Kausituotteita ja nakuilun juhlaa ihan vaan perhepiirissä

Ennen lapsia oli moni asia toisin. Olin ainakin vähemmän huolestunut, enemmän varoissani ja huomattavan paljon itsekkäämpi. Sitä paitsi hiukseni olivat keskimääräisesti paljon paremmin.

En käyttänyt saunan jälkeen aikaani joraamalla Tartu mikkiin -visan parissa kahden vähäpukeisen natiaisen kanssa tai tuulettanut näyttävästi huhtikuun tuomaa Biisikärpästä. En olisi naureskellut sille, että joku huutelee auton takapenkiltä jatkuvalla syötöllä samaa, hieman viallista levyä: Erino-nolla-sata-sata, miten voin auttaa

ENNEN KÄVIN pikkulassa pääsääntöisesti yksin. Nyt pidän oven reilusti avoimena, jotta kuulen, jos kodin äänimaailma muuttuu dramaattisesti istuntoni aikana. Ennen en olisi juossut housut kintussa lohduttamaan ketään – nyt painelen valon nopeudella paijaamaan kallonsa kolauttanutta pikku-Kantsilaa.

Olen myös oppinut asioimaan toiletin puolella varsin sukkelaan.

Ajoituksen mestariksi kouliintunut äiti pinkaisee pöntölle vasta siinä vaiheessa, kun asioille on jo todella kiire. Tai sitten pidättää siihen asti, kunnes Kupletti jähmettää suvunjatkajat sohvalle.

KAIKISTA omien lasten tuottamista eritteistä on tullut arkipäivää.

Kakkahuumori nousee aivan uuteen potenssiin jo siinä vaiheessa, kun vauva ensimmäisen kerran ampuu patoutumansa hoitopöydältä kahden metrin päähän vastakkaiseen seinään, tai taapero yökkää ja laitat kädet alle.

Noitumisesta on tullut lasten myötä harvinaista herkkua. Jotenkin ”voihan kettu”, ”voi perhonen lentää” tai ”hitsin pitsi” eivät anna samaa vaikutelmaa kuin alkuperäisversiot.

LASTEN VUOKSI myös kausiajattelu on noussut todelliseen arvoonsa.

Esikoisella on menossa kaikki-vihaavat-minua-ja-menen-mököttämään-vessaan -kausi. Kuopuksella puolestaan jyllää kaikki-mulle-heti-tänne-tai-vedän-hillittömät-hirot -kausi. Sisaruskaksikkona heillä on kumpi-voittaa-ihan-kaiken-oli-laji-mikä-tahansa -kausi ja neppaan-sua-nenään-tai-ainakin-tönäisen -kausi.

Kun pikkusisko nimittelee veljeään tyhmäksi pieneksi apinaksi, on hymy viisainta imaista ahteriin.

SE IHMEELLINEN asia kausissa on, että niiden muutokset ovat selviä ja salamannopeita. Eilen hillitty höpönassu voi tänään olla itsepäinen känkkäränkkä, ja kyllä – uusi kausi on alkanut.

Kaudet siis menevät ohi uuden kauden edestä, kivasta vähemmän kivaan ja toisinpäin.

Jos en tietäisi kausivaihteluista, saattaisin olla muutaman vuoden päästä kuin se kuuluisa tyyppi, joka on lukenut yhden Mustanaamion liikaa. Siis tiedättehän tilanteen, kun muumit ovat kadonneet laaksosta ja muutama inkkari puuttuu kanootista?

Viisivuotiaamme on nyt aloittanut kauden, joka on yhtä aikaa liikuttava ja ihana. Hän hiippailee aamuisin itsekseen olohuoneeseen, napsauttaa television päälle ja kaivaa jääkaapista jogurtin aamupalaksi.

Voi sitä äitiyden onnea ja samalla kauhistusta, kun huomaa lapsensa kasvaneen jo aika isoksi. Onneksi apu kelpaa vielä moneen asiaan: Pyyhkimään!

iralainen@gmail.com

Kirjoittaja on toimittaja ja Keskisuomalaisen avustaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.