Lastensuojelu

Erityishuoltojärjestöjen liiton toiminnanjohtajan mukaan monelle nuorelle saattaa riittää tietoisuus siitä, että tukea on mahdollista saada myöhemminkin, jos sitä tarvitsee. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Lastensuojelun jälkihuollon kustannukset puhuttavat kuntia – Kuntaliiton mukaan uusi laki tuo vajaan 50 miljoonan kulut

Lapsiasiavaltuutettu, kansanedustajaehdokas Tuomas Kurttila on huolissaan lasten huumeidenkäytöstä.

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila väittää, että 12–13-vuotiaat tytöt myyvät Jyväskylässä itseään rahoittaakseen huumeiden käyttöä – poliisi ja lastensuojelu ymmällään

Pääkirjoitus: Lastensuojelun painopiste oltava varhaisessa tuessa

Lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijät toivovat päättäjiltä riittäviä resursseja auttaa perheitä ja lapsia.

Lastensuojelun karu arki Jyväskylässä: kokeneita asiantuntijoita lähtenyt kevyempiin ja paremmin palkattuihin töihin

Lastensuojelun menneisyys tuli julkisuuteen vuonna 2016, kun valmistui Jyväskylän yliopiston tekemä raportti sijaishuollon epäkohdista ja lasten kaltoinkohtelusta vuosina 1937–1983.

Pääkirjoitus: Sijoitettujen lasten kaltoinkohtelun on loputtava

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon mukaan valvonnassa on keskitytty aikuisten näkemyksiin lasten ajatusten sijasta.

Koulukodin toiminnasta löytyi keväisessä tarkastuksessa puutteita puutteiden perään – Ministeri Saarikko lupaa tukun toimia parantamaan lasten asemaa

Li Andersson (vas.) on lakialoitteen ensimmäinen allekirjoittaja.

Oppositiokansanedustajat haluavat Li Anderssonin johdolla enimmäismitoituksen lastensuojelun työntekijöille

Noin kolmasosa lastensuojelun järjestäjäorganisaatioista arvioi sijoittavansa usein lapsia kodin ulkopuolisiin sijoituksiin, koska lapsen mielenterveyspalvelut eivät jostain syystä ole järjestyneet.

Kuntaliiton kysely: Lastensuojelun tilanne vaikeutunut

Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan lastensuojelun laatuun vaikuttaa keskeisesti työntekijöiden määrä ja työn organisoiminen.

Lastensuojelua pyritään parantamaan etsimällä ratkaisuja työn kuormittavuuteen

Kaksi unohtunutta hammastarkastusta poiki lastensuojeluilmoituksen.

"Perheestämme tehtiin lastensuojeluilmoitus unohtuneiden hammastarkastusaikojen takia"

Osassa kunnista ja kaupungeista on jatkuvaa pulaa sosiaalityöntekijöistä.

Lastensuojelun työntekijäpulaan helpotusta? Avoimen yliopiston papereilla tietyin ehdoin sijaiseksi

Lastensuojelun avohuolto palvelee uudessa osoitteessa 4. joulukuuta alkaen.

Jyväskylän lastensuojelu muuttaa – Tapionkadun sosiaaliasema jää historiaan

Aila Paloniemi.

Kansanedustaja Paloniemi vaatii kiireellistä apua lastensuojeluun

Lastensuojelun työntekijät huomauttavat vetoomuksessaan, että he eivät pysty päättämään asiakasmäärien pienentämisestä.

Saarikko arvostelee kuntia, kun lastensuojelun ongelmat pysyvät

Lastensuojelun kriisi on ratkaistava, vaativat sosiaalityöntekijät

Lastensuojelun rahoitus ja valinnanvapausmalli ovat yhä iso kysymysmerkki – "Miten tämä toimii, sitä kukaan ei tiedä"

Tapionkadun sosiaaliasema luopui erillisistä soittoajoista syyskuun alussa.

Lastensuojeluilmoitusten määrä kasvussa Jyväskylässä

Jyväskylän SOS-lapsikylässä työskentelevät Janne Kankaanniemi ja Mari Tirkkonen ovat huomanneet lastensuojelun tungoksen.

Hurja tilanne lastensuojelussa: Ei vapaita laitospaikkoja, päivystystilanteisiin ei voida vastata

Teinejä passitettu vanhempien synnyinmaihin jopa vuosiksi

Jämsän lastensuojeluun ei saada päteviä työntekijöitä. Tilanne heijastuu asiakkaisiin. Kuvituskuva.

Yhden vastuulla jopa 260 lastensuojelun asiakasta – Avi antoi Jämsälle armonajan

Kuvituskuva.

Jämsän seutu: Jämsän lastensuojelussa muhii aikapommi - yhdellä työntekijällä vastuullaan 260 lapsen kohtalo

Lastensuojelun asiakirjoja katosi Oulussa – insestijutun selvittely toi puutteet esiin

Tukiperheitä haetaan usein leikki- tai kouluikäiselle lapselle tai sisaruksille.

Lehti: Jämsässä on kova pula tukiperheistä