Barack Obama

Barack Obamaa haastatteli Niklas Zennström.

Näkökulma: Obama oli livenä rento, mutta formaatti ei tehnyt hänelle täyttä oikeutta – tällainen hän on Trumpiin ja Clintoniin verrattuna

Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama tänään Helsingissä Nordic Business Forum -tapahtumassa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Obama Helsingissä: Suomen onnellisuus selittyy tasa-arvolla

Barack Obama Oslo Business Forum -tapahtumassa keskiviikkona.

Taloussanomat: Tätä Barack Obama syö Suomessa – ruokalista julki

Donald Trump ja Barack Obama

Bush ja Obama ylistivät McCainin tehneen heistä parempia presidenttejä –  Trump meni golf-kentälleen muistotilaisuuden aikana

Presidentti Obama saapuu Suomeen – puhuu syyskuussa Nordic Business Forumissa

Yhdysvaltojen entinen presidentti Barack Obama ja Michelle Obama ovat solmineet sopimuksen suoratoistopalvelu Netflixin kanssa.

Obamat ryhtyvät Netflix-tuottajiksi – Luvassa voi olla elokuvia, sarjoja, dokumentteja tai tositv-ohjelmia

Obaman mukaan Pohjois-Korean painostaminen on ollut erityisen vaikeaa, koska maa ei piittaa kansainvälisistä normeista ja on eristäytynyt muusta maailmasta.

Obama Tokiossa: Pohjois-Korea on todellinen uhka, ratkaisu vaatii kansainvälistä yhteistyötä

Obama ilmaisi huolensa BBC:n Radio4:n haastattelussa keskiviikkona, jossa häntä haastatteli prinssi Harry.

Obama varoitti sosiaalisesta mediasta prinssi Harryn haastattelussa

Lehdet: Obama vuoden uudelleen tviitatuimpia vaikuttajia, Trump ei yltänyt listalle

Obama on pitänyt matalaa profiilia, mutta nyt hän palaa politiikan pariin.

Barack Obama palaa politiikan pariin

Obamat sanoivat tiistaina julkaistussa tiedotteessa, että Weinsteinin raportoitu käytös kuvottaa heitä.

Obamat elokuvamoguli Weinsteinia koskevista syytöksistä: Kuvottavaa

Obama: Trumpin päätös suojeluohjelman lakkautuksesta väärin, julmaa ja tuhoon tuomittu

Barack Obama teki Twitter-ennätyksen.

Obaman Charlottesville-tviitti nousi Twitterin kaikkien aikojen tykätyimmäksi

Michelle ja Barack Obama vastasivat yhdysvaltalaisnaisen hääkutsuun koskettavalla kirjeellä.

Nainen kutsui Obamat häihinsä – presidenttipari vastasi koskettavalla kirjeellä

USA:n ex-oikeusministeri todistaa Trumpin neuvonantajan Venäjä-kytköksistä

Republikaanijohtajan Kevin McCarthyn mukaan puolueella on tarvittava kannatus Obamacaren kumoamiselle.

USA:n edustajainhuone hyväksyi Obamacaren korvaamisen – taistelu jatkuu senaatissa

Obama ei ole pitänyt julkisia puheita eikä antanut haastatteluja sen jälkeen, kun vallanvaihto Valkoisessa talossa tapahtui 20. tammikuuta.

Ex-presidentti Obama palasi julkisuuden valokeilaan

Obaman turvallisuusneuvonantaja vuorostaan keskellä skandaalia

Toimittajan kommentti: Onnekas voi saada osansa vieraanvaraisuudesta

Yhdysvaltain entisen presidentin Barack Obaman kotikadulla asuva Mario Castillo Kaloraman kaupunginosassa Washingtonissa 2. helmikuuta 2017. Hän kertoo suhtautuvansa naapureihinsa yhtä välittömästi kuin lapsuudessaan maalla.

Obaman uudet naapurit ovat ystävällistä väkeä

Tiedustelukomitean johtaja: Trumpin keskusteluja tiedusteluviranomaisten hallussa

FBI:n johtaja: Ei todisteita Trumpin salakuunteluväitteille

Presidentti Trump on sanonut, että hänellä on hallussaan todisteita Obaman salakuuntelusta.

NSA:n apulaisjohtaja: Salakuuntelusyytökset "silkkaa pötyä"

Trump väitti alkukuusta Twitterissä, että presidentti Barack Obama olisi salakuunnellut häntä viime vuonna.

Trumpin hallinnolta ei löytynyt todisteita salakuuntelusyytösten tueksi

Donald Trump käveli Melania-vaimonsa ja Barron-poikansa kanssa Pennsylvania Avenuella virkaanastujaisparaatissa perjantaina.

Esko Aho Ylelle: Trump ei pysty palauttamaan menetettyjä työpaikkoja mitenkään

Donald ja Melania Trump tanssivat virkaanastumisen jälkeen.

USA:n presidenttien ja puolisoiden Twitter-tilitkin vaihtuivat

Ihmiset ovat osoittaneet suosiotaan Barack Obamalle ympäri maailmaa.

Obama kiitti amerikkalaisia Twitterissä

Presidentti Obama piti viimeisen lehdistötilaisuutensa keskiviikkoiltana Suomen aikaa.

Obaman mukaan tietovuotaja Manning on kärsinyt kovan rangaistuksen

Presidentti Obama pitää viimeisen lehdistötilaisuuden

Obaman koira puri kylässä käynyttä tyttöä kasvoihin

Barack Obama liikuttui kyyneliin puheensa aikana.

Obama kiitti perhettään kyyneleet silmissä

Barack Obama piti jäähyväispuheensa Chicagossa.

Upin Aaltola: Jäähyväispuhe "moitteetonta Obamaa" – verhosi piikit seuraajalleen

Barack Obama piti jäähyväispuhensa Chicagossa.

Obama valoi jäähyväispuheessaan uskoa tavallisen tallaajan kykyyn vaikuttaa

Obama on ilmoittanut siirtyvänsä syrjään päivänpolitiikasta.

Obama pitää jäähyväispuheensa Chicagossa: "Puhe kertoo tarinan"

Venäjä on aiemmin kiistänyt syytökset siitä, että se olisi puuttunut Yhdysvaltojen vaaleihin.

Obama: Putin ei pelaa joukkueessamme

Valkoinen talo: Guantanamosta siirretään todennäköisesti lisää vankeja

Japanin pääministeri esitti osanottonsa Pearl Harborin uhrien perheille

Obama: Olisin voinut voittaa taas

Japanin pääministeri tapaa Obaman Pearl Harborissa

Israelin liittolainen USA ei äänestänytkään Israelin puolesta – mitä se tarkoittaa?

Venäjä tyrmää Obaman syytökset vaalihakkeroinnista

Obama haluaa selvittää mahdollisen Venäjän hakkeroinnin

Obama: Michelle on liian järkevä halutakseen politiikkaan

Obama: USA ojentaa Kuuban kansalle nyt ystävyyden käden – "Historia näyttää Castron merkityksen"

Obama ja Putin tapasivat lyhyesti Apec-kokouksessa – katso kuva jäätävästä kädenpuristuksesta

Trump aiheena Obaman ja Euroopan johtajien tapaamisessa

Saksassa vieraileva Obama toivoi Trumpin pysyvän lujana Venäjä-suhteissa

Transatlanttiset suhteet esillä Obaman ja Merkelin tapaamisessa

Obama vaatii globalisaation kurssin korjausta

Obama saapui Saksaan tapaamaan Merkeliä

Obama aloitti viimeisen virallisen vierailunsa Euroopassa

Obama: Trump ei vaikuta idealistilta, enemmän pragmaatikolta

Obama Eurooppaan jäähyväisvierailulle

Obama irrotteli nuorten selfieissä – kymmenkuinen Brooks ei innostunut yhteiskuvasta

Obama haluaa Clintonille ison vaalivoiton Trumpin torjumiseksi