Suomen talous

Kasvua hidastaa PT:n mukaan kansainvälisen talouden näkymien epävarmuus. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa

PT laski Suomen kasvuennustetta tälle vuodelle lähes prosenttiyksiköllä

Katso tarkempia kyselyn tuloksia alempaa jutusta.

USU-gallup: "Kansalaisten kriisitietoisuus hälvenee" – Säästölinjan kannattajia enää alle 60 prosenttia

Kasvua on etsittävä tänä vuonna yhä enemmän maailmalta. Vuosaaren satama Helsingissä 7. lokakuuta 2018. LEHTIKUVA / MESUT TURAN

Suhdannehuippu Suomessa jäänyt taakse, arvioivat suuryritysten johtajat – "Koetusta nousukaudesta taitaa tulla lopulta vain yhden tai kahden vuoden mittainen"

Kauppatase oli lokakuussa 180 miljoonaa euroa alijäämäinen. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Suomen tavaravienti kasvoi lokakuussa

Jukka Oksaharju on huolissaan Suomen taloudellisesta itsenäisyydestä.

Kolumni: Yrittäjyys kunniaan – järjestövaltainen ja jäykkäpalkkainen Suomi ei menesty

Suomen työllisistä 85 prosenttia työskentelee palvelutehtävissä, kertoo Palta. LEHTIKUVA / Jarno Mela

Vaikka talous alkaisi hyytyä, palvelut voivat kannatella Suomea, kertoo alan työnantajaliitto

Suomen vienti kasvoi elokuussa kuusi prosenttia – tuonti kasvoi vientiä nopeammin

Britannian ero EU:sta toteutuu ensi maaliskuun lopussa.

Asiantuntija varoittaa: Kova brexit voi tuplata haittavaikutukset Suomen taloudelle

Kuluvan vuoden talouskasvuksi Etla ennustaa 2,8 prosenttia. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto

Etla ja Danske Bank: Suomen talouskasvu hidastuu ensi vuonna

Nordean mukaan työllisyyttä pitäisi Suomessa edelleen lisätä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Nordea ennustaa: Suomen talouskasvu puolittuu vuoden 2020 loppuun mennessä

Niin Euroopan keskuspankki EKP kuin Ruotsinkin keskuspankki ovat ennakoineet, että edessä on lähitulevaisuudessa koronnostoja. Korkojen nousu vaikuttaisi myös asuntovelallisiin. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Ruotsalaisten velkaantuneisuus aiheuttaa huolta – korkojen ennakoitu nousevan lähitulevaisuudessa

Hallitustrio Sampo Terho, Juha Sipilä ja Petteri Orpo aloittivat budjettiriihen pääministerin virka-asunnolla. Lehtikuva / Martti Kainulainen

Työttömyysvakuutusmaksun alennusesitys helpottaa budjettiriihen veropohdintoja –  Sipilän mukaan verojen osuus kokonaispaketista jäämässä pieneksi

Tilastokeskus

Kuluttajien luottamus talouteen pysyy vahvana – yritykset odottavat hyvän talouskehityksen jatkuvan

Valtio omistaa tällä hetkellä 49,7 prosenttia Nesteen osakkeista. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Valtio keventää salkkuaan myymällä Nesteen osakkeita – omistusosuus laskee alle 45 prosenttiin

Valtion lainatarve laskee 1,3 miljardilla tänä vuonna – koulutukseen ja liikennehankkeille esitetään lisärahaa

Kansantalouden tuotanto jatkoi nousua maaliskuussa, ekonomisti arvioi kasvun jatkuneen odotuksia vauhdikkaammin

Talousasiantuntijat suosittelevat Suomelle tiukkaa finanssipolitiikkaa

Suomen talous kasvaa hyvässä euroalueen vauhdissa

Valtiovarainministeri Petteri Orpo.

Orpo varoittaa oppositiota – "Talouskasvu hiipuu alle kahden prosentin jo vuonna 2020"

Luottoluokitus pysyi nykyisellään Suomen suhteellisen suuren ulkomaisen velan takia.

S&P:n mukaan Suomi tarvitsee lisää rakenteellisia muutoksia, luottoluokitus pysyi ennallaan

Suomen bkt kasvoi viime vuonna vähemmän kuin luultiin

Anne Berner (kesk.) (kuvassa) sekä Mika Lintilä (kesk.) asettivat työryhmän tutkimaan avaruuden liiketoimintamahdollisuuksien hyödyntämistä.

Suomi hakee talouskasvua maapallon ulkopuolelta – ministerit asettivat avaruustyöryhmän

Suomen talouskasvu on hidastumassa, sanoo Danske Bankin pääekonomisti – viime vuoden bkt-kasvua tarkistettiin alaspäin

Tilastokeskus: Inflaatio helmikuussa 0,6 prosenttia

Suomen alhainen työllisyysaste ja kotitalouksien velkaantuminen huolettavat EU-komissiota

Valtiovarainministeri Petteri Orpo ja Deloitten vastaava osakas Lari Hintsanen (oik.) keskustelevat OECD:n maaraportti Suomesta julkistustilaisuudessa Helsingissä keskiviikkona.

Suomen talous toipuu – OECD kehottaa uudistamaan verotusta ja sosiaaliturvaa

Koko vuoden bkt kasvoi kolme prosenttia edellisvuodesta.

Bruttokansantuote nousi loka-joulukuussa 2,7 prosenttia – koko vuosi nosteessa

Elinkeinoelämän luottamus vahvistui helmikuussa

Kuluttajien luottamus Suomen talouteen on vahvempaa kuin koskaan, myös yritysten näkymät pysyivät valoisina

Talouskasvu ei näytä hiipumisen merkkejä – bkt nousi loka-joulukuussa 3,9 prosenttia

Fitch piti Suomen luottoluokituksen ennallaan

Kilpailukyvyn paraneminen myös tuki Suomen vientiä odotettua paremmin.

Talousennusteet ovat menneet pieleen myös maailmalla – Suomessa kikyn apu viennille yllätti

Vuosaaren satama Helsingissä.

Suomen vienti kääntyi viime vuonna nopeaan kasvuun ja alijäämä supistui

EK: Elinkeinoelämän suhdannenäkymät edelleen myönteisiä

Tammikuussa kuluttajien odotukset sekä omasta että Suomen taloudesta olivat valoisat.

Kuluttajien vuosi alkoi valoisammin kuin koskaan

Elinkeinoministeri Mika Lintilä pitää mahdollisena, että valtion velan euromääräinen kasvu päättyy ensi vuonna.

Lintilä pitää mahdollisena valtion velan euromääräisen kasvun päättymistä ensi vuonna –  "En lentäisi persiilleni"

Nordea nostaa ennustettaan Suomen talouskasvusta

Orpo: Finanssipolitiikka ei ole liian kevyttä

Julkisen talouden uskotaan lähentelevän tasapainoa

OP ennustaa talouden kasvavan tänä vuonna 3,3 prosenttia – "Hyvinkin mahdollista, että kasvu vielä vahvempaa"

Handelsbanken muutti talousennustettaan myönteiseen suuntaan

Koillisväylän datakaapeli lisäisi Suomen houkuttelevuutta kiinalaisten silmissä

Pörssi jatkoi historiallista nousua – indeksit kohonneet jo yhdeksän vuotta peräjälkeen

Suurten yritysten liikevaihto kasvoi marraskuussa 0,8 prosenttia

Suomen tavaraviennin arvo kasvoi lokakuussa 17 prosenttia vuoden takaisesta

Kuluttajat ja teollisuus näkevät tulevaisuuden entistä valoisampana

Yli puolet uskoo Suomen taloustilanteen paranevan ensi vuoden aikana

Petteri Orpo Ylellä: Valtion velkaantumisen pitää pysähtyä 2019

Tuottavuuden voimakas kasvu kirittää Suomen taloutta

Valtiovarainvaliokunta jakoi joululahjarahaa teihin, koulutukseen ja maatalouteen

Finpro: Suomeen tehdyt sijoitukset jatkavat kasvuaan

S-Pankki: Suomen talous kasvaa 2,8 prosenttia ensi vuonna

Bruttokansantuote nousi heinä-syyskuussa 3,0 prosenttia

VATT: Palveluiden vienti korvasi Nokian jättämän aukon

Kuluttajilla yhä luja usko talouteen – pysynyt korkealla jo vuoden

Etla: Suuryritysten merkitys Suomen taloudelle luultua merkittävämpi

Suomen talouden kiri kiihtyy – bruttokansantuote nousi 3,6 prosenttia

Suomen bruttokansantuote nousi heinä-syyskuussa 3,6 prosenttia

Suuresta velasta voi tulla ikävä yllätys

Kansainvälinen valuuttarahasto ennustaa Suomelle vahvaa talouskasvua

Kuluttajat luottavat talouteen järkähtämättömästi

Teknologiateollisuus näkee harmaita pilviä talouden näkymissä

Ministeri Leppä: Brexit voi tulla Suomelle hyvin kalliiksi

Kasvuennusteita korjataan ylöspäin – Myös Ilmarinen ja Handelsbanken nousivat kolmen prosentin kerhoon

Suomen talouden kasvu saa vauhtia maailmantalouden vetoavusta

Väittely ensi vuoden tuloista ja menoista jatkuu – muun muassa sisäministeri ja työministeri vastaamassa kansanedustajille

Sipilä pettyi isopalkkaisten haluttomuuteen talkoisiin

"Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat" – tuttu sananparsi väritti eriarvoistumis- ja tuloerokritiikkiä eduskunnassa

Työttömyys ja velkaantuminen huolettavat yhä Orpoa – eduskunnan suuressa salissa käytiin budjetin kimppuun

Palkansaajien tutkimuslaitos nostaa reippaasti arviotaan Suomen talouskasvusta

Suomen velkaantuminen jatkuu ensi vuonna – eduskunnan budjettikäsittelyssä odotetaan väittelyä pienituloisten asemasta

Suomen talous harppoo eteenpäin reippaasti – VM arvioi kasvuksi 2,9 prosenttia

Etla nostaa ennustettaan reippaasti – arvioi Suomen talouden kasvavan 2,9 prosenttia

HS-gallup: Yli puolet suomalaisista leikkaisi julkisia menoja velkaantumisen kuriin saamiseksi

Aktia kehottaa varautumaan seuraavaan laskusuhdanteeseen

Kommentti: Hallitus kasasi budjetin ennätysajassa

Nordea: Euron vahvistumisesta ei kovin suurta haittaa Suomelle

Ministeri Lintilä: Työttömien mahdollisuutta opiskella helpotetaan

Talousgurulta tyrmäys veronkevennyksille: "Nyt sopiva aika sopeuttaa taloutta"

Orpo: Talouskasvu on vahvistumaan päin – velkaantumista painetaan alas mahdollisimman paljon

"Talvi on tulossa" – Palta ennustaa Suomen kasvukauden jäävän lyhyeksi

Tullin ennakkotilasto: Suomen tuonti ja vienti selvällä kasvu-uralla

Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja: Palkoissa vähintään 0,5–1 prosentin korotuspaine

Entistä harvempi joutuu yt-neuvotteluihin – "Tilanne yrityksissä selkeästi parantunut"

Käsityömatkailun suosio nousee – kiinalaismatkailijat tekevät itse matkamuistonsa poronsarvesta

Kylmä kesä näkyy nihkeästi venekaupoilla

Kännyköitä ja käytettyjä autoja sai kesäkuussa viime vuotta halvemmalla – tupakka, sähkö ja hotellihuoneet kallistuivat

Talousennusteiden numerot eivät kerro kaikkea – mitä löytyy niiden takaa?

Teknologiateollisuus: Suomen kilpailukyvyn parantamista jatkettava

Suomen bruttokansantuote kasvoi 1,9 prosenttia viime vuonna

Suomi ulkomaalaisille investoijille Pohjoismaiden ykkösmaa

Leena Mörttinen siirtyy Perheyritysten liitosta valtiovarainministeriöön

Valtiovarainministeriö kaksinkertaisti Suomen kasvuennusteensa

Tuotanto kasvoi ripeästi huhtikuussa

VTV: Työllisyystavoite karkaa käsistä, valtiontalouden tasapainottaminen vaatii lisätoimia

Ekonomistit: Talousuudistukset tulisi toteuttaa, vaikka hallitus vaihtuisi

Nordeakin nostaa reippaasti ennustettaan Suomen talouskasvusta – tänä vuonna kasvua kolme prosenttia

Moody's ei päivittänyt Suomen luottoluokitusta

Aktia ennustaa tälle vuodelle 1,9 prosentin talouskasvua

EK:n selvitys: Suomalaisyritysten luottamus tulevaan jatkuu