Metsästys

Koiralla oli kaulassaan tutkapanta. Kuvan koira ei liity tapaukseen.

Metsästysretki Kinnulassa päättyi murheellisesti – toinen koira jäi avantoon

Arkistokuva. Ilveksen metsästysaika alkaa 1. päivä joulukuuta ja päättyy 29. päivä helmikuuta.

Keski-Suomeen myönnettiin yli 20 ilveksen pyyntilupaa – ilveskannan lasku on tasaantunut maakunnassa

Kokenut metsästäjä seuraa hirveä haukkuvan koiran kulkua maastossa eikä hötkyile aseen esiin kaivamisessa.

Metsäkauriskanta aiheuttaa paljon liikenneturmia Keski-Suomessa – metsästyksessä hyödynnetään radioyhteyttä ja satelliittipantoja, mutta laki ei salli droneja

Katri Silvast on tehnyt labradorinnoutaja Ellin kanssa noutoharjoituksia. Sorsanmetsästyksen aloitus vei Ellin tositoimiin. Iines-beagle viihtyy parhaiten jänis- ja kettumetsällä.

Lähihoitaja Katri, 42, lähtee työpäivän päätteeksi ampumaan sorsia paistitarpeiksi

Koppelo kohtasi kohtalonsa VIitasaaren hautausmaalla. Kuvan lintu ei liity tapaukseen.

Koppelo ammuttiin hautausmaalla Viitasaarella – poliisi tutkii metsästysrikoksena

Äänihoukuttelun ”guru” Aki S. Perälä on perehdyttänyt myös keskisuomalaisia metsästäjiä houkuttelupyynnin saloihin.

Sorsaguru Akin vinkit metsälle: Kautta varten voi treenata vaikka kauppareissulla

Koko Suomessa karhuja arvioidaan olevan noin 2 100. Kuvituskuva.

Keski-Suomeen 12 karhunkaatolupaa – maakunnan karhukannaksi arvioidaan 120–145 mesikämmentä

Saksanseisoja Ida on Leena Hautsalon metsästyskaveri.

50 vuotta täyttävä Leena Hautsalo toivoi haulikkoa häälahjaksi – mediatalon hallituksen puheenjohtaja haluaa puolustautua valeuutisia vastaan laadukkaan journalismin avulla

"Yksinkertainen asia on pilattu lailla" – Sarvipäät siirtyvät turvareservaatteihin ja metsästysalueet kaventuvat

Hirviä kaadettiin 161 edellisvuotta enemmän. Arkistokuva.

Keski-Suomessa kaatui lähes 4 600 hirveä – Jahdin jatkoajat eivät innostaneet metsästäjiä

Metsästyksenvalvojanakin toimiva Riina Wallin muistuttaa, että metsästys on tärkeää erityisesti riistanhoidollisista syistä.

Mistä on kyse: Nuori nainen ukkojen nuotiolla

Metsästäjäliitto haluaa lisää nuoria jäseniä. Arkistokuva.

Metsästäjäliitto puolittaa nuorten jäsenmaksun: "Harrastuksen aloittamiseen kohdistuu muutenkin paljon kustannuksia"

Ylikonstaapeli Risto Laakso (vas.) avitti Heikki Liettua ja Samuli Huhtasta ruhon nostamisessa autokyytiin. Matka kohti Kolhoa ja joulupöytää saattoi alkaa.

Multialla ammuttu metsäpeura lähti poliisin huutokaupasta joulupöytään mukavalla hinnalla – ampujaa epäillään törkeästä metsästysrikoksesta

Jahtivieras ja sukeltaja Jukka-Petteri Pihlakari sai sukelluskamppeet kylältä lainaksi.

Video: Harvinaisen kostea hirvijahti Viitasaarella – avuksi tarvittiin sukeltaja, jotta saalis saatiin nostettua seitsemän metrin syvyydestä

Liitonmäenseudun Erää edustava Juho Pasanen, 13, (vas.) ja Louhun Eräpoikien Elias Kumpulainen, 13, ovat hirvimiehiä henkeen ja vereen. Metsällä mukana kulkee Eliaksen hirvikoira Koijarin Remu.

Metsällä on oltu kori-ikäisestä asti – 13-vuotiaana kaatui ensimmäinen hirvi ensimmäisellä laukauksella

Joonas Nokelainen ja Wili suuntaavat tänä syksynä ensi kertaa metsäkanalintujahtiin Lappiin. ”Olisihan se hienoa
saada elämänsä ensimmäinen metsäkanalintusaalis”, Nokelainen toteaa.

Oman lintukoiran hankkiminen toi Joonas Nokelaisen, 29, metsästysreissuille uusia ulottuvuuksia

Metsoa, pyytä ja teertä saa metsästää 10.11. asti. Kuvassa ukkometso.

Metsäkanalintujen pyyntiaika piteni

Keski-Suomessa on 20. elokuuta alkaneella karhunmetsästyskaudella kaadettu tähän mennessä 11 karhua. Arkistokuva.

Karhujahti alkanut hyvin Keski-Suomessa – jo 11 karhua kaadettu, viimeisimpänä Petäjävedellä mehiläistarhan varaston tuhonnut iso uros

Molempia miehiä epäillään ampuma-aserikoksesta ja metsästysrikkomuksista.

Poliisi: Mies metsästi Savukoskella luvatta hirveä, asekin vailla lupaa

Riikka Hurskainen kertoo, että koirat kuuluvat erottamattomasti metsässä liikkumiseen. Kuvassa hänen kanssaan metsästävä mäyräkoira Mauno ja labradorinnoutaja Gini.

Metsästyksestä tuli Riikka Hurskaiselle elämäntapa – "Näkyy kaikessa aina kodin sisustusta myöten"

Birdlife ja Metsästäjäliitto kehottavat keskittymään huomenna alkavassa metsästyksessä elinvoimaisiin lajeihin. LEHTIKUVA / Jussi Nukari

Vesilintujen metsästys käynnistyy – järjestöt kehottavat välttämään taantuvien lajien metsästystä

Supikoirien kantaa ei rajoita muu kuin ihminen, sillä ei ole luonnollisia vihollisia Suomessa. Supikoirasta on tullut kotipihojen yövieras myös kaupungeissa.

Supikoirat tunkevat Jyväskylässä pihoille, ensi vuonna niiden pyydystys on helpompaa

Naakkojen lisäksi muutkin varislinnut ovat innokkaita tutkimaan rakennuksia ja takapihoja.

Naakkojen touhut tulevat kalliiksi maatiloille – nyt niitä voi metsästää

Hirvien kaatolupia myönnettiin syksyksi lähes saman verran kuin viime vuonna.

Yli 4000 hirvenkaatolupaa Keski-Suomeen

Esityksellä halutaan suojella taantuvia vesilintulajeja kuten punasotkia.

Ministeriö esittää punasotkan, tukkakoskelon ja allin metsästyksen määräaikaista kieltoa

Kannan pienentämiseen tähtäävässä tavoitteessa on huomioitu sekä eläinten aiheuttamat vahingot että riistataloudelliset hyödyt.

Keski-Suomessa viime syksyn jahdin jälkeen liki 5 200 hirveä – kantaa halutaan pienentää

Haahkaparvi lentää vastatuuleen.

Suomi joutuu EU-oikeuteen uroshaahkojen kevätmetsästyksen takia

Peuroja ja kauriita kaadettiin ennätysmäärä

Ilves on maamme runsaslukuisin suurpeto.

Metsästyskauden ilvessaalis pysyi 400 yksilön tuntumassa

Nopeasti lisääntyvä villisikojen määrä kasvattaa afrikkalaisen sikaruton leviämisen riskiä Baltiasta tai Venäjältä Suomeen.

Villisikajahdissa ilmoitettu seitsemän kaatoa – varovainen villisika on vaikea metsästettävä

Kauhajoki-lehti: Pihoilla käynyt susi kaadettiin Kauhajoella

Villisikaviikonloppu saa metsästäjät liikkeelle. Tauno Partanen ja Juhani Kukkonen sopivaa passipaikkaa etsimässä.

Viikonlopun villisikajahti käy afrikkalaisen sikaruton kimppuun

Metsästäjien mielestä susien kaatamiseen pitäisi voida myöntää poikkeuslupia nykyistä joustavammin.

Uutisen takana: Susipolitiikka hiertää, mutta metsästäjien virka-apulakkoa eivät halua edes metsästäjät itse

Poliisi alkaa maksaa riistanhoitoyhdistyksille korvausta esimerkiksi niin sanottujen pihasusien karkotuksesta.

Poliisi alkaa maksaa vaarallisista virka-aputehtävistä metsästäjille

Villisikakanta tulee pitää hallinnassa afrikkalaisen sikaruton uhan vuoksi.

Villisikoja aiotaan jahdata yhteisvoimin

Suomessa on hieman yli 300 000 riistanhoitomaksun maksanutta metsästäjää

Valtioneuvosto: Riistanhoitomaksu nousee 39 euroon

Hirvijahti ennätysvauhdissa: Kaadettu jo enemmän kuin koko viime vuonna

Tänä syksynä kaadettiin yli 230 karhua, saalismäärä kasvoi kymmenillä yksilöillä

Ilveksen metsästykseen 404 poikkeuslupaa – kuten viime vuonnakin

Hyvä alku jahdille: Hirviä kaatui Keski-Suomessa jo yli 500

Metsästäjät hankkineet 85 000 vuorokausilupaa syksyn kanalintujahtiin

Hirvenmetsästys alkaa Lapissa, vahtimismetsästys muualla maassa

Jahtiporukka kaatoi 250-kiloisen uroskarhun Multialla

Karhun ja sorsan metsästys alkaa tänään

Sorsanmetsästäjä tarvitsee tarkkaa silmää – taantuvien lajien ampumista kehotetaan välttämään

Jousella saa jatkossa metsästää muun muassa valkohäntäpeuraa – lue lista sallituista lajeista

Hirvieläinten kaatolupiin selvä lisäys

Hirvi- ja peurankaatolupien määrä räjähti Keski-Suomessa

Karhut ovat levittäytyneet koko Keski-Suomeen – maakunta sai 11 lupaa kaatamiseen

Metsäkanalintusaalis pieneni reippaasti

Ministeriö haluaa lisätä karhunkaatolupia yli kolmanneksella

Trofee-metsästäjä kuoli jäätyään norsun alle Zimbabwessa

Häirikkökarhulle kaatolupa Keski-Suomessa

Metsästämällä pidennät ikääsi Toivakassa

Hirvikanta kasvanut hieman – vähiten hirviä Pohjois-Karjalassa ja Lapissa

Korpilahdelta kerrotaan: Karhuemo löi tassullaan miehen maahan

Yhä useammalle sudelle haetaan kaatolupaa

Västra Nyland: Alfanaaras kaadettiin Perniössä - susilaumalle riskejä

Hirvisaalis kasvoi koko maassa odotetusti – Keski-Suomessa kaadettiin lähes 4000 hirveä

Tammikuussa kaadettu 19 sutta poikkeusluvilla

Karhunpennun tappaneille miehille ehdolliset tuomiot

Kannonkoskella ammuttiin nelikorvainen rusakko

Suden kaatokiintiöksi 53 eläintä

Korkeimmalta oikeudelta sakkoja ja metsästyskiellot karhun ampuneille

Keski-Suomessa kaadettu nyt 12 ilvestä – kaatolupia myönnettiin aikaisempia vuosia enemmän

Yle: Koiria suojellaan susilta chililiiveillä

EU haluaa kieltää Ahvenanmaan haahkojen kevätpyynnin

Metsästäjäliiton hallitus sai kenkää – taustalla vuosia jatkunut ongelma

Karhuja saalistettiin edellisvuotta enemmän

"Valkoinen mies tietää liikaa"

Pohjanpystykorvauros Peto joutui suden suuhun Korpilahdella

Keski-Suomessa kaadettiin seitsemän karhua – luvat on nyt käytetty