Kittilä

Kittilän tammikuisen lentokoneturman onnettomuustutkinta valmis

Kittilä valittaa KHO:hon kuntapäättäjien hyllyttämisestä

Kittilässä jatkuivat syytettyjen asiaesittelyt massiivisessa virkarikosjutussa, jossa 27 kunnanvaltuuston jäsentä tai varajäsentä ovat syytettyinä törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. LEHTIKUVA / KAISA SIREN

Kittilän 27 kuntapäättäjää kiistävät rikokset – "Poliisitoiminnalla on tunkeuduttu poliittisen päätöksenteon alueelle"

Kittilän kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Rajala sanoo, että täytäntöönpanokielto yritetään saada heti voimaan. LEHTIKUVA / OTTO PONTO

Kittilä ei taivu – aikoo hakea täytäntöönpanokieltoa ministeriön päätökselle

Kittilän kunnanhallituksen hyväksymä lausunto on kunnanvaltuuston käsittelyssä keskiviikkona. Lehtikuva / Otto Ponto

Lausunto Kittilästä: Kuntapäättäjiä ei pidätetä virasta

Kittilän tulva rauhoittunut, sateet voivat pahentaa tilannetta

Ivalon Näverniemessä asukkaat pääsivat kauppaan veneellä toukokuussa 2005.

Kittilässä päätös mahdollisesta tulvaevakuoinnista sunnuntaina

Kadoksissa ollut muistisairas nainen löytyi Kittilässä

Muistisairasta naista etsitään Kittilässä

Kittilän kunnan hallintotilanne on ollut tulehtunut jo vuosia. Nyt kolmisenkymmentä kuntapäättäjää on syytteessä muun muassa virkarikoksista.

Kauhukuva Kittilässä: Laittomia päätöksiä, poliisi valtuustosaliin

Levin laskettelukeskuksen etelärinteen hiihtohissi.

Kittilä-syyttäjä vaatii tuntuvia sakkoja Levi Ski Resortin toimitusjohtajalle

Levin laskettelukeskuksen etelärinteen hiihtohissi tammikuussa.

Kittilä-syyttäjä vaatii tuntuvia sakkoja hissiyhtiön toimitusjohtajalle – hissitapaus oli alkusysäys koko Kittilä-vyyhdelle

Kittilän kunnanhallitus vaatii Levi Ski Resortin ylimääräistä yhtiökokousta

Kittilän kohtalo nyt ministeriön käsissä

Kittilän valtuusto antaa syytteessä olevien kuntapäättäjien jatkaa toimissaan

Lapissa muhii aluekiista – Kolari haluaisi haukata palan Kittilää

Kittilän entinen kunnanjohtaja Anna Mäkelä ja Mäkelän asiamies John-Henrik Spåre osallistuivat valmisteluistuntoon videon välityksellä.

Syyttäjä: Kittilä-päättäjät uhkailivat ja painostivat kunnanjohtajaa ja terrorisoivat tämän työtä – lopulta irtisanoivat laittomasti

Kihlakunnansyyttäjät Katri Junnikkala-Heikkinen (vas.) ja Sari Anttonen Kititlän kuntapäättäjien virkarikossyytteitä käsittelevässä valmisteluistunnossa Rovaniemen Aluehallintoviraston rakennuksessa.

Kittilän kuntapäättäjien virkarikosjutun käsittely alkoi sekavissa tunnelmissa – "Mitäs me sitten keskustellaan?"

Levin etelärinteen hissi Kittilässä.

Kittilän kuntapäättäjien virkarikossyytteitä aletaan puida käräjillä

Vehviläinen kommentoi Kittilän tilannetta tiedotteessaan.

Vehviläinen: Kittilän kunta poikkeuksellisessa hallinnollisessa kriisissä

Kittilää painavat useiden päättäjien rikossyytteet, minkä vuoksi ministeriö on halunnut tehdä selvityksen kunnan hallinnon tilasta.

Kittiläläisten luottamuksen takaisin saaminen on työn takana, uskovat valtuuston varapuheenjohtajat

Kittilän kunnanvaltuusto käsittelee selvitysryhmän esityksiä kuukauden päästä

Selvitystyöryhmän johtaja Antti Rantakokko kätteli tulijat ennen päättäjille ja virkamiehille suunnatun infotilaisuuden alkua.

Selvitysryhmä vaatii Kittilää pidättämään rikoksista epäillyt valtuutetut luottamustoimista

Ylituomari Liisa Talvitie (vas.), selvitystyöryhmän puheenjohtaja kaupunkineuvos Antti Rantakokko ja selvitysryhmän sihteeri Irma Nieminen tiedotustilaisuudessa Kittilässä tiistaina.

Selvitysryhmä saapui setvimään kittiläläistä hallintotapaa

VM:n selvitysryhmä matkasi Kittilään palauttamaan lain ja järjestyksen

Suomen Kuvalehti: Kittilän vs. kunnanjohtajan valinnasta tehtiin valitus

Noin 50-vuotias kapteeni kuoli liikesuihkukoneen oven käsittelyn yhteydessä.

Poliisi: Kittilän lentokoneturmassa kuollut kapteeni oli Saksan kansalainen

Noin 50-vuotias kapteeni sai surmansa liikesuihkukoneen oven käsittelyn yhteydessä.

Kittilän lentokoneturma: Voimalla pamahtanut ovi lennätti irtotavaraa 10 metrin päähän

Yle: Poliisi tutkii uusia rikosepäilyjä Kittilä-sotkussa

Kittilän päättäjien syytepino kasvoi – kolmelle syytteet laskutusepäselvyyksistä

Päätös syytteessä olevien Kittilän päättäjien asemasta siirtyy ensi vuoteen

Kittilän kunnanhallitus esittää vs. kunnanjohtajaksi Sanna Ylinampaa

Kittilän kunnanjohtajan paikkaa haki 13 ihmistä

Kittilän kunnanhallitus palautti valmisteluun syytteeseen asetettujen päättäjien aseman

Kittilän kunnanjohtajan sijaisen hakuaikaa jatketaan – päteviä hakijoita ei ollut riittävästi

Kittilän kuntaa painavat useiden kuntapäättäjien rikossyytteet.

Kittilä esittää kunnanjohtajan sijaisen hakuaikaa jatkettavaksi – päteviä hakijoita ei ollut riittävästi

Kittilä pohtii lisäaikaa kunnanjohtajan sijaisen hakuun

Valtiovarainministeriö pyysi Kittilän kunnalta lausuntoa

Kittilän kunnanjohtajan viransijaiseksi toistakymmentä toiveikasta

Valtiovarainministeriö pitää Kittilän kunnanvaltuuston päätöstä riittämättömänä – puuttuu tilanteeseen

Kittilän kunnanvaltuusto antaa syytteessä olevien kuntapäättäjien jatkaa luottamustoimissaan

Yle: Kittilän kunnanhallituksen mukaan rikossyytteen saaneet päättäjät voivat jatkaa luottamustoimissaan

Kittilän kunnanvaltuuston on määrä käsitellä syytteessä olevien luottamushenkilöiden pidättämistä toimistaan

Kuntaministeri valmis nopeisiin toimiin Kittilän kriisissä

Kittilän kunnanvaltuusto käsittelee ensi viikolla luottamushenkilöiden pidättämistä toimistaan

Tärkeät päätökset lykkääntyivät jälleen Kittilässä – "Asiat ovat niin sekaisin, että nyt täällä tarvitaan apua"

Virkarikossyytteet saanut Kittilän vt. kunnanjohtaja jäi sairauslomalle – anoo vuosilomaa ja virkavapaata

Kittilän kunnan puheenjohtajisto kriisikokoukseen illalla

Kittilä vastaa ministeriön kiirehtimisvaatimukseen tiistaina

Rikosoikeuden emeritusprofessori Kittilästä: Ennenkuulumatonta

Ministeriö: Kittilän päättäjien luottamustoimesta pidättämistä pitää käsitellä heti

Kittilän kuntapäättäjiä vastaan on nostettu lukuisia rikossyytteitä – syytetyt kiistävät

Kittilän kuntapäättäjiä vastaan on nostettu lukuisia rikossyytteitä

Virkarikosepäilyjen varjostaman Kittilän kunnan pitää antaa ministeriölle selvitys toimistaan

KRP epäilee Kittilä-vyyhdessä kymmeniä kuntapäättäjiä rikoksesta

KRP siirsi Levin hissijutun ja Kittilää koskevia asioita syyteharkintaan – vyyhdessä epäiltyinä kymmeniä kuntapäättäjiä

Suomen Kuvalehti: Kittilän johtoon petos- ja virkarikoksista epäilty Timo Kurula

Hotellin klooraus saatiin valmiiksi Levillä – vedenkäyttökielto purettu

Kittilän kuntapolitiikka kompuroi edelleen selvittämättömiin kiistoihin

Miestä epäillään puolisonsa tapon yrityksestä Kittilässä

Lapin Kansa: Kittilä eroaa Kuntaliitosta