Harrastukset

Hopeakolikko löytyi suuren kiven juurelta. Matti Heikkosen mukaan pienet kivet sen vieressä ovat selkeästi ihmisen siihen asettamia, joten paikalla saattaa olla jopa hauta.

Saari paljasti salaisuutensa metallinpaljastusta harrastavalle Matti Heikkoselle: hopearaha!

Nyrölän observatoriossa tähtiä pääsee bongaamaan avaruusviikolla 4.-10. lokakuuta joka ilta, jos sää sallii.

Tähtiharrastajien syksyn kohokohta on vasta tulossa – hyviä bongauspaikkoja löytyy Jyväskylän seudulta paljon

Katja Korhosen olohuoneen vitriinissä ei ole koriste-esineitä, vaan vielä parempaa: villalankaa. Käsissä syntymässä on tällä kertaa yksiväriset pitsikuvioiset sukat.

Villasukkaa syntyy jo aamukahvilla – vain yhdessä paikassa suosittu sukkabloggaaja ei neulo

Tiina Jalkanen sai uutta intoa kuntosalilla käymiseen, kun ryhtyi kilpailemaan voimapunnerruksessa.

"Kun on ilmoittautunut kisoihin, on pakko mennä salille, vaikka laiskottaisikin" – bioanalyytikko Tiina Jalkanen, 53, valmistautuu voimapunnerruksen SM-kilpailuihin

Elisa Marttinen on onnellinen, ettei menettänyt työkykyä kokonaan kaksi vuotta sitten tapahtuneessa putoamisturmassa. Talliyrittäjän arkeen kuuluvia ratsastustunteja ja -leirejä hän on kuitenkin joutunut vähentämään.

Ratsastusonnettomuus aiheutti Elisa Marttiselle aivovamman: "Näytän työkykyiseltä, vaikken ole"

Kolumni: Ensi kesälle ennustettavissa rullahiihtobuumi

Saarijärveläiset Mira Koivunen (vas.) sekä Iivari ja Iida Pääkkönen kelpuuttavat keskiajan elävöittämiseen muun muassa kirpputoreilta hankkimiaan esineitä. Juomasarvet ovat teurastamosta.

Harrastajat tekevät historiaa eläväksi – Saarijärvellä järjestetään lauantaina keskiaikamarkkinat

Ohrasten ehdoton suosikki on jyväskyläläinen Rolf Putkonen, joka on pärjännyt kisoissa hienosti. Ajoja on enää kaudessa kolme jäljellä ja Putkonen komeilee pistesijalla kaksi.

Isän ja pojan yhteinen harrastus – rokkiralli vie viikonloppuisin eri puolille Suomea

Jyväskylän Flamencoyhdistys aloittaa 22. lukuvuotensa.

Flamencossa uutuutena alkeisryhmä 10-14-vuotiaille

Toiminnanjohtaja-rehtori Helena Huovila toivottaa opiskelijat tervetulleeksi uudenkarheaan Jyvälä Setlementtiin.

Kansalaisopiston kursseille Jyväskylässä voi olla sadan hengen jono – nopeimmillaan kurssi on täyttynyt 19 sekunnissa

Jyväskyläläinen Tanja Tuulinen on selannut Jyväskylän kansalaisopiston esitteen, mutta eprhe ja työ vievät paljon aikaa harrastuksilta. Tuulista kiinnostaisivat ertiyisesti käsityöt, tanssi ja teatteri.

Hyötyä ja oppia nopeimmille – kansalaisopistojen syksyn tarjonnassa satoja kursseja

Vilja Virenius ja Risto Reipas -poni odottelivat pääsyä kouluradalle. Ratsukko saapui Korpi-Jukolaan ensimmäisiin varsinaisiin kenttäkisoihinsa.

Jännitystä ja rentoa meininkiä – kenttäratsastuskisat houkuttelivat Keuruun Korpi-Jukolaan 47 ratsukkoa

Jyväskylän Hipposhallissa kamppailee voitoista 568 shakkiurheilijaa.

Shakkiratsut loikkivat vauhdikkaasti Hipposhallissa, kun yli 500 pelaajaa ottaa mittaa toisistaan

Leipäkivenheiton SM-kisat järjestetään Hämeenlinnassa, tänä kesänä jo toista kertaa.

Uskoisitko tätä: Leipäkivenheiton maailmanennätyslukema on täysin päätön!

Sampo Keurulainen (edessä) ja Touko Riipinen matkasivat tien vierustaa yli 90 kilometriä.

Onko tässä mitään järkeä? – Laukaalaispojat potkulautailivat yli 90 kilometriä yhdessä päivässä

Jopa vuosikymmeniä joen pohjassa maanneet pyörät ovat ehtineet syöpyä pahasti.

Mies heitti magneetin sillalta ja nykäisi narusta – joesta nousi ällöttävä yllätys

Areenan puuhamies Markku Mutasen heittotyyli ei tuonut tällä kertaa voittoa.

Petankkiareena vihittiin käyttöön Lounaispuistossa

Miekkoja pitää huoltaa säännöllisesti. Jos huollossa mokaa, esimerkiksi ottamalla sormin kiinni terästä, saattaa miekka ruostua. Suomessa ei ole kuin pari itseoppinutta miekankiillottajaa, joille Koskinen ei kuitenkaan antaisi kiillotettavaksi kovin arvokkaita miekkoja. Jotta antiikkimiekan saa vietyä pois Japanista, tarvitaan Japanin kulttuuriministeriön lupa, jonka saamiseen menee yli kaksi viikkoa.

Jyväskyläläinen samurai – Kai Koskisella on historia ongelmanuorena ja historiallisesti merkittävä aarreaitta

3-vuotias Venla Jalasaho voitti pituushypyssä kultaa. Hyppy kantoi huimat 1,4 metriä. JKU:n Hanna-Maari Latvala onnittelee häntä mitalista.

Hippokisat vetivät maksimimäärän osallistujia Jyväskylän Harjulle – kaikille komeat mitalit

Siinä se nyt on: 12 000 kiloa soraa. Petankkikenttää tekevä Markku Mutanen tarttui torstaina lapioon Jyväskylän Lounaispuistossa.

Katso video: Herrasmieslaji saa kentät Jyväskylän Lounaispuistoon

Virpi Tirkkonen, Maria El Said ja Saara Ervasti tanssivat kontakti-improvisaatiota. Kontsussa ei voi koskaan tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu, koska valmiita askelkuvioita ei ole.

Laillista ja hyväksyttyä koskettelua – Kontakti-improvisaatio on ennen kaikkea tanssia

Liikunnan aloittaminen tuntuu vaikealta yli neljänneksestä suomalaisista. Urheilupsykologi kannustaa, että ulos kannattaa mennä ilman sen kummempia tavoitteita liikuntaan käytettävästä ajasta.

Noin 80 prosenttia haluaisi liikkua enemmän – Urheiluvälineliike antaa rahat takaisin varusteista, jos liikuntaharrastus ei vakiinnu kahdessa viikossa

Jo puolen vuoden treeni tekee laulutaidolle ihmeitä, vakuuttaa laulunopettaja Katja Kätkä.

”Jos osaa kävellä, osaa tanssiakin” – Ammattilaiset kertovat, että myös laulamaan ja piirtämään oppii, jos vain haluaa

Kommentti: Kohti oman elämän Adelea

Antti Rossi, tatuoinnin ammattilainen, tuntee myös viskit.

Tatskamies kallistuu irlantilaiseen – Oletko samaa mieltä parhaasta viskistä? Kerro meille!

Kolumni: Lipeää prkl, sanoisi hiihtäjä Laukaassa

Kolumni: Ahdistus iski kesken aloe vera -hieronnan

Tätä näkyä odotellaan, mutta lumitykki tarvitsee toimiakseen pakkasta. Sitä saattaa olla luvassa loppuviikosta.

Lumentulosta ei apua – Keski-Suomen rinteet ovat auki vain puolittain tai ei ollenkaan

Riihivuoren laskettelukeskus hakeutui konkurssiin toukokuussa 2017.

Riihivuori herää eloon jo tänä talvena – ilmainen lumiparkki aukeaa helmikuussa

Varat käytetään muun muassa kalastuksenvalvonnasta aiheutuviin kustannuksiin.

Kalastusmaksu nousee pian 45 euroon vuodessa

Kalastusta harrastavat muutkin kuin Jasper Pääkkönen – joskin onhan hän tehnyt kalastuksen eteen hyvääkin.

Kolumni: Ei ole kalastusta ilman Pääkköstä – vai?

Sukeltajien valot heijastuivat vedestä.

Ihmettelitkö outoja valoja Kärkisten sillan alla? Vedessä oli 16 henkilöä yhtä aikaa

Amiraali ulkosaaren pihlajassa.
Nikon D500, 800 mm, 1/500 s, f 5.6, ISO 1600, jalusta.

Ulkosaariston upeutta: "Kummallinen kesä, kun vain syksy oli ajoissa"

Timo J. Tuikka

Kolumni: Urheilu uhkaa perheiden hyvinvointia

Sata laulua sisältäneen konsertin laulun numero 44 "Ave Maris Stella" lauloivat Jyväskylän Naislaulajat ja Vaput.

Suomen kaunein kuorolaulu julkistettiin Jyväskylässä

Jyväskyläläinen Juha Tukiainen harrastaa aarteenetsintää.

Juha löysi Viitaniemestä kultasormuksen, jonka yhdysvaltalainen Marlena kadotti 39 vuotta sitten

Jyväskyläläiset rämäpäät laskettelevat vaikka keskellä kesää – katso video!

Kansalaisopiston kursseille ilmoittautuminen alkoi rytinällä Jyväskylässä – pilates täynnä sekunneissa

Lautapelien "nörttileima" on karissut – nuoret aikuiset vaihtavat baarit peli-iltoihin

Tiedekerho Hoksaus laajentaa Jyväskylään

Lukijan kuva: Käärme luonnossa lumoaa – "mustat kyyt ovat hienoimpia"

Houkuttaisiko päiväretki lintuja bongaten? Tässä Konneveden parhaat paikat

Satojen lasten Hippo-kisat joutuvat evakkoon

Haluatko yöpyä ensi viikonloppuna metsässä? Metsähotelliin pääsee ilmaiseksi

Teerien ryhmäsoidin on kiehtova näytelmä, jossa tanner tömisee ja höyhenet pölisevät

Joutsenen suku viihtyy Suomessa – uljas ulkonäkö hivelee silmää

Kevään airut – tyttöperhoset ovat melkoisen haastavia kuvauskohteita

Muuratjärvestä nousi kunnon "krokotiili" – kuvassa pojan mittainen hirviö

Suomen paras pilkkijä jakaa kalasalaisuutensa

Malesialainen Mei Li ja minä

Kuusi kerrosta kustavilaista leikkiä – Katso videolta, miltä nukketalossa näyttää

Tämä on kaikkien pikkupoikien unelma: iskät rassaa, pojat pärtsäilee

Laajavuoren ensilumenlatu venyy – lauantaina jo kaksi kilometriä

Harrastuskäyttöön tarkoitetut radiopuhelimet vapautumassa luvista

Pakkanen puraisi posket punaisiksi Viitaniemen luistelijoilta

Pennusta asti skeitanneet – Risto haukkuu vain isäntäänsä

Jyväskylään ehdotetaan maauimalaa – paras paikka Mattilanniemi