Oikeudenkäynnit

Kuvituskuva.

Syyttäjä: Turun ammattikorkeakoulun työntekijä teki haamukatsastuksia autoihin, joita ei ollut edes nähnyt

Ilja Janitskin ei ollut paikalla istunnossa terveyssyiden takia. Kuvassa asianajaja Juha Räihä (vas.) ja Janitskinia edustava asianajaja Anu Koivu. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen

MV-julkaisu masinoi käräjäoikeuden mukaan vihamielisiä lokakampanjoita – perustaja kiistää tämän hovioikeudessa

Syyttömänä tuomittu mies hakee yli miljoonan euron kärsimyskorvauksia. Miestä on koko ajan avustanut asianajaja Tero Lakka (vas.). Käräjätuomarina toimi Mikko Pennanen.

Murhasta syyttömänä tuomittu äänekoskelaismies herkistyi oikeudessa: "Vaikka ravintola olisi täynnä, joudun istumaan yksin"

Hovioikeus teki katselmuksen marjayrittäjän tilalle maanantaina. Perjantaina yrittäjää kuultiin oikeussalissa.

Ihmiskaupasta syytetty marjayrittäjä hovioikeudessa: "Olen syytön"

Väärinkäytökset marjanpoiminnassa ovat vähentyneet, mutta eivät tyystin loppuneet – Hovioikeus ryhtyy käsittelemään syytteitä thaipoimijoihin kohdistuneesta ihmiskaupasta

Kuvakooste muusikko ASAP Rockysta eli Rakim Mayersista (vas.), Ruotsin pääministeri Stefan Löfvenistä ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpista. Trump on aiemmin vedonnut asiassa Mayersin puolesta.

Trump lähetti erityisedustajansa räppärin oikeudenkäyntiin Tukholmaan

Poliisiauto vaurioitui törmäyksessä pahasti. Kuvan auto ei liity tapaukseen.

Huumekuski kaahasi hurjaa ylinopeutta Jämsässä – pakomatka päättyi törmäykseen poliisiauton kanssa

Esa Vaherto esiintyi usein Keskisuomalaisen sivuilla. Kuva on Vaherton 70-vuotishaastattelusta.

Keskisuomalaisen yrittäjän perinnöstä vuosien oikeustaistelu – 3 100 euron kiista aiheutti viisinkertaiset oikeuskulut

Syyttäjä Eija Velitski - Arabianrannan murhasyytteen käsittely alkoi Helsingin käräjäoikeudessa 16. heinäkuuta 2019. 37-vuotiaan miehen syytetään puukottaneen jouluaattona kuoliaaksi siskonsa seitsemänvuotiaan pojan. Koko käsittely järjestetään ilman yleisön läsnäoloa. Syynä on muun muassa tarve salata uhrin ja tämän perheen yksityisyyttä sekä syytetyn terveystietoja.

Syyttäjä: Mielentilatutkimuksen mukaan Arabianrannan murhasta syytetty oli syyntakeeton

Yksi syytetyistä on mies, joka on kertonut itse oikeudessa olleensa liivijengi Bandidos MC:n jäsen vuodesta 2002 asti ja liittyneensä Nokian Bandidosiin vuonna 2009.

Syyttäjä hakee Suomen suurimman kokaiinivyyhdin pääepäillyille maksimituomiota

Kuvituskuva.

KSML seuraa oikeudenkäyntiä: Kuka hakkasi miehen hengiltä Palokassa?

Karjalan lennoston entinen komentaja Markus Päiviö Helsingin hovioikeudessa 2. toukokuuta 2019. Ex-komentaja Markus Päiviötä syytetään esimiesaseman väärinkäyttämisestä, palvelusrikoksesta ja kunnianloukkauksesta.

Karjalan lennoston ex-komentajasta piirrettiin oikeudessa kuva humalaisena öykkärinä, jolle oli noussut uusi pesti hattuun

Lapinmaja Ilmavoimien Lapinmaja-säätiön arkistokuvassa.

Nurmeksen kaupunginjohtaja: Ilmavoimien komentaja tiesi heti harjoituksen jälkeen tapahtumista

Pianonsoittokin voi olla peruste huoneiston haltuunotolle – asunto-osakeyhtiö on suomalainen innovaatio, joka synnyttää riitoja ja pitää lakimiehet kiireisinä

Syyttäjän mukaan rehtorin tietoon oli saatettu, että Hoplaxskolanin yläkoulun miespuolinen opettaja on lähetellyt nuorelle pojalle seksuaalisia viestejä ja kuvia. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto

Syyttäjä: Helsinkiläiskoulun rehtori tiesi opettajan lähettelevän oppilaalle seksuaalisia viestejä, mutta jätti ilmoittamatta poliisille – rehtorille vaaditaan sakkoja

Teko tapahtui keskellä päivää ammattiopisto Vamian käytävällä Vaasassa. LEHTIKUVA / KALLE LYDMAN

Puukotus vaasalaisen ammattiopiston käytävällä oli syyttäjän mukaan kunniaväkivaltaa

Lelusalakuljettaja Rami Adham ja asianajaja Anu Koivu Helsingin käräjäoikeudessa tiistaina. Lehtikuva / Irene Stachon

Rami Adham kiisti oikeudessa hyväntekeväisyysrahojen viemisen – "Seurasin 'live-teurastusta' Syyriassa ja päätin perustaa yhdistyksen"

Lelusalakuljettaja Rami Adham saapui tiistaina Helsingin käräjäoikeuteen asianajajansa Anu Koivun kanssa. Lehtikuva / Irene Stachon

Lelusalakuljettaja Rami Adhamille vaaditaan vankeutta 18 rikoksesta – Syyriaan tarkoitettuja varoja päätyi syyttäjän mukaan Turkkiin ja siirtolapuutarhamökin ostoon

Pirkanmaan käräjäoikeus katsoi aiemmin, että uusnatsijärjestö ajaa demokraattisten arvojen kanssa yhteensopimattomia tavoitteitaan laittomin ja räikeästi hyvän tavan vastaisin keinoin. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Uusnatsijärjestön lakkauttamisen käsittely alkoi Turun hovioikeudessa

Käräjäoikeus toteaa tuomiossaan, että puhelimitse tehty uhkaus oli ymmärrettävissä laajemmaksi kuin ainoastaan nimeltä mainittuun työntekijään kohdistuvaksi. Kuvituskuva ei liity tapaukseen.

Mies uhkasi rynnäkkökiväärin kanssa Jyväskylän SOS-lapsikylää – tuomittiin sakkoihin

Jari Sillanpää on myöntänyt oikeudessa pitäneensä hallussaan ja levittäneensä metamfetamiinia.

Jari Sillanpäälle vaaditaan vankeutta, syyttäjän mukaan vankeus voidaan tuomita myös ehdollisena – puolustuksen mukaan Sillanpää on tehnyt pahaa lähinnä itselleen

Jari Sillanpää on myöntänyt hankkineensa huumeita viihdekäyttöön.

Jari Sillanpään huumesyytteitä käsitellään tänään oikeudessa

Kahta miestä syytettiin Jämsänkoskella 12. toukokuuta tapahtuneesta törkeästä ryöstöstä Oikeus hylkäsi ryöstösyytteet. Arkistokuva.

Oikeus hylkäsi syytteet aseellisesta autoryöstöstä Jämsänkoskella

Jari Sillanpää on myöntänyt hankkineensa metamfetamiinia omaan käyttöön ja juhlissa tarjottavaksi.

Jari Sillanpää oikeuden eteen – huumerikosjuttua käsitellään keskiviikkona

Elintarvikerekka kaatui Joutsansalmeen lokakuussa.

Rekan Nelostieltä Joutsansalmeen ajanut rattijuoppo tuomittiin sakkoihin – kuljetusyhtiö vaati kymppitonnien korvauksia

Syyttäjä vaatii Ilja Janitskinille vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeusrangaistusta. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa

Käräjäoikeus vapautti useista rikoksista syytetyn MV-julkaisun perustajan odottamaan tuomiota

Ilja Janitskin on sanonut, ettei hän ole ollut vastuussa muiden kirjoittamista artikkeleista MV-julkaisuun. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

MV-oikeudenkäynti jatkuu Ylen toimittajan ja syytettyjen kuulemisella

Ilja Janitskinia epäillään yhteensä 19 eri rikoksesta.

Helsingin käräjäoikeus: Ilja Janitskin pysyy vangittuna

Keski-Suomen käräjäoikeudessa mies kiisti syytteen kuolemantuottamuksesta, mutta myönsi tönäisyllään syyllistyneensä lievään pahoinpitelyyn.

Kumoon tönäisty 53-vuotias mies löi päänsä ja kuoli Jyväskylässä

Mies tuomittiin käräjäoikeudessa vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen.

Mies ryösti naisen uhkaamalla tätä lääkeruiskulla – tuomittiin liki kahdeksi vuodeksi vankilaan

Sillanpäätä epäillään huumeiden ostamisesta. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Jari Sillanpäälle syyte kahdesta huumausainerikoksesta

Mies kertoi, ettei muista, mitä teki kolmivuotiaalle tyttärelleen, kun häntä kuultiin tänään Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa.

Tyttärensä Porvoossa puukottanut isä ei pystynyt selittämään tekoaan –  vastaili tyynesti kysymyksiin

Moottoripyöräjengi Cannonballin Jyväskylän osaston kerhotilat sijaitsevat Palokan Lintukankaalla.

Cannonball-jengiläiset murjoivat jalkapalloilijalle pysyvät vammat – oikeus tuomitsi ehdottomaan vankeuteen ja kymmenien tuhansien eurojen korvauksiin

Kari Tolvanen kertoi hovioikeudessa eri poliisiyksiköissä työskentelevien poliisien heikoista väleistä. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Kansanedustaja Tolvanen: En halua tehdä yhteistyötä eräiden KRP:n henkilöiden kanssa – Aarnion rikosjuttua käsiteltiin hovioikeudessa

Arkistokuvan louhosalue ei liity Ruduksen hankkeisiin.

KHO vahvisti: Rudus saa louhia Palokassa – oikeuskäsittely kesti 3,5 vuotta.

Ville Koistinen on voittanut Suomen jääkiekkomaajoukkueen mukana MM-hopeaa ja MM-pronssia. LEHTIKUVA / Markku Ulander

IL: Jääkiekkoilija Ville Koistinen sai sakot kahdesta pahoinpitelystä

Yhdysvaltain korkein oikeus asettui leipurin kannalle hääkakkukiistassa – kieltäytyi myymästä homoparille

Kotihoidon työntekijä vei liki puolet vanhuksen säästöistä – tuomittiin ehdolliseen

Vanhempia syytetään pienen lapsensa pahoinpitelystä ja eristämisestä –  käräjäoikeus antaa tänään tuomion

IS: Eläkeläismies kertoi lapsen pahoinpitelyepäilyistä myös ely-keskukselle, lapsiasiavaltuutetulle, Valviralle ja järjestöille – turhaan

Hyvinkään neljästä tapon yrityksestä tuomitun rangaistus koveni hovissa

Tullin pääjohtajalle vaaditaan sakkoja kokouksesta, jossa sivuttiin hänen vaimonsa virkasuhdetta

Tullin pääjohtaja kiistää virkarikossyytteen – syyttäjän mukaan pelkkä läsnäolo kokouksessa saattoi vaikuttaa tehtyihin päätöksiin

Sarjahukutuksista tuomittu mies hakee valituslupaa korkeimmasta oikeudesta

Painin olympiavoittaja Jouko Salomäkeä uhkaa vankila törkeästä kavalluksesta – Syyttäjä: anasti yli 300 000 euroa

Autoliikkeen polttajille luvattiin velkoja anteeksi – hovioikeus piti viiden vankeustuomiot ennallaan

Isä säilytti pienoiskivääriä mökillä varastossa – ase laukesi pojan käsissä Joutsassa

Syyttäjä: Upseeri vaaransi tietoturvan ja jakoi opiskelijoille salaista tietoa maanpuolustuksesta

Ruotsalaistoimittaja Kim Wall viimeisessä viestissään: Nyt mennään alas!

Madsen: En voinut pelastaa Wallia

Asianajaja: Madsen suunnitteli toista sukellusveneretkeä seuraavana päivänä

Mies kieltäytyi siviilipalveluksesta omatuntoonsa vedoten – Hovioikeus hylkäsi syytteen

Halkovajan alle kätketty amfetamiini toi pitkiä vankeustuomioita

Syyttäjä: Ravintolaillan jälkeen kadonnut tapettiin ja kätkettiin metsään

Nukkuneen naisen rintaa Jyväskylässä kosketellut mies tuomittiin sakkoihin ja korvauksiin

Valtionsyyttäjä vaatii Ahvenanmaan Pafille 700 000 euron yhteisösakkoa

Äiti ja tytär tuomittiin kehitysvammaisen naisen pahoinpitelystä Varsinais-Suomessa

Syyttäjä vaatii pitkiä tuomioita amfetamiinin saostamisesta

Jari Sillanpää aikoo valittaa huumetuomiostaan

Syyteoikeus syrjinnästä vanheni, hovioikeus hylkäsi yökerhon ovimiehen syytteen

Korkein oikeus: Isän tekemää rakennustyötä ei hyvitetä avoerossa

Käräjäoikeus hylkäsi suomalaiskolmikon terrorismirikossyytteet

Someraivon vaikutuksesta kaivataan linjausta

Käräjäoikeus antoi tuomionsa – Jari Sillanpäälle 24 000 euron sakot

Ihmiskaupan uhrin lasta piilotellut nainen ei saanut valituslupaa korkeimmasta oikeudesta

Hovioikeus lyhensi valkeakoskelaisten huumetuomioita

Ympäristöjärjestöt hävisivät oikeuskiistan Norjan myöntämistä öljynetsintäluvista arktiselle alueelle

Jari Sillanpäälle syytteet epäillystä huumeissa ajamisesta

IS ja IL: Raiskausväitteitä levittänyt opiskelija tuomittiin 10 000 euron korvauksiin

Saattohoidossa olleen lapsen morfiineja varastaneen hoitajan tuomio jää voimaan

Auschwitzin kirjanpitäjä joutuu vankilaan – yritti välttää tuomion ikänsä ja terveytensä perusteella

Särkänniemen joukkotappelusta tuomio – 17-vuotias pääpukari liki neljäksi vuodeksi vankeuteen

Jalkapallofani löi tarjoilijaa tuopilla – oikeus tuomitsi vuoden vankeutta

Hovi käsittelee tänään Asema-aukion hyppypotkua, josta uusnatsi Jesse Torniainen tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan

HS: Poliisit pahoinpitelivät keskisormea näyttäneen miehen – hovioikeus antoi tuomion

Saksan Love Paraden järjestäjät oikeuteen vuoden 2010 tunneliturmasta

Aarnio hovioikeudessa: Emme oikeasti tiedä tynnyrien sisällöstä mitään

Hovioikeus ei muuttanut pakkosterilisaatio-kirjoituksista annettua tuomiota

Neljän vuoden oikeusruletti Intiassa on ohi – virolaiset turvamiehet palasivat kotiin

Turkissa alkoi oikeudenkäynti kurdipuolue HDP:n johtajaa vastaan

Volkswagen-pomo tuomittiin seitsemäksi vuodeksi vankilaan diesel-skandaalin johdosta

Yksi terrorismirikossyytetyistä: Ymmärrän, että toiminta herättää kysymyksiä, mutta kyse oli avustustyöstä

Oikeus tuomitsi 20-vuotiaan miehen ehdolliseen vankeuteen palvelunestohyökkäyksistä – kohteena pankit ja mediat

Sastamalan mopoautokolari käsitellään hovioikeudessa

Oikeus antaa tuomion palvelunestohyökkäysten sarjasta – OP:n rahaliikenne lamautui uutenavuotena 2014

Syyttäjät vaativat 10 vuoden vankeutta ex-ministerille Venäjällä

Kuusikymppiselle miehelle 2,5 vuotta vankeutta – käytti lasta hyväkseen yli neljä vuotta

Asianajaja vankilaan raiskauskommenttien takia Egyptissä

Suden ampuminen toi puoli vuotta ehdollista

Professori pitää Aarnio-jutun kuulustelujen hyödyntämiskieltoa varovaisena

Syyttäjä vaatii entiselle Cannonball-liivijengin johtohahmolle kuuden vuoden vankeutta

Pitäjänmäen raiskaus käsitellään hovioikeudessa

Viron nettiviinakauppa toi toisellekin miehelle tuomion – veroja vältettiin satojentuhansien edestä

Puigdemontin luovuttamisesta Espanjaan päätetään vasta joulukuussa

Seitsemän vuotta vanhasta kellokaupan ryöstöstä vankeustuomio – liki 120 000 euron kellot jäivät kateisiin

Katalonian entinen aluejohtaja saapui oikeuden eteen Belgiassa

Työsuhteiden purku sairauspoissaolojen vuoksi toi sakot päiväkodin johdolle

Kolmivuotiaan tyttärensä puukottanut mies vangittiin – sieppasi lapsen, kun äiti oli laittamassa lasta autoon

Syyttäjä korosti hovioikeudelle Talvivaaran erheiden jättimäistä kokoa

Norjassa alkoi oikeudenkäynti öljynetsinnästä Barentsinmerellä