Levyarvio: Raskasta kuunneltavaa

Raskasta iskelmää

Raskasta iskelmää

Universal

Arvio: 1/5

Jo viidentoista vuoden ajan pyörinyt Raskasta joulua -konsepti on varmasti tuttu jokaiselle musiikkia kuluttavalle suomalaiselle. Iänikuisten joululaulujen hevisovitukset tulevat viimeistään pikkujouluaikaan niin levy-, kuin kuin konserttimuodossakin.

Joulu on kuitenkin sesonkina kovin lyhyt ja perinteiset joululaulut alkavat olla puhkikaluttuja, joten kitaristi Erkka Korhosen johtaman tekijätiimin on pitänyt keksiä jotakin uutta. Vastaus on löytynyt 1970–1980 -luvun nostalgisesta suomi-iskelmästä, jota voi survoa hevimuottiin siinä missä joulumusiikkiakin.

Raskasta iskelmää on konseptina yhtä mielikuvitukseton ja päälle liimattu kuin edeltäjänsäkin. Katri Helenan, Dannyn, Carolan, Kirkan, Freemanin, Taiskan ynnä muiden tunnetuiksi tekemät kappaleet ovat syöpyneet suomalaisten sielunmaisemaan jo riittävän hyvin, eikä laulujen kovakätinen uudelleensovittaminen tuo niihin mitään uutta. Pikemminkin päinvastoin.

Ryhmä onnistuu kuorimaan versioimastaan materiaalista kaiken sen tenhon, joka tekee alkuperäisistä tulkinnoista ajattomia ja kauniita. Vaikka toteutus on teknisesti äärimmäisen taidokasta, itse lauluista jää jäljelle pelkkä kuori.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .