Lumi

Lasse Niivuori (oik.) ja Pekka Sulkula saivat lumitykiltä kyytiä Jyväskylän Laajavuoressa.

Talvet ovat Keski-Suomessa jo niin leutoja, että keinolumi on välttämätöntä talvilajeille: "Vuosi 2014 oli kaikkein huonoin"

Ilmatieteen laitoksen mukaan syyskuun loppu on tavanomainen aika ensilumen saamiselle Pohjois-Lapissa. LEHTIKUVA / HANDOUT

Syksyn ensilumi satoi Utsjoella: Kevon havaintoasemalla kaksi senttiä lunta

Marita Saxberg loi lunta Nisulankadulla Jyväskylässä.

"Tämä kaikki on vain elämää" – Tältä näytti lumikaaos tiistaina Keski-Suomessa, katso kuvat

Keskisuomalaista jaettiin viime yönä tällaisissa olosuhteissa.

Jäitkö penkkaan jumiin? Kaatuiko puu tielle? Lähetä meille lumikaaoskuvasi!

Paras hiihtokeli on, kun pakkasta on 3–5 astetta.

Miksi pakkaslumi narskuu, kannattaako lumesta sulatettua vettä juoda ja miksi hanki näyttää valkoiselta? – Lue kiinnostavia faktoja lumesta

Lunta pudotettiin Vehkahallin katolta tiistaina. Perjantaina hallin katon painuessa notkolle todettiin, ettei kaikkea saatu kerralla alas.

Sortumisvaara sulki Vehkahallin toistamiseen – lumikuorma putsattiin ja halli avataan maanantaina

YIT:n raivauspartio on liikkunut Ronsuntaipaleentiellä jo useamman viikon ajan ja raivannut pienempiä tielle taipuvia puita, jotka aiheuttavat liikenteelle vaaraa.

YIT: Jyväskylän Ronsuntaipaleentiellä liikkumista kannattaa välttää – Turvallisuutta ei voida taata, puut taipuvat tykkylumen painosta vaarallisesti tielle

Edellisten runsaslumisten talvien aikana lumenpudottajia ei ollut tarpeeksi. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Vaara vaanii ilmasta ja maasta – lumikuorma voi pudota kadulla liukastelevan niskaan

Tykkylunta on tänä vuonna hurjasti. Kuva: Paula Nissinen.

Tykkylumi taivuttaa sähkölinjoja, joita mieli tekisi mennä puistelemaan – "Se on ammattimiehen työtä, ei sinne kannata mennä itsekseen touhuamaan"

Lumisia kattoja Jyväskylän Halssilassa. / Risto Aalto

Älä ryntää vielä turhaan katolle – lumikuorma ei ole Keski-Suomessa vielä liian suuri, suurten hallien tarkkailu kuitenkin tarpeen

Jyväskylän pyöräilykansa pääsi nauttimaan täysin rinnoin aamuliikennettä vihmoneesta lumisateesta.

Ensilumet syleilevät Keski-Suomea – loppuviikko kuluu talvimaisissa tunnelmissa ennen kosteaa käännettä

Kukkumäen päiväkoti tammikuussa.

Raskaat lumitaakat vaurioittaneet kattoja Jyväskylän seudulla – kahden päiväkodin lumieste petti

Huonekaluliike M-Kalusto Ky:n romahtanut katto Iisalmessa. Keskiviikkoiltana tapahtuneen romahduksen syynä oli todennäköisesti katon lumikerros.

Tilanne on vaarallinen – Lumen paino voi kasvaa, vaikka kuorma hupenee silmämääräisesti arvioituna

Huonekaluliike M-Kalusto Ky:n romahti katto Iisalmessa.

Lukuisia kattoja sortunut lumikuorman alla Itä- ja Pohjois-Suomessa

Aikaisemmin torstaina Konnevedellä romahti pieni navetta.

Nyt on lato romahtamisvaarassa Kivijärvellä – Riski kattojen romahtamisille kasvaa ensi yönä

Kattojen lumikuormat ovat nyt riskirajoilla. Työn touhussa Tikkakoskella oli Miro Paananen.

Lunta Jyväskylässä nyt jopa 80 senttimetriä – Hydrologi: vappuviikolla jäljellä vielä puolet

Lumikuorma romahdutti navetan katon – 20 hiehoa selvisi säikähdyksellä

Maaliskuussa Itä-Suomessa sattui useita kattoromahduksia, joissa vältyttiin henkilövahingoilta.

Kattojen lumikuorma kasvaa – tilanne pahin Itä-Suomessa

Lumitöitä on tänä talvena riittänyt.

Talvi tavallista runsaslumisempi – Jyväskylässäkin nyt liki 80 senttiä

Kovimmalla koetuksella ovat suurten hallien katot. Miro Paananen pudottaa lunta rivitalon katolta Tikkakoskella.

Syke: Lumikuormat kasvaneet, hallien kattojen kestävyys syytä varmistaa

Vapaalaskun harrastaja Keimiötunturilla Muoniossa helmikuussa 2018.

Pohjoisen pallonpuoliskon talvi ollut runsasluminen

Lukijan kuvasta näkee, miten lumipenkka vie tilaa toiselta ajokaistalta.

Vaajakosken Urheilutiellä toista kaistaa tukkii lumipenkka – tässä selitys

Viranomainen varoittaa lumikaaoksesta: Liikenteessä pahin vielä edessäpäin

Vilma Huokonen (vas.), Milla Huokonen ja Vertti Savolainen ovat usein omalla pihalla lumilinnassa. Isossa linnassa on hauska olla piilosta ja sokkoa.

Aura-auton tuoma kasa hupenee hyvään tarkoitukseen – komea linna kerää ohikulkijoiden katseet

Tykkylumesta Itä-Suomen sähköyhtiöille miljoonavahingot

Tuhannet olivat ilman sähköä Kainuussa, kun tykkylumi katkoi voimajohtoja.

SK: Energiavirasto selvittää, ovatko sähköyhtiöt täyttäneet kehittämisvelvoitteensa

Arkistokuva.

Tykkylumiongelmat helpottivat, Kainuun terveysasemat ja hoivayksiköt palaavat normaaliin aukioloon

Tykkylumen vaivaamiin metsiin ei kannata nyt mennä arvioimaan aiheutunutta tuhoa, sillä katkeavien latvojen vuoksi metsissä on hengenvaarallista liikkua.

Tykkylumen tuhoamista puista merkittävät taloudelliset menetykset metsänomistajille

Tykkylumi kaatoi puita tielle Pihtiputaalla

Suomussalmella sähkökatkot jatkuneet jo viikon: "Huumori riittänyt"

Tykkylumi on tänä talvena teettänyt runsaasti töitä ja ylitöitä sähkölinjojen varsilla.

Tykkylumi koettelee yhä Kainuuta – "Väki pärjää, kunhan ei tule kovia pakkasia"

Sähkölinjakatujen raivaustyöt jatkuvat muun muassa sahauslaitteistolla varustellun helikopterin avulla. Arkistokuva.

Tykkylumen aiheuttamat sähköviat Savon Voiman alueella helpottuneet – kaatuneita puita raivataan

Tykkylumi taivuttaa puita linjojen päälle.

Tukes: Lumen painamiin johtoihin ei pidä koskea "missään nimessä"

Tämä mietiskelijä pohtii syntyjä syviä Jyväskylän Kypärämäessä. Katso kaikki kuvat klikkaamalla ja selaamalla.

Tällaisia ovat tämän talven lumiukot: muumeja, porkkananeniä ja Olaf

Luminalle Äänekosken Pukkimäellä tammikuussa 2015.

Nyt on lumiukkokeli – lähetä kuva toimitukseen!

Kekkolantien varressa aurattiin jalkakäytävää keskiviikkona päivällä.

Vaikuttaako siltä, ettei kaupungin teitä aurata? Taikatemput eivät nyt auta

Lumimyrsky aiheuttaa liikennepulmia Eurooppassa – saapuu Suomeen huomenna

Killerin kuplahalli romahti osittain alas lumen painosta