Kun asiakkaasta ei tarvitse välittää

Vanhan tele- ja laajakaistaoperaattorien kansanviisauden mukaan uusi asiakas on kiinnostavampi kuin vanha eikä siitä uudestakaan tarvitse välittää sen jälkeen, kun sopimus on tehty.

Humisevalla harjulla vaihdettiin laajakaistaoperaattoria noin 10 vuoden uskollisen asiakkuuden jälkeen. Halpa hinta ja nopeampi yhteys houkuttelivat.

Ystävällinen puhelinmyyjä soitti monta kertaa - ja varmisti asiakasta askarruttaneita asioita jälkikäteenkin. Hän lähetti puhelinnumeron, johon voi ottaa yhteyttä ja jättää viestin ongelmatilanteessa. Kun ongelmia tuli (operaattorin seurantasivulta näkyi, ettei tilaus ollut edennyt mitenkään puolessatoista viikossa, vaikka liittymän avaus oli muutaman päivän päästä), yritin jättää viestin. Ei onnistunut, sillä vastaajan puheposti oli täynnä.

Operaattorin asiakaspalvelussa (johon ensimmäisellä kerran pääsi muutaman minuutin odotuksella) rauhoiteltiin ja luvattiin asian hoituvan. Kun netin seurantasivujen mukaan asia ei ollut pari päivää myöhemmin edelleenkään edennyt, piti soittaa taas ja odottaa ainakin vartti.

Lopulta operaattori lähetti yllättäen kaksi pakettikoodia, joilla paketit voi lunastaa postista. Toista pakettia ei postista löytynyt, mutta siitä tuli seuraavana päivänä lappu, jolla paketin voi lunastaa. Postissa paketti näytti kovasti samanlaiselta kuin aiemmin haettu. Ei muuta kun soitto operaattorille. 23 minuutin odotusajan jälkeen paljastui, että tilaus oli kirjattu kahdesti.

Aiempi operaattori laskutti laajakaistasta kahdelta kuukaudelta, vaikka sen piti tehdä loppulasku vain yhdestä kuukaudesta. Edellisellä soitolla oli varmistettu, että laskutus katkeaa oikeaan aikaan. Odotusaika asian esittämiseen oli 26 minuuttia.

Samaan jaksoon osui vielä yhden kaapelikanavapaketin lopetus, odotusaika taas 26 minuuttia.

Kilpailuttamista pitäisi suosia, jottei maksaisi turhia kustannuksia. Tämän soittorumban jälkeen tuntuu, että palveluista voi maksaa enemmänkin, kun ei tarvitsisi kuulla tuntikaupalla jonotusmusiikkia ja valheellista viestiä siitä, että "vastaamme mahdollisimman pian".

TÄSSÄ TAANNOIN valiteltiin lehdessä, miten synnyttäjillä on ahdasta ja vähän erikoisvaihtoehtoja tarjolla keskussairaalassa. Humisevan harjun satunnaista vakituisempi avustaja ehdotti asiaan ratkaisua:

- Nyt kun Muuramen saunakylällä ei oikein hyvin pyyhi, eikö ne vois perustaa sinne jonkinmoista perinnesynnytysyksikköä?

YRITYKSET EIVÄT ole kovin innokkaita kertomaan henkilöstövähennyksistä. Niinpä Pohjois-Suomessa ja Pohjois-Ruotsissa toimivan rauta- ja maatalouskauppaketjun lehdistötiedotteen otsikko hätkähdytti perjantaina suorasukaisuudellaan.

- Lakkapää vähensi henkilöstöä.

Tarkempi lukeminen osoitti, että yrityksen henkilöstö on vähentänyt puolen vuoden aikana painoaan yli 200 kiloa.

Enpä ole ainoa, joka on mennyt lankaan samaisen firman takia. Lentopallon mestaruusliigassa pelaavan rovaniemeläisen Perungan Poikien sponsorinimi Lakkapää meni jatkuvasti viime talvena läpi Urheiluruutua myöten.

JYVÄSKYLÄN kaupunki ostaa Palokasta Kahiseva-Kumpu -nimisen tilan. Nimi kuulostaa kovasti Humisevan harjun kilpailijalta. Ehkä sieltä voi joskus ostaa intohimoisia tontteja dramaattiseen hintaan.

Kahiseva-Kumpu kuulostaa myös siltä, että tontin ostajilla pitää olla melkoisesti kahisevaa lompakossaan.