Rahoitusala

Puutteellinen rahoitusosaaminen jarruttaa kasvua – "Varsinkin pk-yritykset tekevät vientikauppaa huolestuttavan suurella riskillä"

Kymmenen vuotta sitten alkaneen finanssikriisin lähtölaukauksena on yleisesti pidetty amerikkalaisen Lehman Brothers -pankin kaatumista syyskuussa 2008. LEHTIKUVA/AFP

Trichet: Maailman rahoitusmarkkinat yhtä haavoittuvaiset kuin vuonna 2008

Muun muassa Danske Bankin henkilöstöyhdistys on ilmoittanut työtaistelutoimista.

Uusi lakkoaalto uhkaa sulkea pankkien konttoreita kuun lopulla ja huhtikuussa

Valtakunnansovittelija: Rahoitusalan neuvottelut yhä pattitilanteessa

Helle kertoi neuvotteluiden jatkuvan torstaina.

Rahoitusalan sovittelussa ei edistytty, seuraava tapaaminen torstaina

Pro valmiina tukemaan rahoitusalan mahdollisia työtaistelutoimia

Rahoitusalan riita viikonlopputöistä ei ota laantuakseen

Sovintoesityksen torjuivat Ammattiliitto Pro sekä Nordean työntekijöitä edustava Nousu.

Rahoitusalan sovintoehdotus ei kelvannut kahdelle työntekijäliitolle

Uusien maksupalvelujen syntyminen vie aikaa

Valtakunnansovittelija Minna Helteen mukaan sovitteluissa on edetty aimo harppaus.

Helle: Rahoitusalalla ei ratkaisua, mutta aimo harppaus on otettu

Rahoitusalan työehtosopimus oli pöydällä rahoitusalan työriidan sovittelussa.

Rahoitusalan sovittelu jatkuu iltapäivällä

Valtakunnansovittelija Minna Helle.

Rahoitusalan sovittelu jatkuu ensi sunnuntaina

Valtakunnansovittelija Minna Helteen mukaan neuvotteluissa ei tapahtunut tänään ratkaisevaa edistystä.

Helle: Rahoitusalan neuvotteluja jatketaan ensi viikolla, uusia lakonuhkia ei ilmoitettu

Rahoitusalan työehtosopimus pöydällä rahoitusalan työriidan sovittelussa 2. tammikuuta.

Helle: Rahoitusalan työriidan sovittelua jatketaan torstaina

Ilmoitus alkavasta lakosta OP Helsingin konttorilla Espossa kolmas tammikuuta.

Lakko sulkee lähinnä isojen pankkien ovet – verkkopalveluissa voi olla hitautta

Lakko kestää torstain ja perjantain ajan.

Rahoitusalan riitaan ei saatu sopua – pankkilakko alkaa

Nainen suljetun Nordea-konttorin edessä kauppakeskus City Centerissä Helsingissä torstaina 28. joulukuuta.

Pankkilakko ei ole aiheuttanut suurempia häiriöitä

Lakosta harmistunut Juha Tarkiainen puhuu puhelimeen suljetun Danske Bankin konttorin edessä Kaivokadulla Helsingissä torstaina 28. joulukuuta.

Pankkikonttoreiden ovilla vain vähän sisäänpyrkijöitä – "Ruokaa pitäisi ostaa, ja tupakkaa"

Rahoitusalan lakon aiheuttamista palvelukatkoksista kertova ilmoitus Suupohjan Osuuspankin ovessa Helsingissä 27. joulukuuta 2017.

Rahoitusalan työnseisaus pitää osan pankkikonttoreista kiinni tänään ja huomenna

Rahoitusalan työnseisaus sulkee konttorit huomenna elleivät kiistan osapuolet muuta mieltään tänään

Työriidan osapuolina ovat ammattiliitot Nousu ja Pro sekä Danske Bankin henkilöstöyhdistys Pro ry sekä Finanssiala, Palvelualojen työnantajat Palta sekä Sampo Pankin työnantajayhdistys ry.

Rahoitusalan työriitaan etsitään sopua taas tänään

Työriidan osapuolina ovat palkansaajapuolella ammattiliitot Nousu ja Pro sekä Danske Bankin henkilöstöyhdistys Pro ry.

Rahoitusalan työriitojen sovittelu alkoi, jatkuu maanantaina