Lahti

Lahden oikeustalo.

Lahtelainen naisopettaja sai tuomion nuoren tytön törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Keskisuomalainen-konserniin kuuluva Mediatalo ESA suunnittelee asuinrakentamista omistamalleen tontille Lahden ydinkeskustan tuntumaan, Hämeekatu 5:ssä sijaitsevan kiinteistön sisäpihalle.

Keskisuomalainen aikoo rakennuttaa kerrostalon Lahteen – rakennushankkeita suunnitelmissa myös Jyväskylässä

Miehet nimittelivät irakilaistaustaista miestä Lahdessa ennen puukotusta – korkein oikeus arvioi, oliko teolla rasistinen motiivi

Jenelyn Pungtilan on yksi hoitajista, joka muutti Filippiineiltä Suomeen töihin vuonna 2013.

Raskas työ ja pieni palkka kaukana kotoa – filippiiniläisten sairaanhoitajien rekrytointi Suomeen ei tapahtunut täysin eettisesti

Lahtelaiskoulun rehtori pidätettiin virantoimituksesta – poliisi selvittää rehtorin luottokortin käyttöä

Hämeen poliisi selvittää tapahtumien kulkua.

Kolme miestä vangittiin epäiltynä murhasta – Lahden yliajossa kuoli parikymppinen mies

Poliisin mukaan esitutkinnassa on selvinnyt, että Mukkulan ostoskeskuksessa suuret vahingot aiheuttanut tulipalo oli tahallaan sytytetty. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Poliisi otti yhden epäillyn kiinni Lahden Mukkulan ostoskeskuksen palosta

Poliisin mukaan epäillyt ja uhri ovat viettäneet aiemmin päivällä aikaa yhdessä ja heillä on ollut riitaa. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen

Poliisi tutkii Lahden yliajoa murhana – nuori mies kuoli perjantaina Kiveriössä

Hämeen poliisi selvittää tapahtumien kulkua.

Parikymppinen mies kuoli yliajossa Lahdessa – poliisi otti kiinni kaksi henkilöä

Auto törmäsi suojatietä ylittäneeseen pyöräilijään, joka lensi tuulilasin kautta katuun Lahdessa

Lahden epäillyltä ampujalta löydettiin kaksi käsiasetta – uhrilla ei hengenvaaraa

Lahdessa kateissa ollut 69-vuotias nainen löytyi hyväkuntoisena

Poliisi eristi osan alueesta ja tutki autot, mutta räjähteitä ei löytynyt.

Poliisi etsi autopommia käräjäoikeuden parkkipaikalta Lahdessa

FIS siunasi nuorten MM-kisat Lahteen

Rap-artisti Paleface esitti Hennala 1918 -tilaisuudessa kappaleen, joka lainasi vankileirillä kuolemaan tuomitun kirjoittamaa tekstiä.

Hennalan vankileirin muistojuhlassa hylättiin välttely ja kiertely – "On katsottava niin monin silmin, että lopulta näkyy vain ihmisiä kuten me nyt"

Yhteiskunnallisista lyriikoistaan tunnettu Paleface esiintyi Hennala 1918 -pääjuhlassa.

Arkkipiispa ja Paleface muistivat sisällissodan uhreja Hennalassa – "Sotaan liittyy paljon hiljaisuutta"

Syyttäjän mukaan apteekkari vaihtoi eräälle asiakkaalle määrätyn lääkkeen toiseen, ei vaihtokelpoiseen lääkkeeseen sillä seurauksella, että asiakkaan sairaus paheni väliaikaisesti. Arkistokuva ei liity tapauksene.

Entiselle apteekkarille syytteet – "Toimi lääkärin lailla"

Lahden tyrmäystippajuttu kuivui kokoon, "uhrit" olivat vahvassa humalassa

Kortiton kuski kaahasi Lahden keskustassa – ajoi työmaan alueella yli satasta

Mies sytytti alushousunsa putkassa – musta savu johti evakuoitiin Lahdessa

Oikeudessa todisteena esitettiin muun muassa miesten messengerissä käymiä keskuteluja. Kuvituskuva.

Amfetamiinia haettiin Lahdesta Jyväskylään – kolmelle vankeustuomiot huumekaupoista

Lahden kaupunginsairaalan tietoliikenneyhteyksissä oli katkos

Poliisi tutkii epäilyjä, joiden mukaan tyrmäystippoja tai muita huumaavia aineita on laitettu nuorten naisasiakkaiden juomiin.

Neljä sairaalaan – Tyrmäystippoja laitettu nuorten naisasiakkaiden juomiin Lahdessa?

Lahti otti askeleen kohti pormestarimallia – "Uskon, että tämä on kehityssuunta muuallakin"

Lahden Kärpäsen koulua uhattiin netissä, poliisit tulivat paikalle

Björgen hiihtää Lahdessa molemmat maialmancupin kilpailut.

Björgen ja Kläbo johtavat Norjan Salpausselän laduille – ruotsalaisista olympiavoittajista vain Stina Nilsson Lahteen

Palo tuhosi rivitaloa Nastolassa – asukkaat evakuoitiin

Virustaudit rajoittavat vierailuja Päijät-Hämeen keskussairaalassa

Uusi WannaMine-ohjelman muunnos iski Lahden tietojärjestelmiin.

Lahden kaupunkia häirinnyt haittaohjelma saatiin poistetuksi

Uusi WannaMine-ohjelman muunnos iski Lahden tietojärjestelmiin.

Haittaohjelma pani Lahden kaupungin louhimaan bitcoineja – tietojärjestelmissä edelleen häiriöitä

Lahden terveysasemien potilastietojärjestelmissä edelleen häiriöitä – bitcoin-louhinta on saatu loppumaan

Verikokeita tai röntgenkuvia ei saada häiriön aikana.

Lahden terveysasemilla vakava tietojärjestelmähäiriö

Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi miehen kahden ja puolen vuoden vankeuteen.

Lapsiin kohdistuneista seksirikoksista vankeutta

Lahden jäteaseman palossa vältyttiin suuremmilta vahingoilta.

Lahden jätekeskuksen tulipalo saatu rajattua – "Uhka oli suuri"

Poliisia kohti ajanut sai yli vuoden vankeutta

Poliisi takavarikoi postikeskuksessa kymmeniä huumelähetyksiä

Oikeus: Lahden elokuisen puukotuksen motiivi ei ollut rasistinen

Vasaramiestä Lahdessa jalkaan ampuneelle poliisille ei syytettä

Lahden tuhopolttosyytteen hylkäämisestä ei valitettu

Syyttäjä: Lahden elokuisella tapon yrityksellä oli rasistinen motiivi

Poliisi julkaisi kuvan ruumiista – Lahdesta löytynyt vainaja tunnistamatta

Lahdessa kuolleena löytyneen miehen henkilöllisyys hämärän peitossa – poliisi pyytää apua

Lahden Kellokeskuksen vuosien takaisesta ryöstöstä epäilty mies vangittiin

Poliisi ei enää epäile Lahden vankikarkuria murhan yrityksistä

Jyväskylästä varastettu pizzalähetin auto löytyi 140 kilometrin päästä

Ilmakiväärin kanssa heilunut nuori mies otettiin kiinni Lahden rautatieasemalla

Moninkertainen kortiton kaahailija jäi kiinni Lahdessa – tällä kertaa epäily kunnon kännistä

Lahden Renkomäen apteekin epäillään saaneen satojatuhansia väärillä lääkekirjauksilla

Ankkurin uimaranta Lahdessa on taas uimakelpoinen

Lahtelaisuimarannan bakteeripitoisuudet nousseet – uimista ei suositella

Poliisi tutkii törkeää varkautta – varkaat veivät mikroautoja ja bensaa

Viivakoodihuijausta yrittänyt nuori nainen jäi kiinni lauantaina Lahdessa

Kymmenet kirjailijat eri puolilta maailmaa saapuvat Lahteen pohtimaan kansallisen kirjallisuuden ja nykymaailman suhdetta

Pyöräkuormaajan sillalta rysäyttänyt mies yritti ensin ajaa päin poliisiautoja

Sillalta pudonnut pyöräkuormaaja oli varastettu lahtelaiselta työmaalta

20-tonninen pyöräkuormaaja putosi kymmenen metrin matkan sillalta Lahdessa

Lahti kisaa Euroopan vihreän pääkaupungin tittelistä

Pietarista junalla Lahteen saapunut metroräjähdyksestä: "Kyllä se vähän pelottaa"

Mies vangittiin Lahdessa murhasta epäiltynä

IS: Lahti saattaa menettää maailmancupin kisan

Lahden ilmatilaa rajoitetaan MM-hiihtojen aikana

Nuolella ammuttu joutsen pääsi kumppaninsa luokse

ESS: Varsijousella ammuttu joutsen toipumassa

Lahdessa otettiin kiinni huumeissa ajanut mies, auton ovi oli irti ja sivuikkuna puuttui

Lahdessa otettiin kiinni huumeissa ajanut mies, auton ovi oli irti ja sivuikkuna puuttui

Nuolella ammuttu joutsen hoidossa Heinolassa

Veljeään Lahdessa puukottanut sai ehdollista

Uusi Lahti: Timo Louna siirretty sivuun tehtävästään

Mies vangittiin epäiltynä asuinrakennuksen sytyttämisestä Lahdessa

Jyväskyläläinen suursijoittaja osti Hennalan vanhoja varuskuntarakennuksia

ESS: Kärpäsen koulun opettaja teki rikosilmoituksen välikohtauksesta

Renkomäen apteekki säpissä – apteekkiluvan peruminen ratkeaa perjantaina