Se sana, jota ei saa mainita ääneen

TV1 esittää parhaillaan Pekka ja Pätkä -elokuvia, jälleen kerran. Vaan yksi on joukosta poissa. Nimittäin 13-osaisen sarjan päättävä komedia Pekka ja Pätkä neekereinä (1960).

Syy on helppo arvata. Sana ”neekeri” on nykyään loukkaava. Ja vaikka se ei sitä juuri sinulle olisikaan, se loukkaa monia muita. Monien mielestä tällainen korrektius on väärin. TV1 esitti elokuvan viimeksi vuonna 2016 ja sitä ennen 2014 ja 2012.

Kyse ei ole vain yhdestä sanasta. Pekka ( Esa Pakarinen) ja Pätkä ( Masa Niemi) myös maalaavat kasvonsa mustiksi, koska kone ehdottaa kaksikolle loistavaa 29 tulevaisuutta neekereinä.

Ennen valkoihoiset näyttelijät maalasivat kasvonsa mustiksi esittäessään mustaihoisia. Maskin englanninkielinen nimi on blackface. Sitä paheksutaan nykyään erityisen paljon ja pidetään hyvin mauttomana, rasistisen lisäksi.

Pekalle ja Pätkälle selviää lopulta, että kone ehdotti miehille ”lehtineekerin” töitä, ei yökerhoesiintyjän. Toimittajia kutsuttiin ennen lehtineekereiksi, koska vedosten painoväri värjäsi heidän ihonsa mustaksi. Tämä vitsi tuskin nykykatsojalle avautuu, eikä se ole kovin hyvää huumoria.

Äskettäin Hesarin toimittaja närkästyi Veikko Huovisen romaaniin perustuvasta, Teema-kanavan esittämästä Lampaansyöjät-elokuvasta (1972), joka oli aikoinaan kova hitti. Nykyään kaksi aikuista miestä metsässä ryyppäämässä ja heittelemässä sovinistisia juttuja ei oikein toimi. Jos tuo ei nyt suorastaan kamalaa olekaan, niin ainakin vanhanaikaista. Elokuva on kuitenkin yhä monille rakas.

Maailma muuttuu ja kieli sen mukana. Mutta jos annamme yhdelle sanalle näin suuren painoarvon, annamme sanalle vain lisää voimaa. ”Neekeri” ei ole nykyaikaan sopivaa kieltä, mutta toisin oli yli 50 vuotta sitten, Pekan ja Pätkän aikaa. Historian sensuroiminen ja siistiminen jälkikäteen ei tuota mitään hyvää.

Uusimmat

New Articles

Levyarvio: JVG toimittaa uudella levyllään, mutta tulevaisuus vaatiii rohkeutta

Levyarvio: Raskasta kuunneltavaa

Lukijapalaute käänsi oven oikein päin

Lukija­palaute käänsi oven oikein päin

Korruptio syö EU:n uskottavuutta

Korruptio syö EU:n uskottavuutta

Näillä neuvoilla Suomi voittaa Euroviisut

Kaipaanpuhelinmaratoneja.

Yksi kuoli ampumavälikohtauksessa Kokkolassa

Filippiinit kuljettaa Kanadaan takaisin tonneittain roskaa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.