Auta tunnistamaan henkilöt SA-kuvista!
Mikäli tunnistat oheisen kuvasarjan kuvien henkilöitä tai tilanteita, kerro meille tietosi! Liitä mukaan myös kuvasarjassa oleva kuvan numero.
Jyväskylässä on pituudeltaan noin 700 metrin kävelykatu.
Bayern Münchenin kannattajat juhlivat Mestareiden liigan voittoa lauantaina illalla Lontoossa Wembleyn stadionilla.
Samuli Välimäki (oik.) kertoi ideoineensa maalauksensa Nemoa etsimässä -elokuvasta. "Ilkeä kala napostelee pallokalaa."
Huutokaupattaviin koulutarvikkeisiin tutustuivat muun muassa Varpu Pöyhönen ja Victoria Salomaa (kuvassa selin).
Kreikan matkailukohteissa rannat alkvat täyttyä kesäkuussa.
Kuvituskuva, ei liity uutiseen.
Jyväskyläläinen Touko Aalto valittiin Vihreiden uudeksi varapuheenjohtajaksi. Aalto toimii myös kansanedustaja Jani Toivolan avustajana.
Kiuasvalmistaja Harvian toimitusjohtaja kasvatti autokokoelmaansa ostamalla Michael Schumacherin Ferrarin.
Partiotaitokisoissa osallistujat tekivät esimerkiksi luumusoppaa retkikeittimellä. Välillä oli aikaa myös pitää evästaukoa.
Venäläisen Pussy Riot -ryhmän kaksi jäsentä on parhaillaan Suomessa.
Esko Aho vaikenee edelleen hiihdon dopingasiasta.
Mellakoitsijat sytyttivät Tukholmassa autoja tuleen.
Tennispelaaja Jarkko Nieminen on maailmanlistan sijalla 42.
Neymar (kuvassa) on sanonut haluavansa pelata yhdessä Barcelonan Lionel Messin kanssa.
Harvinaiseksi käynyttä mesimarjaa yritetään viljellä mansikan tapaan.
S.W. Heimon kädet lähes päivälleen 20 vuotta sitten. Vas. Sinuhe Wallinheimo, Markus Hätinen ja Mika Arvaja. S. W. Heimon kädet keikkailee edelleen. Suurimman yleisöjoukon edessä yhtye soitti keväällä 2009 JYPin suomenmestaruusjuhlassa, jolloin Aren aukiolle oli kokoontunut lähes 10 000 kuulijaa.
Onko kesä hyvä aika matkustaa ulkomaille?
"Ristipoikki" tai "vihainen kumoon". Fiksumpi nimi, kiitos!