Opiskelu

Katukuvassa tulee viikonloppuna vilisemään opiskelijahaalareita. Arkistokuva.

Tuhannet opettajaopiskelijat valtaavat Jyväskylän viikonloppuna – ohjelmassa talviriehaa ja tähtiesiintyjiä

Vierailijakolumni: Myönsin viime keväänä olevani uupunut – nyt tiedän, miten olisin voinut välttää sen

Kela on lähettänyt päätökset opintotuen takaisinperinnästä. Arkistokuva.

Yli 43 000 opiskelijaa saa pian epämieluisaa postia – Kela perii opintotukea takaisin miljoonien edestä

Nyt se on todistettu: Jos haluat muistaa jotain, kirjoita se käsin – se on keskisuomalaiskoululaisten mielestä myös helpointa

Otto Hyvärinen, 24, opiskeli ensin lähihoitajaksi ja jatkoi sen jälkeen sairaanhoitajaopintoihin. Hän pitää sairaanhoitajan työtä tärkeänä eikä ole katunut alan valintaa.

Hoitoalan opinnot eivät houkuta nuoria entiseen tapaan – sairaanhoitajaksi opiskeleva Otto, 24, on kuitenkin tyytyväinen valintaansa: "Teen tärkeää työtä"

Helsingin yliopiston hakijamäärät ovat kivunneet tänä vuonna jo korkeammalle kuin ennen lukuvuosimaksuja. Lehtikuva / Vesa Moilanen

Ulkomaalaisten opiskelijoiden into tulla Suomeen notkahti lukuvuosimaksujen jälkeen vain hetkeksi – hakijamäärät taas reippaassa nousussa

Julia Rinne sai päättötodistuksen Ysiplus-pajassa. Oskari Tapio tavoittelee samaa Oppipajassa. Nuoret jututettiin Mataran Halloween-juhlassa.

Pajalle pääsy tsemppasi Julian, 23, ja Oskarin, 15, suorittamaan peruskoulun loppuun Jyväskylässä – nyt nuoria ja opettajia huolestuttaa EU-hankerahan loppuminen

Savonlinnassa asuva Sanna Väisänen on opiskellut opettajaksi Joensuussa. ”Meille muodostui hyvin vahva porukka, josta löytyi myös oma läheinen opiskelijapiiri.”

Opettajaksi opiskelevat kaipaavat yhteisöllisyyttä ja sosiaalista tukea: "On hyvä, että omille mokilleen voi nauraa porukassa"

Kaisa Kärkinen (vas.),

Opettajaksi haluavien määrä romahti – "Todella huolestuttavaa", sanoo Jyväskylän OKL:n johtaja Sirpa Eskelä-Haapanen

Jyväskyläläisopiskelija voitti Talentian vuoden 2019 etiikkapalkinnon – opinnäytetyön aiheena häpeän tunne leipäjonoissa

Vääksyssä varttunutta Antti Rönkää kiusattiin lähes koko peruskoulun ajan. Syvälle haudatut traumat pulpahtivat pintaan, kun hän muutti omilleen opiskelukaupunkiin.

Kiusaaminen alkoi jo esikoulussa – Jyväskylässä opiskelleen Antti Röngän esikoisteos on selviytymistarina helvetistä, jota kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan

Opiskelijalla on kesällä kolme mahdollisuutta: olla töissä, opiskella tai nostaa toimeentulotukea. Toimeentulotukea saa vain, jos on nostanut opintolainan.

Opiskelijoiden rahoitettava lomansa työllä, näkee enemmistö eduskunnan ryhmäjohtajista – "Ehkä nykynuoria kasvatetaan jo liian pumpulissa"

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta majailee Seminaarinmäen kampuksella Ilokivessä.

JYY kaipaa Jyväskylän yliopistoon opintopsykologia – "Matalan kynnyksen tuki ei voi millään korvata ammattipsykologia"

Näin laiskanpulskeita syöttöporsaita – eli opiskelijoita – ruokittiin keväällä opiskelijaravintola Lozzilla.

Näkökulma: Mitäs me laiskanpulskeat syöttöporsaat – avaus opiskelijoiden lomaoikeudesta nostatti valtavan somekeskustelun, ja juuri siksi SYL onnistui täydellisesti

Opintovelka on noussut kuumaksi vaaliteemaksi Yhdysvalloissa, koska demokraattien presidenttiehdokkaaksi mielivät Bernie Sanders ja Elizabeth Warren (kuvassa) ovat esittäneet jopa kaikkien opintovelkojen anteeksiantamista. LEHTIKUVA/AFP

"Opintovelka on kuin elinkautinen tuomio" – Yhdysvalloissa moni opiskelija velkaantuu niin pahoin, ettei selviä valmistumisen jälkeen edes korkokuluista

KOASille valmistui uusia asuntoja Seminaarinmäen välittömään läheisyyteen keväällä.

Kesä keikauttaa vuokra-asuntomarkkinat päälaelleen: Opiskelija-asuntoja ei riitä kaikille Jyväskylässä

Lidia Testova-Färlin on tyytyväinen nykyiseen työhönsä Swecolla.

Vain joka kolmas ulkomainen opiskelija jää Suomeen töihin, ja yksi syy on suomen kieli – "Oli niin paljon kotiläksyjä, että en enää jaksanut väitöskirjatyön ohessa tehdä niitäkin"

Opintolainaa nostavien osuus on vuosikymmenessä tuplaantunut.

Lainahyvitys kannustaa opiskelijoita velkaantumaan ja valmistumaan ripeästi – SYL on huolissaan opiskelijoiden jaksamisesta

Hyyryläisen mukaan sosiaalisen median "digikunnaat" tarjoavat mahdollisuuden virtuaalisiin kotiseutumatkoihin heille, jotka eivät syystä tai toisesta voi osallistua Karjalaisille kesäjuhlille tai matkustaa suvun kotipaikoille Karjalaan.

Pirja Hyyryläinen Jyväskylän yliopistosta teki vuoden gradun – palkitussa tutkielmassa tutkittiin karjalaisuuden rakentumista somen "digikunnailla"

Kevään yhteishaku alkaa tiistaina.

Yhteishaku lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin alkaa – Tarjolla lähes 80 000 aloituspaikkaa

Jaakko Vuori opiskelee Vihtavuoren koulussa Laukaassa.

Jaakko Vuori, 15, opiskelee lukion pitkää matematiikkaa jo peruskoulussa – testaa tästä, pärjäisitkö oppilaiden laskutaitokisassa

Selvityksen mukaan opintotuen tulorajoja voitaisiin nostaa esimerkiksi 50 prosentilla, jolloin yhdeksän opintotukikuukauden tuloraja olisi 18 000 euroa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Selvitys ehdottaa opintotuen tulorajojen nostamista – näin paljon opiskelija saisi tienata lukuvuoden aikana

Anni Kainulainen on tällä hetkellä paras keskisuomalainen naishiihtäjä.

Ammattiurheilija Anni Kainulainen valmistui kuudessa vuodessa kauppatieteiden maisteriksi – näin se onnistuu

Kolumni: Opiskelijoille on tarjolla keppiä ja porkkanaa, vaikka tarvitsemme sosiaaliturvaa

Moonan ja Teron tutkinnot viivästyivät vuosikausia – miksi niin monen opiskelijan valmistuminen venyy, kun noppia ei kerry?

Apuraha ei enää jatkossa vaikuttaisi opintotukeen – Terhon mukaan opiskelevien urheilijoiden asema kohenee

Kela pyytää selvitystä noin 15 000 korkeakouluopiskelijalta, pyynnön saa parituhatta opiskelijaa viime vuotta enemmän

Puheet huuhaasta kyllästyttävät humanististen alojen opiskelijoita. Kuvassa vasemmalta Arttu Sjöblom, Venla-Vanamo Asikainen, Venla Kärkimaa, Marianna Schuchmann, Riikka Vaittinen, Emma Halonen, Ville Hirvikoski ja Susi Nousiainen.

Humanistit ovat kyllästyneet stereotypioihin: "Kaikkea ei voi mitata, sivistys ja kielenkäyttö ovat valtaa" – Opiskelijat puhuvat alojensa arvosta tiedekuntansa merkkipäivänä

Sara Ronkainen, takana 3 välivuotta ennen opintojen aloittamista. Nyt aloittaa Restonomiopinnot JAMKissa.

Välivuosi on hyvää aikaa fiilistellä tulevaisuutta – Sara Ronkainen piti lukion jälkeen kolme välivuotta, nyt urasuunnitelmat tuntuvat omalta

Yomiuri Shimbun -lehdelle puhuneen lähteen mukaan korkeakoulun väellä oli yhteinen näkemys siitä, että korkeakoulun sairaala tarvitsee mieslääkäreitä. LEHTIKUVA / VILJA VEHKAOJA

Tokiolainen korkeakoulu väärensi pääsykoetuloksia estääkseen naisia opiskelemasta lääketiedettä

Sanni Saukkonen aloittaa syksyllä erityispedagogiikan opinnot Jyväskylän yliopistossa. Saukkonen kuvattiin kotipihassaan Sarvivuoressa Jyväskylässä.

Etkö saanut opiskelupaikkaa korkeakoulusta? Ei hätää, vaihtoehtoja riittää: Voit opiskella esimerkiksi kansanopistossa tai avoimessa korkeakoulussa

Opiskelijat siirtyivät yleisen asumistuen piiriin vuosi sitten elokuussa, mikä kasvatti tuen saajien määrää. LEHTIKUVA / Patricia Gabriel-Robez

Opiskelijoita yli kolmasosa yleisen asumistuen saajista – ympärivuotinen tuki parantaa opiskelijoiden toimeentuloa

Pääkirjoitus: Opintotuen seurantaan tervetullut uudistus

Vain neljännes opiskelijoista haluaa palata Suomeen suoritettuaan korkeakoulututkinnon ulkomailla

Hallitus esittää työttömän opiskelumahdollisuuksien parantamista

Yhteisöpedagogiksi pyrkiviä nuoria vuonna 2013.

Nuorisobarometri: Suomalaisnuorille tärkein koulutusvalinnan peruste on oma kiinnostus

Kolumni: Opiskelijoilla ei ole enää aikaa hoippua yöllä pitkin katuja tai potea krapulaa

Valmennuskursseja tarjoavat yritykset kiinnostuneita lukiolaisista – pääsykoeuudistus vie elintilaa

Maisteritutkintoon kertyi opintoja neljältä vuosikymmeneltä – "Joku moitti minua, että olet ollut laiska opiskelija"

Opiskelijat istuvat keskimäärin 11 tuntia päivässä – uusi tieto istumisen terveyshaitoista poiki päivityksen suosituksiin

Kimppakämppien asumistukiuudistus peruttiin – olisi iskenyt opiskelijoihin

Yhä useampi opiskelee työttömyysetuudella

Kolumni: Leikkaaminen ei lopu – ja se lisää yksinäisyyttä

Korkeakoulutukselle kunnianhimoiset tavoitteet vuodelle 2030

Lääketieteelliset alat siirtyvät yhteisvalintaan ensi vuonna

JYYn edustajistovaali herätti ehdokkaat

Opiskelijajärjestöt lyttäävät esityksen kimppakämppien asumistuesta

Kelalta selvityspyyntö 12 700 korkeakouluopiskelijalle

Kolumni: Tervetuloa syksy ja opiskelijat!

Pelihahmot valloittivat Jyväskylän keskustan tursajaisissa

Arjen turhautumisesta syntyi verkkosivu – kaikki opiskelijalounaat yhden linkin taakse

Opiskelijoiden asumistukihakemusten käsittely on sujunut nopeasti – pelättyä ruuhkaa ei ole syntynyt

Koodauslähettiläs Linda Liukas kiittelee ohjelmoinnin opetusta peruskoulussa

Osa keskeyttää opinnot rahapulan vuoksi – oppimateriaalit liian kalliita

Ensikertalaiskiintiöt ovat saaneet korkeakouluhakijat pohtimaan hakukohteitaan aiempaa tarkemmin

Opiskelijavalinnoista valitti tänä vuonna useampi kuin viime vuonna

Kesäopintojen suosio lähti uudelleen nousuun – Kursseja tarjolla entistä paremmin

Omena-hotelli tarjoaa jälleen tilapäismajoitusta opiskelijoille

Harvempi opiskelija on hakenut asumistukea kuin Kela odotti – "Pahalta näyttää, jos hakemukset ruuhkautuvat loppukesään"

Kommentti: Unelmien opiskelupaikka odottaa kyllä

Opiskelijavalinnoissa on mokattu myös Jyväskylässä – valintakirjeet lähtivät 20 ylimääräiselle

Isot erot opintojen etenemisessä

Vaatimaton soluasunto ei kiinnosta nykyopiskelijaa

Tällaisia ovat suosituimmat valmistujaislahjat – elämykset ja raha kelpaavat

Ylioppilaskokeiden tulokset julki torstaina – KSML.fi kertoo nimet tuoreeltaan

Jyväskylän vanhat yliopistopoliitikot kokoontuivat muistelemaan kiihkeää opiskelijaelämää

Jyväskylän vappuradiossa Juha Mieto, ruotsalaista tsemppimusiikkia ja Jeesusradio – "Mikään ei ole pyhää"

Opintotuen ratkaisuja keskitetään Kelaan – ei vaikuta opintotuen hakemiseen

Palkansaajajärjestöt odottavat hallitukselta parannuksia työttömien opiskelumahdollisuuksiin

Joka toinen opiskelija työskenteli opintojen ohessa

Korkeakoulututkinto saattaa tulevaisuudessa sisältää opintoja ulkomailla

Kela: Yli sadantuhannen opiskelijan asumistuki suurenee elokuussa

Vaihtoon lähteminen on yhä suositumpaa – opiskelijoilta myös vaaditaan aiempaa enemmän

Uupuneet opiskelijat – kitisevät kaljankittaajat?

Maksuhäiriömerkintä estää yhä useamman opiskelijan opintolainan

Kysely: Entistä useampi pääkaupunkiseudun opiskelija rahoittaa asumistaan töillä

Kämppiksen paksu palkkapussi ei välttämättä vie asumistukea

Opiskelijoiden päihteiden käyttö vähentynyt – mielenterveysongelmia yhä runsaasti

6 000 suomalaista saa kyselyn Tilastokeskukselta

Opiskelijoiden tukia uudistetaan – tämä kaikki muuttuu pian

Opiskelijat siirtyvät yleisen asumistuen piiriin – kimppakämpässä asuva voi jäädä ilman tukea

Työelämän tarpeet ohjaavat tiukemmin ammattikorkeakoulujen opetusta

JYY:n hallituksen puheenjohtaja kohulinjauksesta: Opiskelijoiden ei ole pakko olla feministejä