Öljyvahinko

Arkistokuva öljypuomista Jyväsjärvessä. Kuvituskuva ei liity tapaukseen.

Vaajakosken Haapalahdessa öljyä tai muuta vastaavaa ainetta – pelastuslaitos laittoi veteen puomin estääkseen aineen leviämisen viereiselle uimarannalle

Pelastuslaitos sai tiedon öljyvahingosta seitsemän jälkeen aamulla.

Sata litraa öljyä karkasi työkoneesta Jyväskylässä

Arkistokuva.

Tukkiauto ajautui ojaan metsäautotiellä Äänekoskella

Parikymmentä litraa öljyä lurahti Päijänteeseen Korpilahdella – katso kuvat paikan päältä

Kuvan imeytysaine ei liity tapaukseen.

Kaivinkoneen öljyt lorahtivat Kinkomaantielle

Arkistokuva.

Jyväskylän Haapaniemen satamassa sattui pieni öljyvahinko

Purkutuomion saanut öljysäiliö piti olla tyhjä mutta sieltä lorahtikin parisataa litraa öljyä asfaltille – "Nyt sattui öljyvahinko oikeassa paikassa"

Torjuntatoimena saastunut maa kaivetaan pois ja tilalle tuodaan täytemaata. Kuvituskuva.

Oudon auton jälkeensä jättämä öljyvahinko johti maansiirtoon Korpilahdella

Kolhonsalmessa lillui elokuun lopulla pahanhajuista kreosoottiöljyä. Nyt on painunut pohjaan ja puomitettu rantaan.

Kolhonsalmen kreosoottiesiintymää tarkkaillaan yhä – öljy on kaiketi painunut takaisin pohjaan

Jyväsjärven pintaa koristaa laaja öljykalvo, joka haisee koko satamassa.

Jyväsjärven haiseva öljykalvo raivostuttaa kaupunkilaisia ja veneilijöitä – pelastuslaitos voimaton

Öljyn epäillään tulleen järveen kaupungin keskustan puolelta sadeveden poistoputkea pitkin.

Pelastuslaitokselle useita ilmoituksia öljystä Jyväsjärvessä satama-alueella

Peräkärry irtosi raskaasta yhdistelmästä ja ajautui ojaan Toivakassa

Pelastuslaitos kävi tarkistamassa öljykalvon Lutakonlahdella.

Parinsadan neliömetrin öljykalvo kelluu Jyväskylän Lutakonlahdella – pelastuslaitos antaa luonnon haihduttaa

Uponneen iranilaistankkerin öljyvuodot levinneet yhä laajemmalle

Kuorma-autosta valui maahan dieseliä Jämsässä