Kunnallispolitiikka

Maaseudun Tulevaisuuden kuvassa esiintyy Jani Närhi (sd.) punaisessa "Arbeit macht frei" -paidassa, jonka kuvituksena on pääministeri Sipilä.

MT: Jyväskyläläinen varavaltuutettu esiintyi Tikkakoskella paidassa, joka rinnastaa Juha Sipilän natseihin – valtuustoryhmän puheenjohtaja: "Arveluttavaa ja huonoa huumoria"

Yksi pihamaalla nököttävistä traktoreista on samanikäinen kuin huomenna 50 vuotta täyttävä Ilkka Kemppainen.

Monessa mukana ollut Viitasaaren tehopakkaus Ilkka Kemppainen: "Olen vasta lähdössä käyntiin"

Uusi kunnanjohtaja Tiina Pelkonen aloittaa työnsä Kyyjärvellä ensi viikolla.

Uuden kunnanjohtajan palkasta sovittiin Kyyjärvellä – ensi viikolla työt aloittava Tiina Pelkonen tienaa runsaat viisi tonnia

Kuudessa Suomen kunnassa on jo käytössä pormestarimalli. Lisäksi Lahti on päättänyt siirtyä malliin vuonna 2021.

Pormestarimalli kiinnostaa Suomen kuntia – Asiantuntija: "Se olisi iso muutos"

Kyyjärven valtuusto valinnee uuden kunnanjohtajan juhannukseen mennessä.

Naiset vahvoilla Kyyjärven johtajakisassa – kolme lähetetään soveltuvuuskokeisiin kunnanjohtajan virkaa varten

Jämsän hallitus esittää muun muassa Koskenpään koulun säilyttämistä.

Jämsän hallitus äänesti koulusäästöt nurin: kyläkoulut säilyisivät, säästöt otetaan muualta

Pentti Hakalan (vas.) ja Kuutti Lavosen näyttely jatkuu Saarijärven museossa syyskuulle, minkä jälkeen näyttelyissä on taukoa talon peruskorjauksen ajan. Laajennusosan työt on tarkoitus aloittaa jo elokuussa.

Saarijärven valtuusto myönsi takaukset – museon peruskorjaus ja uusi jäähalli toteutuvat vihdoinkin

Saarijärven kaupunginvaltuusto iloitsi kaupungin talouden saamisesta tasapainoon.

Saarijärven valtuusto kiitteli ylijäämäistä tilinpäätöstä – huolenaiheena painaa työttömyys

Kaupunginvaltuusto ottaa käytöön uuden työskentelytavan, kyselytunnin, jo seuraavassa kokouksessaan.

Jyväskylän kaupunginvaltuusto väsyi aloiterumbaan: "Ikävimmillään käytetään näkyvään politiikan tekemiseen"

Timo Tukia valittiin kaupunginhallitukseen perussuomalaisena, mutta hän erosi puolueesta kesäkuun puoluekokouksen jälkeen. Nyt hän valitsi uudeksi valtuustoryhmäkseen kokoomuksen.

Mänttä-Vilppulan kaupunginhallituksen puheenjohtaja siirtyi kokoomuksen ryhmään

Kunnanjohtaja Hilkka Hakala aloitti Karstulan johdossa vuosi sitten joulukuussa.

Karstulan kunnanjohtaja Hilkka Hakala hakee Lopelle

Saarijärven museon remontin rahoituksesta päätetään maanantaina Saarijärven kaupunginvaltuustossa.

Saarijärven museoasiassa uusi käänne: kaupunginhallitus esittää nyt remonttilainalle kaupungin takausta

Esa Sirviö aloitti työt Mänttä-Vilppulan kaupunginjohtajana kesällä 2010.

Mänttä-Vilppulan Esa Sirviö siirtyy Kotkan kaupunginjohtajaksi

Helsinki laskee veroprosenttiaan pormestari Jan Vapaavuoren johdolla.

Helsingin veroale vetää kunnallisveron laskuun koko maassa ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen

Asko Hackzell ei enää kuulunut Saarijärven nykyiseen kaupunginvaltuustoon, mutta hän kävi vielä tänä syksynä seuraamassa yleisön joukossa valtuuston päätöksentekoa.

Saarijärveläinen vaikuttaja Asko Hackzell on kuollut

Eero Ylitalon juuret ovat Pellossa.

Kyyjärven kunnanjohtaja Eero Ylitalo mielii Pellon johtoon

Jyväskylä on vastaanottanut kuntapaikoille 50 kiintiöpakolaista vuodesta 1990 lähtien.

Pakolaisten kuntapaikkakorotus jää voimaan Jyväskylässä – 150 paikkaa vuosittain

Kittilän kuntaa painavat useiden kuntapäättäjien rikossyytteet.

Kittilä esittää kunnanjohtajan sijaisen hakuaikaa jatkettavaksi – päteviä hakijoita ei ollut riittävästi

Karstulan vuoden 2018 tuloveroprosentti on äänestyksen jälkeen 21.

Veronkorotusesitys täpärästi nurin Karstulan valtuustossa

Kittilän hallintojohtaja, varatuomari Sanna Ylinampa kertoi osa kokouksesta, jossa asiaa käsitellään, pidetään suljetuin ovin.

Kittilän kunnanvaltuuston on määrä käsitellä syytteessä olevien luottamushenkilöiden pidättämistä toimistaan

Keuruun kaupungintalolla päätetään 13. marraskuuta, nostetaanko tuloveroprosenttia yhdellä prosenttiyksiköllä.

Keuruun kaupunginhallitus esittää tuloveroprosentin nostoa

Vantaan kaupunginjohtajaksi joko Ujula tai Viljanen

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.)

Kuntaministeri valmis nopeisiin toimiin Kittilän kriisissä

Kunnanvaltuuston kokouksen koolle kutsuminen oli tänään kunnanhallituksen esityslistalla.

Tärkeät päätökset lykkääntyivät jälleen Kittilässä – "Asiat ovat niin sekaisin, että nyt täällä tarvitaan apua"

Minna Arve vei voiton kaupunginjohtajakisassa niukasti.

Turun kaupunginjohtajaksi tiukassa vaalissa Minna Arve

Risto Nylund oli odotettu valinta Kangasniemen kunnanjohtajaksi.

Risto Nylund valittiin Kangasniemen kunnanjohtajaksi

Syytteet liittyvät kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomiseen ja laajemmin päättäjien toimintaan Kittilässä.

Kittilän kuntapäättäjiä vastaan on nostettu lukuisia rikossyytteitä – syytetyt kiistävät

Kuntapäättäjän erhe on julkinen asia

Ville Itälä

TS: Häkämies ja Itälä luopuivat Turun kaupunginjohtajakisasta

Eero Lehti

Hallinto-oikeus: Kansanedustaja Eero Lehti saa pitää valtuustopaikkansa

Perhon kuntapäättäjien neuvotteluissa on sovittu, että Sarita Kirvesmäki (kesk) jatkaa valtuuston puheenjohtajana ja Antti Hietaniemi (kesk.) kunnanhallituksen puheenjohtajana.

Ykköspuheenjohtajiksi tutut nimet Perhossa

Kyyjärven kuntapoliitikkojen neuvotteluissa on sovittu, että Jouni Saukko (kesk., kuvassa vasemmalla) johtaa kunnanvaltuustoa ja Jouko Huumarkangas (kesk.) kunnanhallitusta.

Kyyjärvellä sovittiin valtuuston ja hallituksen puheenjohtajista

Karstulan poliittisten ryhmien neuvotteluissa on sovittu, että Toivo Poikosesta (kesk, kuvassa vas.) tulee kunnanhallituksen puheenjohtaja ja Yrjö Takkalasta (kesk.) kunnanvaltuuston puheenjohtaja

Uudet miehet Karstulan ykköspuheenjohtajiksi

Osuuskauppa Keskimaan sadan hengen edustajistosta 18 valittiin pari viikkoa sitten kunnanvaltuutetuiksi.

S-ryhmän päättäjinä runsaasti valtuutettuja – "Muistelen, että olisin jäävännyt itseni"