Ruoka

Tutkimuksen mukaan kokolihapihvien ja -leikkeiden syöminen ravintoloissa on lisääntynyt kaikkein eniten verrattuna muihin aterioihin. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Ravintoloiden kokolihapihvit maistuvat entistä paremmin suomalaisille – myös kasvikset lisänneet suosiotaan

Vadelmakerroskakku tuo kesän maut keskelle talvisia juhlia.

Pakastimen marja-aarteet saavat nyt talviset mausteet – katso tästä jälkiruokaherkkujen reseptit

Suklaakeksit ovat parhaimmillaan mehevinä ja sitkeinä, joten ne kannattaa leipoa melko lähellä tarjoilua.

Itse tehdyt keksit ovat mieluisia tuliaisia ja lahjoja – katso suklaakeksien, biscottien ja suolakeksien ohjeet

Paahtopaistin vahva maku vaatii tumman glögin tuekseen.

Kuumaa glögiä ja pikkusyötävää – katso tästä reseptit pimeyttä piristämään ja pikkujoulukauteen

VTT:n erikoistutkija Martina Lille näyttää, kun ruokaa 3d-tulostetaan. Laitteessa on tulostumassa keksi.

Tulevaisuuden lapsiperheissä parsakaalista voidaan tulostaa vaikka dinosaurus – 3d-tulostaminen on yksi tulevaisuuden tapa valmistaa ruokaa

Hans Välimäki puhuu hävikin pienentämisen puolesta niin koti- kuin ravintolakeittiöissäkin.

Yli 30 vuoden jälkeenkin huippukokki Hans Välimäki saa kicksejä kokkaamisesta – mutta fine diningissä on alkanut mietityttää hävikin määrä

Tarinaa makkarasta: Pilko ja ruskista pannulla – tällä vihjeellä makua arkeen

Kampaamoyrittäjä Nina Koskinen syö työpäivänsä aikana monta pientä ateriaa ja vastailee usein samalla asiakkaiden sähköposteihin. Asiantuntijan mukaan se ei välttämättä ole palautumiselle hyväksi.

Lounasta ei pidä syödä ainakaan työpöydän ääressä – selvitimme, mikä on puolenpäivän tankkaustauon ihanteellinen mitta

Suomen luomumarkkinat ovat kasvaneet koko 2010-luvun ajan. LEHTIKUVA /Heikki Saukkomaa

Luomuruoan myynti kasvoi reippaasti – markkinaosuus edelleen vain pari prosenttia

Mika Salmi hoitaa rakenteilla olevan Härkis-tehtaan asioita paljon vielä kotonaan Jyväskylässä.

Liha-alan konkari johtaa nyt tehdasta, joka valmistaa härkistä – "En koe, että tämä on 180 asteen käännös"

Välipalapatukan pakkaus voi johtaa harhaan – ravitsemusterapeutti arvioi 14 patukkaa, katso suosikit

Apetit vetää markkinoilta lohituotteita virheellisen päiväyksen takia

Syksyn kasvissadosta syntyy jo monelaista tarjottavaa.

Kukkakaali, kesäkurpitsa, nauris ja kotimaiset omenat, näistä kokataan nyt

Tee nuudelisalaatti illalla seuraavaa päivää varten. Salaatin voi käyttää mikrossa ja nauttia lämpimänä tai pistellä menemään suoraan jääkaapista.

Näiden purtavien ansiosta puhti pysyy yllä vielä koulupäivän jälkeenkin

Helleaalto on johtanut heikkoihin satoihin myös Saksassa. Maan viljelijäliitto vaatii valtiolta miljardin euron avustusta menetysten paikkaamiseksi. Pöly nousi traktorin perässä Seeburgin läheisellä pellolla 31. heinäkuuta.

Helle ja kuivuus rasittavat ruoantuotantoa rankasti – pian tarvitaan isoja tekoja, jotta kaikille riittää ruokaa

Kaalipiirakka on perinteinen kaaliruoka.

Reseptit: Hyödynnä kauden kasvikset suolaisissa leivonnaisissa

Pieksemäkeläinen Jani Könönen oli kuullut kehuja anopiltaan ja kävi ensimmäistä kertaa Asian Foodissa ostoksilla. Miehen matkaan tarttui suosittua muun muassa korealaista nuudelikeittoa. Kassalla rahasti yrittäjä Jindawan Vuorio.

Etniset kaupat vetävät Jyväskylässä kantasuomalaisiakin – kulttuurien kohtaamisessa opitaan myös suomea

Lohiporkkanapihvejä vedetään myynnistä – saattaa sisältää metallinpalasia

Italialainen keittiömestari Francesco Tagliente on Ravintola Noén ruoan sielu ja sydän.

Jyväskylään avattiin tänään uusi italialaistyyppinen ravintola

Listerioosivaara vaanii riskiryhmiä – pakastevihannekset kuumennettava kesälläkin

Tomaatti taipuu päivän resepteissä moneksi.

Tomaatista yrttinen keitto ja ruokaisa pastasalaatti

Konttiravintola Mortonin terassi avutuu Jyväskylän sataman suuntaan.

Jyväskylä, parempien hampurilaisten kaupunki – hampparitulokkaat testissä

Punertavaa romesco-kastiketta voi käyttää myös kuin pestoa. Siinä on paljon vähemmän öljyä kuin pestossa. Romesco-kastike sopii marinadina kanalle, jolloin kastike paistuu grillissä tai uunissa lihan pinnalle ihanan rapeaksi kuoreksi. Chimichurri maistuu tumman lihan kanssa. Kastiketta voi käyttää myös marinadina. Cowboy-voihin voi dipata niin kasviksia kuin lihaa. Se sopii myös grillipihvin päälle.

Soosit moneen menoon – näillä resepteillä uutta potkua juhannuksen grilliherkkuihin

Komission ehdotuksessa kauppatapojen säätelyyn kuuluisivat pilaantuvat elintarvikkeet ja tuoretuotteet. Monissa jäsenmaissa olisi haluja laajentaa direktiivi koskemaan myös viljoja, kasveja ja kukkia.

Ruokamarkkinoiden epäreilut käytännöt halutaan nyt kuriin koko EU:ssa

Kertakäyttögrilli lasketaan metsässä avotuleksi, joten sitä saa käyttää ainoastaan maapohjasta eristetyillä tulisijoilla.

Tekeekö mielesi metsään makkaraa grillaamaan? – Kertakäyttögrilliä ei saa käyttää

Kolumni: Ärsyttävät muotivegaanit ovat oikeassa

Olli-Pekka Jalkanen kertoo, että luomukauraa saadaan noin 2 000 kiloa hehtaarilta. Hyvänä vuonna Hinkkalan pelloista saadaan niin paljon kauraa, että siitä tulee 40 000 pakettia hiutaleita.

Konnevedellä ollaan ruokahypen huipulla – gluteeniton luomukaura on nyt kova juttu

12-vuotias Haniin Alkhatib päätti aloittaa paastoamisen 10-vuotiaana. Hänen mukaansa paastotessa itsehillintä kehittyy. Haniin haaveilee hijabimallin urasta näyttääkseen maailmalle, että uskonto ei ole este.

Koululaisten paastot huolettavat Jyväskylän kouluissa – 12-vuotias Haniin paastoaa jo kolmatta kertaa ja haaveilee mallin urasta

Jorma Martinmäen yritys savustaa vuodessa 30 000 kiloa kalaa. Savustamo toimii Palokassa.

Palokan miehestä tuli myös Lapin kalakauppias –  "Lähiruoasta puhutaan paljon, mutta vain muutama yritys edistää sitä oikeasti"

Runsas proteiinin ja etenkin eläinproteiinin määrä ruokavaliossa on aiemmin yhdistetty esimerkiksi suurempaan tyypin 2 diabeteksen ja kuolleisuuden riskiin.

Runsas proteiinin saanti nosti sydämen vajaatoiminnan riskiä –  lisää tutkimusta tarvitaan

Mehiläiskuhnurit ovat yksi ensimmäisistä kuluttajille tarjoiltuja hyönteisruokalajeja.

Hyönteisruoka voi nyt saada kotimaisuusleiman – ensimmäisenä tuotteena Samu-kotisirkat

Suomessa hyönteisiä on saanut myydä elintarvikkeina viitisen kuukautta.

Kiinnostus hyönteisruokiin odotettua vaatimattomampaa – osa tuotteista jo lopetettu

Sini Toivolan ja Juho Kaihlajärven tehtävänä oli valmistaa jälkiruuaksi punajuurileivoksia.

Kilpaurheilijat kokkaavat kuin Masterchef-kisailijat – Kokeile itsekin näitä kotimaisia superruokia

Timo Lepikko sääti juustopaloittelukonetta Jokilaakson Juuston tehtaalla. Kuva otettu vuonna 2014.

Jämsäläinen härkäpapuhummus ehdolla vuoden elintarvikkeeksi

Suomalaissikojen spermalle on kova kysyntä Japanissa.

Suomesta saa pian viedä munia Japaniin – myös suomalaissikojen sperma kiinnostaa

Kuvassa kunnon satsi läskisoosia ja puikulaperunoita.

Kolumni: Olen sitä, mitä syön, ja miten sen olenkaan syönyt

Hinta ohjaa julkisia ruokahankintoja – suomalainen työ jää usein sivuun

Hyönteiset tulivat ravintolaruokaan Jyväskylässä: Pannukakun päällä mehiläisiä

Säännöllisesti näkkäriä ja porkkanan popsimista – varhaiskasvatukseen ensi kertaa oma ruokaopas

Sveitsissä loppuu elävien hummerien heittely kiehuvaan veteen

Luomutuotteiden kysyntä kasvaa – Suomessa kolmannes koko maailman sertifioidusta luomukeruualueesta

Laskiaispullakausi lähestyy: Miltä kuulostaa lenkkimakkaratäytteinen pulla?

Kolumni: Thaimaassa ruoka on ykköspuheenaihe joka paikassa

Maatilojen määrä on jo kriisirajoilla – Mistä Suomeen saadaan ruokaa, jos Välimerellä ei pystytä enää viljelemään?

Jyväskylässä on tutkittu ruoan vaikutusta yhteiskuntaan ja ympäristöön aivan uudesta kulmasta

Pizza maistui entistä paremmin – Kotipizzan myynti kasvoi yli 20 prosenttia syksyllä

Saksalaiset makkaratehtaat löysivät porsaanreiän

Vanhusten, sairaiden ja vammaisten kauppapalvelu loppuu Jyväskylässä

Kaloille verenvuotoja aiheuttavaa IHN-virusta löydetty kolmelta kirjolohilaitokselta

Kauppapalvelun poistuminen huolettaa: ”Ihminen tarvitsee vanhanakin vessapaperia”

Sairaiden, vammaisten ja ikäihmisten kauppapalvelu päättymässä Jyväskylässä

Rasva-, suola- ja sokeripommit saattavat saada niskaansa haittaveron

Joka kolmas heittää ruokaa roskiin ja potee siitä huonoa omaatuntoa - syystäkin

"Emme tienneetkään kuinka paljon rakastamme voita" – Croissant-kriisi piinaa Ranskaa

Pirkan pakastekananugeteissa salmonellaa, vedetään pois myynnistä

Ruokahuijaukset tarkempaan syyniin – onko luomu oikeasti luomua, mitä makkarasta löytyy?

Monilla alakoululaisilla vääristynyt kuva ruoantuotannosta – maatilat nähdään eläintarhoina

Jyväskylässä etsitään uusia proteiinilähteitä – "Tarvitsemme harppauksen lähiruokaa kestävämpään ruokaan"

Suomalaiset söivät vähemmän kalaa, syynä ehkä lohen kallistuminen

Keskisuomalaisen yrityksen uutuus: Härkäpapua myös kaalikääryleisiin

Kolumni: Ruoka jakaa ihmiset eri leireihin, sillä raha ratkaisee

PTT ennustaa: Ruuan hinta kääntyy kasvuun – nousseet kustannukset viedään kuluttajahintoihin

Ministerin esitys menossa läpi - Ruokavirasto etenee kohti Seinäjokea

Haiseva herkku sai porttikiellon Kiinaan

Mäntän Food & Art -festivaalille tulossa huippukokkeja – "Ennätysmäärä Michelin-tähtiä samalla illallisella"

"On menossa kaurabuumi" – kaura voittaa rukiin nykysuomalaisten suissa

Evira: Suomesta ei pitäisi löytyä myrkkymunia

Hevosenlihaskandaalin taustalla laaja huijaus – iso rikollisjoukko pidätetty

Lapsiasiamies jyrähti kouluruoan maksullisuudesta – "täydellistä historian tajun puutetta"

Suomalainen kokeilee mielellään keittiössä ja arvostaa kotimaista

Valtion ruokatarjoilujen kotimaisuusaste nousee hitaasti

Jyväskyläläinen Maria Åhman, 22, kisaa grillauksen SM-voitosta

Kanaviillokissa saattaa olla kalaa – erä vedetään markkinoilta

Varhaisvihannekset ehtivät juhannuspöytään kylmästä säästä huolimatta

Bloggarit testasivat Jyväskylän hampurilaiset – tässä on kaupungin paras burgeri

Kiinnostus gluteenittomaan ruokavalioon lisää puhdaskauran kysyntää Suomessa – viljelijä tienaa takuuhinnan

Gluteenittoman ruokakorin hinta laski hieman

Yle: Jyväskylän kouluissa syödään toisiksi halvimmalla – vain Vantaa edellä

Finnair ryhtyy jälleen hoitamaan itse lentojensa aterioita – ostaa catering-yhtiönsä

Tutkimus: Maapallolla liki kaksi miljardia ihmistä elää tuontiruuan varassa

Evira: Brasilialaista kohulihaa ei löytynyt varastoista

MT: Pääsiäiskysyntä tyhjentänyt munavarastot – varsinaista munapulaa ehkä kesällä

Ruuankuljetuspalvelut keskittyvät eteläisen Suomen kaupunkeihin

Lampaanlihan tuotanto Suomessa jatkaa kasvuaan – kolmannes kulutetusta kotimaista

Keski-Suomesta tuli mämmimaakunta – musta herkku maistuu paremmin kuin missään muualla

Saunapalvikinkulle haetaan pysyvää poikkeuslupaa

Testitulos yllätti pahemman kerran – monissa kauraleivissä hyvin vähän kauraa

Kasvisruokaa tarjolla joka päivä, sokeri vähemmäksi – näin Jyväskylän kouluruokailu muuttuu

Brasilia pyrkii pelastamaan skandaalissa ryvettyneen lihateollisuutensa

Evira: Suomessa ei vaarallista brasilialaista lihaa

Tuotantoeläinten antibioottilääkinnässä isot erot Euroopan maiden välillä

Evira jatkaa brasilialaislihan tuonnin selvittämistä

S-ryhmällä myynnissä brasilialaisfileitä, yhteyksiä kriisilihaan ei ole löytynyt

Keskisuomalainen kansanedustaja: "Lihassa oltava joutsenlippu"

Brasilian presidentti käy kriisineuvotteluja lihaskandaalin takia

Tiilikainen: Kuluttajan ei tarvitse olla hirveän huolissaan lihaa ostaessaan

Evira: Ravintolassa voi syödä huoletta lihakohusta huolimatta

Brasilian lihaskandaalissa asia on mätä pihvi

Kaurabuumi näkyy ruokateollisuudessa – kysyntä kasvoi vuodessa huimasti

WWF laittoi lihaoppaan punaiselle listalle myös kotimaista lihaa