Lapsuuden loppu 1986

Kaikkien aikojen uutisvuosi on minulle 1986.

Tammikuussa Yhdysvaltain avaruussukkula Challenger miehistöineen räjähti palasiksi heti laukaisunsa jälkeen. Reilu viikko myöhemmin täytin viisi vuotta. Söimme äidin ja isän kanssa täytekakkua tavallista hiljempaa, ettei viereisessä huoneessa sairastanut isoveljeni heräisi. Mieltäni vaivasi kuva savuvanaksi katoavista avaruuden valloittajista.

Ruotsin pääministeri Olof Palme ammuttiin helmikuussa kuoliaaksi keskellä Tukholmaa. Myöhemmin samana vuonna kävin ensimmäistä kertaa perheeni kanssa Tukholman risteilyllä. Muistan matkalta Wasa-laivan, "kunkun linnan", kuinka housuni repeytyivät risteilylaivan pallomeressä ja miten jännittävää oli kävellä kaupungissa, jossa oli murhattu pääministeri. Leikin pienellä robottihahmolla Palmen murhaa: kaksi laukausta takaa päin ja ukko kenoon.

TSHERNOBYLIN ydinvoimalan reaktori räjähti huhtikuun lopulla Ukrainassa. Radioaktiivisen laskeuman vaaroja oli aikuistenkin vaikea ymmärtää. Sinä syksynä meillä syötiin marjoja yhtä paljon ja sieniä yhtä vähän kuin ennen katastrofia. Viisivuotiaalle Tshernobyl on vaikea sana, mutta opin sen nopeasti. Sana tarkoitti selittämätöntä uhkaa.

Elokuussa 1986 epätoivoinen pankkiryöstäjä räjäytti pakomatkan päätteeksi itsensä ja panttivankinsa Mikkelin torilla. Perheemme automatkat viitostietä etelään saivat takapenkillä uuden vivahteen. Mikkeli oli siitä lähtien muutakin kuin Visulahden dinosaurukset. Se oli pelottava paikka, jossa räjäytellään autoja ja ihmisiä.

Alkusyksyllä Suomi hyvästeli Kekkosen. Hän kuoli elokuun viimeisenä päivänä ja haudattiin viikko myöhemmin. Äiti keitti kahvit ja tapitti hautajaissaattoa televisiosta hoitolasten nukkuessa päiväunia. Minä sain valvoa, mutta ei siellä haudattu minun presidenttiäni. Kekkonen oli luopunut vallasta jo muutama kuukausi syntymäni jälkeen.

Synkkä oli myös lokakuu, jolloin kaikkien aikojen suomalainen popyhtye Dingo ilmoitti hajoavansa. Olin juuri oppinut hoilaamaan Autiotalon kertosäettä nuotin vierestä ja väärillä sanoilla, kun televisio kertoi, ettei enää kannata. Naapuruston pyykkinaruilla kuivuvat Dingo-paidat näyttivät sen jälkeen surullisilta.

VUOSI 1986 oli minulle eräänlainen varhaisen lapsuuden loppu. Ei ole olennaista, kuinka paljon todella muistan 25 vuoden takaa ja kuinka paljon olen myöhemmin lisännyt kerroksia muistoihini. Merkittävämpää on, että vuonna 1986 pienen lapsen maailmani laajeni niin, että suuret uutiset saattoivat jättää siihen ikuiset jäljet. Jos minulla on joskus omia lapsia, yritän pitää tämän mielessäni. Sillä poliittinen väkivalta, luonnonkatastrofit tai viihdemaailman tähdenlennot eivät jääneet lapsuuteeni 1980-luvulle.

Vuodesta 1986 on kulunut neljännesvuosisata. Kun tänään tiistaina vietetään Tshernobylin katastrofin 25-vuotismuistopäivää, minä palaan mielikuvissani aikaan ennen sitä. Vain silloin kaikki oli vilpittömästi ihan viatonta.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen toimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.