Rakennusala

Rakennusyritys tuomittiin maksamaan 25 000 euron yhteisösakko työturvallisuusrikoksista

Jyväskylän Rakennusmessut onnistuivat Jyväskylän Messut Oy:n myyntipäällikön Mia Kalajanniskan mukaan erinomaisesti.

Jyväskylän Rakennusmessut vetivät lähes 17 000 kävijää

Sami Salmela on ollut Jakotecin toiminnassa mukana alusta alkaen, eli vuodesta 1992. Hän siirtyi toisen polven yrittäjänä yhtiön toimitusjohtajaksi vuonna 2006.

Äänekoskelainen Jakotec kokoaa LVI-tekniikan saman konepellin alle yhdeksi keskukseksi – keksintö on jo käytössä jyväskyläläisissä puukerrostaloissa

Palkinto myönnettiin viherseinäyritys Naavan perustajalle Aki Soudunsaarelle.

Naava-älyviherseinä sai Suomen suurimman rakennusalan palkinnon

Jyväskylän Väinönkadun kävelykatuosuudelle tulevan päällysteen kivet valmistetaan Viitasaarella. Toimitusjohtaja Mikko Paljakka kertoo, että päällysteen pinta-ala on 5000 neliötä.

Kivivalmiste Oy laajentaa Viitasaarella, Väinönkadun kävelykatuosuus kivetään Korpilahden mustalla

Toimitusjohtaja Keijo Ström (vas.), LVI-Teknisten Urakoitsijoiden puheenjohtaja Ville Hälinen ja toimitusjohtaja Jari Syrjälä toivoisivat rakentamisen suhdanteisiin lisää tasaisuutta.

Rakennusala ylikuumeni Jyväskylässä – ilmenee työvoima- ja materiaalipulana

Rakennusalalle syntyi sopu – työsulun ja lakkojen uhat peruuntuvat

Työoikeuden professori Seppo Koskinen Turun yliopistosta.

Työoikeuden professori: Rakennusteollisuudella oikeus kohdistaa työsulku vain ammattiliiton jäseniin, mutta jäsenyyksien selvittäminen ongelmallista

Rakennusliiton torstaina alkanut lakko voi pysäyttää työt joillakin rakennustyömailla kokonaan.

Betonilakko voi pysäyttää työt monilla rakennustyömailla ja viivästyttää asuntojen luovutuksia – "Kiusallinen tilanne kaikin puolin"

Valtakunnansovittelija Minna Helle kertoi keskiviikkona, ettei Rakennusliiton ja Rakennusteollisuuden väliseen työriitaan ollut mahdollista löytää ratkaisua.

Rakennustuoteteollisuudessa ajauduttiin lakkoon, neuvottelut jatkuvat torstaina

Minna Helle tapasi tänään työriidan osapuolet

Helle: Neuvottelut rakennusalan työriidan ratkaisemiseksi jatkuvat

Työnseisaus vaikuttaisi muun muassa uuden sairaalan rakennustyömaalla Jyväskylässä.

Rakennusliitto uhkaa seisauttaa työmaat toistamiseen Keski-Suomessa

Messuhulina Jyväskylän Lutakossa käynnistyi tänään perjantaina ja jatkuu sunnuntaihin saakka.

Rakennusmessut alkoivat perjantaina – katso, miltä meno näytti

Kuvituskuva.

Keski-Suomen Rakennusliitto ilmoitti työtaistelutoimista – työt pysähtyvät rakennusalan työpaikoissa loppukuusta

Parhaimmiksi keinoiksi laatuongelmien poistamiseksi vastaajat nostavat sen, että työn tekemiselle täytyy antaa enemmän aikaa.

Keskeytykset ja kiire hiertävät rakentajia työmailla

Jyväskylän Puukuokka on Suomen ensimmäinen kahdeksankerroksinen puukerrostalo.

Kanadalaisekspertti: Tulevaisuus on kloonaamisessa, 3D-tulostuksessa ja korkeissa puurakennuksissa

Lisääntynyt rakentaminen näkyy alan työllisyystilanteessa.

Ensi talvena työttömyys rakennusalalla jää poikkeuksellisen pieneksi

Rakennuksilla työskentelee noin 25 000–30 000 ulkomaalaista työntekijää. Rakennnustyömailla on yleissitova työehtosopimus, joten kaikille pitää maksaa työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Rakennusliiton mukaan valvonta ei kuitenkaan toimi.

Rakennusteollisuus ihmettelee puheita halpatyövoimasta

Rakennusyrityksetkin näkevät nyt tulevaisuuden valoisana

Euroopan talousalueelta (Eta) tulevat työnhakijat eivät tarvitse Suomessa työlupaa.

Nousukausi on tuonut Suomeen vain hieman työvoimaa Euroopan ulkopuolelta

Uusien laivojen rakentaminen alkaisi vuonna 2023.

TS: Turun telakka voi saada kolme lisälaivaa rakennettavaksi

Pienten kerrostaloasuntojen hinnat ovat kasvukeskuksissa yhä nousussa.

Rakennusteollisuus: Rakentaminen kasvaa tänä vuonna yhtä kovaa kuin Suomen talous – uusia asuntoja nousee pikavauhtia

Nyt on rakentamisen huippuvuosi – ensi vuonna hiljenee hieman

Elementtikuormien purkua rakennustyömailla tehovalvottiin – työntekijöillä jopa välitön putoamisvaara

Lemminkäisen hallituksen puheenjohtaja Berndt Brunow ja YIT:n hallituksen puheenjohtaja Matti Vuoria kättelevät YIT:n ja Lemminkäisen tiedotustilaisuudessa Helsingissä 19. kesäkuuta 2017

Rakennusalan jätin muodostaminen etenee – YIT:n yhtiökokous hyväksyi sulautumisen, Lemminkäisen päätöstä odotetaan

Tarmo Pipatti työskenteli Jyväskylän maalaiskunnan kunnanjohtajana vuosina 1995-2003.

Rakennustietosäätiön palkinto Jyväskylän maalaiskunnan entiselle kunnanjohtajalle