen urheilijoita kohtaan?
Medialla on myös usein näppinsä vahvasti pelissä. Mikä laji saa eniten palstatilaa lehdissä ja mitkä lajit saavat eniten media-aikaa Urheiluruudussa. Nämä lajit ovat yleensä ihmisten arvoasteikolla korkealla.
Tuleeko lajeja arvostella keskenään? Mielestäni ei. Jokainen urheilulaji on omassa hienoudessaan arvostettava. Urheilijat hikoilevat ja polttavat kaloreita tavoitetteensa saavuttamiseksi oli urheilulaji mikä tahansa. On sitten kyse eläkeläisten bocchiasta tai jalkapallon pääsarjatason pelaajista, jokainen tekee sitä omaksi ilokseen. Johtuuko arvostelu perisuomalaisesta kateudesta toisia lajeja kohtaan?
Itse olen tajunnut vasta lähiaikoina, kuinka vähän olen arvostanut sitä, että olen saanut liikkua ja urheilla terveenä pienestä pojasta pitäen. Urheilusta ja liikunnasta tulee helposti itsestäänselvyys. Harjoituksiin mennään suorittamaan ja peleissä pelataan tutuiksi todetuilla kaavoilla. Urheilusta tulisi nauttia! Tätä ohjenuoraa pyrin nykyään noudattamaan jokapäiväisessä toiminnassa. Kaksinkertainen salibandyn maailmanmestari Mikael Järvi totesi Oskari Saaren Alkemisti kirjassa, että on oppinut arvostamaan urheilemistaan vasta vanhalla iällä.
Usein vähälle arvostukselle jäävät myös seurojen taustahenkilöt - valmentajat, huoltajat ja joukkueenjohtajat saavat harvoin pelaajilta kiitosta. Unohtaa ei sovi myöskään tukiverkostojamme. Vanhemmat, ystävät, joukkuekaverit ja sukulaiset tukevat nuoria pienestä pitäen, mutta mikä on heidän palkkansa? Suuri kiitos omille valmentajilleni sekä perheelle, pelikavereille sekä ystäville, että olen saanut harrastaa liikuntaa yli 20 vuotta.
Opettakaamme lapset jo nuoresta pitäen arvostamaan liikkumistaan. Ei keskitytä pelkästään siihen osuuko syöttö lapaan tai meneekö laukaus kohti maalia. Annetaan palautetta siitäkin, kuinka hienoa on kuulua urheilujoukkueeseen tai kuinka hienoa on liikkua ystävien kanssa vapaa-ajalla.
Happeen puolustuksessa nautiskeleva Janne Kainulainen
Happee pelaa seuraavan kotiottelun Monitoimitalolla Loviisan Toria vastaan 8.1.2012 klo 18.30. Tervetuloa!
