Kuolema

Hoitohenkilökuntaa maskeissaan Yhdysvaltain sotilastukikohdan sairaalassa Ranskassa espanjantautiepidemian aikana 1918 –1919.

Koronavirus on surmannut jo 700 000 henkeä, mutta ihmiskunnan historiasta löytyy pahempiakin tappajia – Musta surma tuhosi 1300-luvulla jopa puolet Euroopan väestöstä

Eilisen jälkeen Suomessa on tullut seitsemän uutta koronakuolemaa

Juhantalo oli ministerinä Esko Ahon (kesk.) hallituksessa vuosina 1991–1992. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

Pitkäaikainen kansanedustaja Kauko Juhantalo on kuollut syöpään

Todennäköisesti koronaviruskuolemia on enemmän kuin 200 000. LEHTIKUVA/AFP

Koronavirus on vienyt hengen yli 200 000:lta

Keski-Suomen keskussairaala.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä toinen koronaviruksen aiheuttama kuolema – potilas ei ollut tehohoidossa

Keuhkosyöpä vei Marice Haldin-Granithin aviomiehen vuonna 2014.

Moni leski suree rahapulan keskellä – Marice, 48, joutui säästökuurille puolison kuoltua 19 yhteisen vuoden jälkeen: "Äitini lainasi rahaa hautajaisiin"

Juha ja Leena Hannus ovat saaneet menetykseensä paljon tukea toisiltaan ja Käpy ry:n vertaistukiryhmästä.

Leena ja Juha Hannus menettivät aikuisen, urheilullisen poikansa yllättäen – "Olin niin raivoissani, että hakkasin nyrkillä seinää"

Liisa Kinnusen aviomies Jorma kuoli heinäkuussa ja poika Jarkko helmikuussa.

Nyt puhuu poikansa ja aviomiehensä tänä vuonna menettänyt Liisa Kinnunen: "Ylitse muiden on muisto herkästä miehestä"

Perheen pääruoka-aineisiin on kuulunut muun muassa avokado.

IS: Vegaanivanhempia syytetään 1,5-vuotiaan pojan kuolemasta – syöttivät vain raakoja vihanneksia ja hedelmiä

Arkistokuva Ranskan poliisista. Villers-Cotterêtsin kaupunki sijaitsee noin 80 kilometriä Pariisista koilliseen.

Koirat purivat raskaana olleen naisen kuoliaaksi Ranskassa, kertoo BBC

Minna Kiljunen saattohoiti äitinsä ja erikoistui sen jälkeen palliatiiviseen lääketieteeseen.

Lääkäri Minna Kiljusella on kaksi työtä – toinen tähtää potilaan paranemiseen, toinen kuolemaan

Jyväskylän Taulumäen kirkossa sanomakellot soivat, mikäli omainen niin pyytää.

Katso video: Sanomakellot ovat perinteisesti kertoneet, onko kuollut mies, nainen vai lapsi – kun Taulumäen kirkon kellot soivat, niistä voi päätellä muun muassa vainajan iän

Emmi Laitisen (vas.) ja Sanna Moilasen kohtaloissa on samantyyppisiä piirteitä, sillä molemmilla vauvojen menetykset liittyivät istukkaan. Emmi on tullut vertaisryhmään viimeisimpänä. Anna-Maria Kettunen ja Rainer Kettunen (etulalla) löysivät vertaistuen neljä vuotta sitten saatuaan sitä ennen muuta tukea. "Olemme kantaneet huolta Rikun ystävistä, jotka jäivät vaille tukea tilanteessa, jossa he joutuivat kohtaamaan kuoleman keskenään. Osalla alkoi armeija seuraavana maanantaina."

"Oli isänpäivä, kun poliisi toi kuolinviestin keskellä yötä" – nämä neljä vanhempaa selvisivät pahimmasta mahdollisesta uutisesta

Jyväskylän lemmikkieläinten hautausmaa sijaitsee Ronsuntaipaleen tiellä lähellä Mustankorkean jätekeskusta.

Lemmikin hautapaikan hinta kallistuu Jyväskylässä – lisäksi hautausmaan nimi muuttuu

Verestä pystytään tunnistamaan molekyylejä, jotka liittyvät kuolemanriskiin.

Uusi verikoe voi ennustaa ihmisen jäljellä olevan eliniän – tutkijatkin hämillään tiedosta

USA:n Republikaanien merkittävä miljardööritukija David Koch kuoli

Vainajan perinnönjakoa voi helpottaa sunnittelemalla sen etukäteen. Aihekuva.

Valmistaudu kuolemaan jo eläessäsi – yksinkertaisimmillaan perunkirjoituksessa on jaettavana vain pankkitilin saldo

Maarit Feldt-Ranta kuvattiin toritapahtumassa SDP:n puoluejohdon ja eduskuntaryhmän työvaliokunnan kesäkokouksessa Lohjalla 14. elokuuta 2018.

Maarit Feldt-Ranta muisteli nuorena menehtynyttä syöpäpotilasta Sunnuntaisuomalaisessa: "Hän oli kiitollinen jokaisesta päivästä, vaikka tiesi kulkevansa kohti pimeää, synkkää kuolemaa"

Katja Lahtinen on oppinut elämään surun kanssa.

Oli kesäloman viimeinen päivä, kun poliisiauto ajoi Katja Lahtisen pihaan – häiden sijasta tulikin hautajaiset ja suuri suru

Poliisin putkaan kuolee yhä harvempi, mutta toisaalta viiden viime vuoden aikana alle 30-vuotiaiden määrä on noussut. Vuosittain Suomessa kuolee putkaan 10-20 henkeä.

Putkaan kuolleista kolmannes on nuoria – Poliisikin ymmällään: Yhtä selittävää syytä ei löydy

Suomalaisia kuolee nyt ennätysmäärä – Sanotaan, että jokainen elämä on arvokas, mutta se ei ole aivan totta

– Koen jopa rikkautena, että olen saanut kokea elämän isot ilot ja tosi suuret surut, molemmat äärilaidat. Se on ollut paras kouluni, Riitta Patja sanoo.

Mies törmäsi Laajavuoressa puuhun ja kuoli, seuraava puoliso menehtyi aivosyöpään – Riitta Patja kertoo, mikä oli selviytymisen kannalta ratkaisevaa

Heikki Lahti soitti 80-vuotisjuhlakonsertissaan isänsä rintamalta tuomalla mandoliinilla.

Mestaripelimanni Heikki Lahti on kuollut

Mikko Kalliolalla on tapana tarjota pikkuveljelleen Markku Nissiselle Muuramen hautausmaalla oluthörpyt. ”Käyn täällä juttelemassa Makulle. Ihan päivän polttavia asioita.”

KSML 3.11: Maku 1979–2000 – Pikkuveljen äkkilähtö opetti Mikko Kalliolalle enemmän elämästä kuin kuolemasta

IS: Oppilas kuoli saatuaan sairauskohtauksen liikuntatunnilla Espoossa

Poliisin mukaan vainajan auto oli vedessä katollaan. Kuvituskuva.

Ohikulkija havaitsi auton meressä Raahessa, mies löytynyt kuolleena

Kuollut vanhus makasi 18 tuntia hoivakodissa, ennen kuin hänet todettiin virallisesti kuolleeksi

Vuonna 2016 Japanissa tapahtui 21 897 itsemurhaa, vähiten 22 vuoteen. Valtiollisen raportin mukaan itsemurha on silti 15–39-vuotiaiden yleisin kuolinsyy. Itsemurhariski on suurempi miehillä.

Japanissa haetaan kuolinseuraa somesta – niin sanotut Twitter-murhat herättivät keskustelun itsemurhaehkäisyn päivittämisestä

"Vaikka en henkilökohtaisesti vainajaa tunne niin tavallaan seurakunnan näkökulmasta me olemme kaikki sisaria ja veljiä keskenämme, samaan Kristus-puuhun oksastettuja. Siinä mielessä en siunaa itselleni täysin vieraita ihmisiä", eturivissä istuva pappi Kristiina Ridanpää sanoo.

Keski-Suomessa haudataan vuosittain kymmenkunta yksinäistä lähtijää

Kuolemanrajakokemus tapahtuu yleisimmin sairauskohtauksen tai leikkauksen yhteydessä.

HS: Tutkija kertoo, millainen on tyypillinen kuolemanrajakokemus

26 nuorta nigerialaisnaista löytyi kuolleena Välimereltä

Lahdessa kuolleena löytyneen miehen henkilöllisyys hämärän peitossa – poliisi pyytää apua

Esko Riihelä 1939-2017

IL: Liikennetoimittaja Esko Riihelä kuollut

IS: Suomalaismies löydettiin kuolleena Pietarissa

Tutkinta jatkuu kuolinsyyn ja mahdollisen motiivin selvittämisellä.

Jalasjärvellä vakavasti loukkaantuneena löytynyt nainen kuoli

Hugh Hefner kuoli 91-vuotiaana.

Pupuimperiumin luoja brändäsi loppuun saakka

Tukes varoittaa ilmajohtoihin liittyvistä sähköiskuista – kaksi ihmistä kuollut tänä vuonna

Kaksi kuolonuhria Itämeren Northern Coasts -sotaharjoituksessa

Texasissa useita kuoli ampumisessa – poliisi surmasi hyökkääjän

Ulkomailla kuoli vähemmän suomalaisia

Iltalehti: Poliisi tutkii kahta kuolemantapausta Vuosaaressa

Mies löydettiin kuolleena bussipysäkiltä Helsingin Pitäjänmäessä

Kuluttaja-lehti: Jopa 2800 suomalaista kuolee vuosittain turhaan

Japanin hallitus kuvailee tilannetta kriittiseksi – laati uuden suunnitelman itsemurhien vähentämiseksi

Rauhannobelisti Liu Xiaobon kunto heikentynyt

Tiettävästi Jyväskylän Lyseon vanhin alumni menehtyi

Espoosta liki kolme viikkoa sitten kadonnut löytyi kuolleena

Lähes kolme prosenttia Kuhmoisten ja Luhagan asukkaista kuoli viime vuonna

Thaimaan kuningas haudataan lokakuussa

Näyttelijä Matti Viironen on kuollut

Pelastuslaitos: Auton alta löytyi vainaja Helsingissä

Kalastajat löysivät ruumiin merestä Pietarsaaressa

Poptähti George Michael haudattiin

Yle: Presidentti Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

Koillissanomat: Taivalkoskella Telatekin palossa loukkaantunut kuoli