Katolinen kirkko

Pyhän Olavin kirkko sijaitsee Jyväskylän keskustan tuntumassa Yrjönkadulla.

Jyväskylän Pyhän Olavin kirkon suojelulle puoltavia lausuntoja

Katolinen kirkko ja siihen liittyvä kerrostalo sijaitsevat Yrjönkadun ja Kalervonkadun kulmauksessa.

Asukasyhdistys asettui poikkiteloin Jyväskylässä – katolisen kirkon kiinteistökauppa uhattuna

Seksuaalisesta hyväksikäytöstä USA:ssa syytöksiä saanut katolinen pappi oli kappalaisena Suomessa

77-vuotias George Pell todettiin syylliseksi kahden kuoropojan seksuaaliseen hyväksikäyttöön kirkon sakastissa Melbournessa 1990-luvulla. LEHTIKUVA/AFP

Katolisen kirkon kardinaali George Pell tuomittiin lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista

Paavi Fransiscus lupaa, että jokaiseen esille tulevaan hyväksikäyttötapaukseen suhtaudutaan äärimmäisen vakavasti. LEHTIKUVA/AFP

Paavi tuomitsi kovin sanoin pedofilian – siihen syyllistyvät ovat "Saatanan työkaluja"

Katoliseen kirkkoon liittyvää pedofiliamateriaalia on tuhottu, myöntää kardinaali

Paavi Franciscus on kutsunut kokoukseen myös useita hyväksikäytön uhreja. LEHTIKUVA / AFP

Paavi perää tehokkaita toimia lasten hyväksikäyttöä vastaan

Paavi myönsi, että eräät katolisen kirkon papit ja piispat ovat kohdelleet nunnia kaltoin. LEHTIKUVA/AFP

Suomen katolisessa kirkossa tuoreimmat hyväksikäyttöpaljastukset eivät ole juuri puhuttaneet – "Hyvä, että totuus tulee esiin"

Arkistokuva.

Nunnakaksikko kavalsi katolisen koulun varoja ja pelasi ne Las Vegasissa

Paavi Franciscuksen epäillään tienneen hyväksikäytöstä ainakin vuodesta 2013 lähtien.

Paavi ei halunnut kommentoida hyväksikäytöstä syytettyä McCarrickia koskevia tietoja

Tältä tontilta löydettiin viime vuonna päättyneissä kaivauksissa merkittävä määrä ihmisten jäänteitä. Paikalla toimi vuosina 1925–1961 katolilaisten nunnien ylläpitämä vauvojen ja äitien koti.

Nunnien laitoksen tontilta paljastui joukkohauta – 14 vastaavaa laitosta tutkitaan Irlannissa

George Pelliä syytetään hyväksikäytöstä 1990-luvulla, jolloin hän toimi Melbournen arkkipiispana sekä 1970-luvulla, jolloin hän oli nuori pappi Victorian osavaltiossa. Ballaratin kaupungissa. Pell on kiistänyt syytteet.

Hyväksikäytöstä syytetty katolisen kirkon kardinaali joutunee kahteen oikeudenkäyntiin Australiassa

Paavi Paavali VI julistetaan pian pyhimykseksi

Kardinaali George Pell on Australian korkea-arvoisin katolinen kirkonmies.

Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä syytetty Vatikaanin talouspäällikkö ei eroa

Paavi saapui pitämään puhettaan Colosseumille Via Crucis -saattueessa.

Paavi otti kantaa pakolaiskriisiin ja lasten hyväksikäyttöön pääsiäisrukouksessaan