Uskonto

Pajalassa asuva Mikael Niemi kertoo mielellään tarinoita Tornionjokilaaksosta niin kirjoissaan kuin teatterissakin.

Mikael Niemi kirjoitti romaanin kotikylän pojasta Lars Levi Laestadiuksesta – ja teki uskonmiehestä mestarietsivän

Eduskunnan puhemies Paula Risikko puhui kristittyjen asemasta sunnuntaina Seinäjoella.

Ilkka: Risikko huolissaan kristittyjen asemasta Suomessa

Saudi-Arabiaan odotetaan noin kahta miljoonaa muslimia pyhiinvaelluksen vuoksi. LEHTIKUVA/AFP

Muslimien vuotuinen pyhiinvaellus Mekkaan alkaa Saudi-Arabiassa

Äänekoskelainen Pirjo Kunnari pyysi kodin siunaustilaisuuteen tutun papin Marika Närhen.

Yli 500 kotia siunattiin viime vuonna – siunausta pyydetään usein muuton tai kasteen yhteydessä

Eeva Summala on kasvanut vanhoillislestadiolaisen liikkeen piirissä. Äänekosken Liimattalassa keskiviikkona alkavissa Suviseuroissa hän toimii paikallisena viestintävastaavana.

Saavatko vanhoillislestadiolaiset katsoa televisiota, entä käyttää ehkäisyä? – Keskisuomalainen selvitti 11 stereotypiaa

Nuppu Mikkola, 6, teki itselleen uuden keppihevosen. Kannustusjoukkoina Niilo, 3, ja isä Toni Mikkola.

Kuvasarja: Keuruun juhannuskonferenssi on kaikenikäisten tapahtuma – "Jumala puhuu monin tavoin"

Roosa Laakkonen pääsee ripille heinäkuussa.

Valtaosa kehitysvammaisista nuorista käy rippikoulun – Keski-Suomessa järjestään tänä kesänä kaksi leiriä

12-vuotias Haniin Alkhatib päätti aloittaa paastoamisen 10-vuotiaana. Hänen mukaansa paastotessa itsehillintä kehittyy. Haniin haaveilee hijabimallin urasta näyttääkseen maailmalle, että uskonto ei ole este.

Koululaisten paastot huolettavat Jyväskylän kouluissa – 12-vuotias Haniin paastoaa jo kolmatta kertaa ja haaveilee mallin urasta

Emerituspiispa Eero Huovinen siunasi Pylkönmäen hartaasti odotetun ja toivotun koulukeskuksen lauantaina.

Emerituspiispa kävi siunaamassa koulun Pylkönmäellä

Kolumni: Hei Luojani, kulkijallasi olisi taas Sinulle asiaa

Kuvituskuva.

Apulaisoikeusasiamieheltä huomautus suomalaiselle kaupungille: Uskonnolliselle päivänavaukselle järjestettävä vaihtoehto kouluissa

Verokiista sulki Pyhän haudan kirkon Jerusalemissa

Timo Soinin mielestä kirkon on oltava järkähtämätön

Timo Soini otti kantaa "perverssiä hyväksikäyttöä vastaan"

Ranska kieltää parlamentaarikoilta uskonnolliset symbolit

Vaalikoneella voi etsiä omia arvoja vastaavan ehdokkaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon johtajaksi.

Suomeen maailman ensimmäinen arkkipiispanvaalikone

Presidenttiehdokkaiden mielipiteet eroavat suhteessa Jumalan siunauksen toivottamiseen. Merja Kyllönen, Sauli Niinistö, Laura Huhtasaari ja Matti Vanhanen Ylen ensimmäisessä presidentinvaaliehdokkaiden vaalitentissä.

Jumalan siunaus jakaa presidenttiehdokkaat – vain kolme säilyttäisi sen uudenvuodenpuheessa

Paavi Franciscus piti puheensa Vatikaanissa Pietarinkirkossa.

Jouluaaton messun johtanut paavi muistutti, ettei pakolaisten ahdinkoa tule sivuuttaa

Juuso Mörsky on edustanut kiekkourallaan muun muassa KeuPaa.

Nyt puhuvat uskovat urheilijat: "Tämä tabu pitää rikkoa"

Suurmoskeijahanke vedettiin pois Helsingin kaupungin käsittelystä

Helsingin juutalainen seurakunta joutuu satsaamaan turvatoimiinsa vuosi vuodelta enemmän. Turvallisuuteen kuluu jo yli puolet seurakunnan keräämistä jäsenmaksuista.

Helsingin synagogan turvamenot rajussa kasvussa: "Juutalaisvastaisia tarroja ja graffiteja, huutelua ja fyysistä häirintää"

Repo on nostanut Helsingin ortodoksista seurakuntaa vastaan kanteen irtisanomisestaan.

Ortodoksipappi Mitro Repo syyttää seurakuntaa irtisanomisensa riepottelusta mediassa

Piispainkokous ei ottanut varsinaisesti kantaa samaa sukupuolta olevien vihkimiseen.

Piispainkokous säilyttäisi kirkon vihkimisoikeuden – "Yksimielinen päätös"

Puukotus tapahtui Tenstan kaupunginosassa. Kuvituskuva Tukholman keskustasta.

Uskonoppinut tapettiin kadulle Tukholmassa

Kirkon tulisi unohtaa yhtenäisyyskulttuuri – "Toinen tarvitsee perusruisleipää"

Irja Askola sai pappisvihkimyksen ensimmäisten naisten joukossa vuonna 1988.

Naiset avautuvat piispa Irja Askolalle: "Tilanteita, joissa nainen on lyöty kirkon puolelta mykäksi"

Roomalaiskatolilaiset nunnat rukoilivat Äiti Teresan kuolinpäivänä Kalkuttassa.

Äiti Teresan kuolemasta kaksi vuosikymmentä

Kymmeniätuhansia ilmastoituja telttoja

Poliittinen islam on Marokossa vahvoilla, kuninkaalla viimeinen sana

Arkkipiispan vaalit järjestetään ensi vuoden helmikuussa.

Asiantuntijat: Arkkipiispan vaalien lasikatto voisi rikkoutua jo ensi vuonna

Arkeologit arvelevat löytäneensä apostoli Pietarin kotikaupungin

Metallinpaljastimia alettiin poistaa varhain tiistaiaamuna.

Israel poistaa kiistanalaiset metallinpaljastimet Temppelivuoren al-Aqsan moskeijan sisäänkäynneiltä

Opistoseurojen tapahtuma-alueella vieraili enimmillään jopa 17 100 ihmistä yhtä aikaa. Tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta.

Vaikuttava näky Keuruulla – kuva taltioi asuntovaunujen massan, kun yli 17 000 ihmistä saapui opistoseuroille

Korkein oikeus piti kiellon voimassa – Jehovan todistajat on Venäjällä ääriryhmä

Tuomas Taipaleen asuntovaunussa oli Suviseuroilla vilinää. Perheeseen kuuluu 12 lasta.

Vanhoillislestadiolaisen Tuomaksen 11 sisaruksesta kolme on eronnut liikkeestä: "Ero on jokaisen oma valinta"

Turvapaikkaa hakeneet muslimit luottavat kristittyihin mutta eivät usko tunteen olevan molemminpuolinen, kertoo tutkimus

Juhannuskonferessissa siunattiin lauantaina matkaan Gospel Riders -moottoripyöräilijät.

Yli 30 000 sanankuulijaa koolla Keuruulla: "Ei ole uskoa tärkeämpää" – Katso kuvasarja

Venäjä kielsi uskonryhmän – venäläiset Jehovan todistajat koolla Helsingissä

Muslimien pyhä paastokuukausi ramadan alkaa

Muslimien paastokuukausi ramadan alkaa huomenna

Paavi julisti Neitsyt Maria -näyn nähneet paimenet pyhimyksiksi

Tästä on kyse: Kristityt vähemmistöt monin paikoin ahtaalla

Tänään on kristittyjen suurin juhla

Filippiineillä ristiinnaulittiin jälleen ihmisiä pitkänäperjantaina

EU-tuomioistuin: Työnantaja voi kieltää muslimityöntekijöiltään huivin käytön

"Olemme vasta aloittaneet" – Sadinmaa ei aio lopettaa homoparien vihkimistä

Tutkija Raamatusta: "Kuin kirves, jolla voi lyödä naapuria"

Avioliittokysymys ei jaa ortodokseja – Näkemys kristallin kirkas

Aloite: Kirkon avioliittokäsityksen tulisi laajentua pian samaa sukupuolta olevia pareja koskevaksi

EU-tuomioistuin: Muslimityttöjen pitää uida samassa altaassa poikien kanssa

Oikeus: Poikien ja tyttöjen yhteinen uimakoulu ei loukkaa uskontoa

Merkel kannattaa kasvot kokonaan peittävien huivien kieltoa

Porvoon piispa: Yhteiskunta on yhä säälimättömämpi

Paavi: Papit saavat jatkaa abortin anteeksiantamista

Paavi antoi papeille luvan antaa abortit anteeksi

Jouluaatto on ylivoimaisesti suosituin kirkkopyhä - kiirastorstai kiilasi kolmanneksi

Uskontojen uhrien tuki: Jehovan todistajien verensiirtokielto vaarantaa jäsenten terveyden

Italialaispapin mielestä maanjäristysten syynä olivat homoliitot – Vatikaani raivostui

Kirkko: Noin joka kolmas suomalainen on elämänkatsomukseltaan luterilainen

Pyhäinpäivä on kristillinen pyhimysten, marttyyrien ja vainajien muistopäivä

Yli kolmasosa ei halua naapuriinsa moskeijaa tai Jehovan todistajien salia

Miehelle syyte Koraanin polttamisesta Etelä-Pohjanmaalla

"Paavi ja Luther melkeinpä ojentavat kättä toisilleen"

Kirkkonsa imagoa kohentanut paavi Franciscus tulee Ruotsiin

Uskonpuhdistuksen juhlavuosi alkaa Jyväskylässä sunnuntaina

Paavi julisti seitsemän uutta pyhimystä

Kirkko maailmalla leviävästä kellojen soitosta: Meille olisi tärkeää, että Aleppossa tiedettäisiin