Jyväskylän konemusiikin kehto sijaitsee yliopiston kampuksella – Jos haalaribileiden ördääminen kyllästyttää, Ilokivi tarjoaa suojan

Jyväskylän konemusiikkitarjonta vaihtelee Ilokivi Dance Nightin rennoista house- ja diskorytmeistä Aamun hypnoottiseen teknoon ja psytranceen, Samea-kaksikon ambientia unohtamatta.

Eletään vuotta 2009, ja Jyväskylän yliopiston kampuksen kupeessa Opinkivessä jytisee tekno. Vuorokaudenaika on aamuyö. Ihmiset tanssivat. Levyjä pyörittää pitkän linjan jyväskyläläinen DJ ja Healium-yhtyeestä tunnettu Jouni Raninen.

50 henkeä vetävän tilan nurkassa nököttää alaikäinen poika, joka ihmettelee hypnoottista tunnelmaa hieman pelokkaana, mutta uteliaana. Välillä pojan isoveli, joka hänet aamujatkoille on tuonut, käy kysymässä, onko kaikki okei.

Tuo alaikäinen poika on Anton Kinnunen, joka tunnetaan nyt psytrance-piireissä DJ-nimeltään Delicinä ja teknoa sekä housea soittaessaan nimellä PdLc.

– Seuraavana päivänä kerroin kavereille tarinoita, että huh huh, olipa outo meininki. Joku siinä veti puoleensa, Kinnunen kertoo nyt.

Kinnunen on osa vuonna 2013 perustettua Aamu-kollektiivia, joka on tällä hetkellä Jyväskylän aktiivisimpia konemusiikkitapahtumien järjestäjiä. Aamun repertuaariin kuuluvat psytrance ja tekno.

Bileitä järjestetään enimmäkseen Ilokivessä, joka on ollut Jyväskylän konemusiikin kiintopisteitä 1990-luvun alusta. Aamu järjestää kaupungissa myös underground-tapahtumia, nykyään tosin lähinnä kesäisin.

Drum'n'bass-tarjonnasta pitää huolta Dreadmark, kun rennompaa house- ja diskorytmiä taas kuulee DJ Jesen vetämissä Ilokivi Dance Nighteissa. Ambient-tarjontaa pitää yllä DJ-kaksikko Samea Vakiopaineen klubi-illoissaan.

Artikkeliin upotetut kappaleet ovat kaupungin klubijärjestäjien ja tiskijukkien kuratoimia katsauksia siihen, millainen musiikki Jyväskylän konemusiikki-illoissa soi. Jutun lopussa on listattu syksyn konemusiikkiklubit kaupungissa.

Ennen nykypäivään siirtymistä on syytä luoda lyhyt katsaus jyväskyläläisen konemusiikkiskenen historiaan.

Jyväskylän konemusiikin lyhyt historia

Konemusiikki saapui Jyväskylään samoihin aikoihin kuin muuallekin Suomeen, 1980–90-lukujen vaihteessa. Tuolloin myös Kinnusen teknon maailmaan Opinkiven aamujatkoilla tutustuttanut Jouni Raninen sai ensikosketuksensa hypnoottisiin rytmeihin acid housen muodossa.

Ranisen kaveri oli nauhoittanut kasetille brittiläisestä piraattiradiosta sikäläisiä acid-hittejä. Myöhemmin miehen englantilainen taido-harrastajakaveri lainasi tälle Prodigyä ja muuta alan musiikkia.

Lukioaikoinaan vuosina 1992–94 Raninen sai DJ-kaveriltaan lainaan house-levyjä. Viimeinen sysäys olivat teknobileet Jyväskylän Aalto-salissa vuonna 1993.

– Siellä tajusin, ettei sitä aina tarvitse mennä kapakkaan kuuntelemaan eurohumppaa, vaan meininki voi olla erilaista.

Konemusiikin tapahtumissa ei juuri ryypätty, vaan pääpaino oli musiikista nauttimisessa. Osansa oli sillä, että esimerkiksi A-salissa järjestetyissä bileissä ei ollut anniskelua. Yleisö joi lähinnä vettä. Joskus salissa tarjoiltiin Red Bullia, joka oli Suomessa vielä harvinaista herkkua.

– Red Bullista kerrottiin tuolloin myyttisiä tarinoita, että sen voimalla jaksaa bilettää. Kun sitä viimein itse sai, oli se ihan huima juttu.

Bileitä järjestettiin lähinnä A-salissa ja Ilokivessä. Oman mausteensa toi Domino-nimellä Kauppakadulla aloittanut yökerho, joka myöhemmin muuttui Blazeksi. Siellä soi suuren osan ajasta hip hop, mutta loppuillasta musiikki vaihtui tanssittavampaan houseen.

Salaisille underground-reiveille ei Jyväskylässä ollut juuri tarvetta, kiitos yökerhotarjonnan, mutta sellaisiakin oli joskus.

Tanssilattia oli sepeliä, raiteita ja pölkkyjä, joten eihän se kummoinen ollut.

Raninen muistaa yhdet Kangasvuoren junatunnelissa järjestetyt reivit, joihin kysyttiin lupa ja sopivat ajat VR:ltä. Rautatieyhtiö ilmoitti, että bileet voi pitää, mutta soittokamojen on oltava viety pois tunnelista, kun junat alkavat kulkea.

Äänentoisto noissa juhlissa osoittautui vaikeaksi, sillä tunnelin röpelöiset ja kuoppaiset seinät tappoivat suuren osan äänenpaineesta. Jo 20 metriä äänentoistolaitteista puhe lähes peitti musiikin.

– Ne olivat erikoiset bileet. Tanssilattia oli sepeliä, raiteita ja pölkkyjä, joten eihän se kummoinen ollut, Raninen muistelee.

Jay Lumen & Gary Beck - Strange Fruit (Original Mix)

Jouni Ranisen vetämän Club Duunin linja on soittaa groovea tasabiittiä deep housen kautta teknoon ja kaikkea siltä väliltä, kuten tämä tech-house-anthem osoittaa.

Alun perin bailuja järjestivät Harmony-niminen porukka ja Jyväskylän Kesänkin kanssa yhteistyötä tehnyt Niitty-yhdistys. Myöhemmin järjestäjäporukka siirtyi irkkiin #teknojkl-kanavalle, jossa kulki myös tieto bileistä. Sitä ennen juhlijat saivat lentolehtisistä ja julisteista tiedon viikonlopun reiveistä.

Suurin sulka Niityn hatussa on legendaarisen Jeff Millsin tuominen Jyväskylän Aalto-saliin vuonna 2000. Mills on yksi maailman tunnetuimpia tekno-DJ:tä ja genren uranuurtaja.

Bileissä ollut Raninen kertoo, että Aalto-sali oli aivan täyteen ammuttu. Monituntisen keikan aikana paikan ilmankosteus kerääntyi kattoon, ja sieltä satoi tanssijoiden päälle kattomateriaalin värjäämiä mustia pisaroita.

Järjestyksenvalvojat työnsivät vettä pullokaupalla yleisöön, sillä tiskiltä asti sitä ei olisi mahtunut hakemaan.

– Ne olivat niin legendaariset bileet, ettei mitään järkeä.

Jyväskylän nuori polvi vaihtuu usein, opiskelijakaupungissa kun ollaan. Myös Harmony ja Niitty hajosivat siihen, että suurin osa porukasta lähti muualle yliopistosta valmistuttuaan, moni Suomen konemusiikin kehtoon Turkuun ja jotkut jopa Berliiniin.

2000-luvun alkupuolella alakulttuurin elektronisen musiikin tapahtumien määrässä koettiin Jyväskylässä lyhyt suvantovaihe. Sittemmin kaupunkiin on syntynyt edesmenneiden järjestäjäkollektiivien tilalle uusia porukoita ja tekijöitä, kuten nykyään biletarjonnasta huolta pitävät Aamu, Dreadmark ja DJ Jese.

Ilokivessä tekno jytää, psyke laukkaa ja house vie mennessään

Valtavirtaan konemusiikki ei ole koskaan Jyväskylässä noussut. Siinä missä Helsingissä tekno- ja housebileissä käyminen on jo trendikästä, ei Jyväskylästä ainakaan vielä löydy elektroniseen musiikkiin erikoistunutta yökerhoa.

Suurin osa tapahtumista on Ilokivessä, mutta siellä järjestetään kaikkea mahdollista elokuvailloista stand up -komiikkaan ja punk-festivaaleihin.

Nykyään Ilokivessä pääsee tanssimaan konerytmejä kahdesta kolmeen kertaan kuukaudessa. Noin kerran kuussa DJ Jesen vetämä Ilokivi Dance Night vetää tanssilattian täyteen diskon- ja housennälkäistä kansaa.

Ilokivi Dance Nightissa musiikki tulee vinyyliltä. DJ Jese, oikealta nimeltään Jesse Brandelin, on pitänyt vinyylin linjana myös vierailevia soittajia valitessaan. Brandelin hankkii joka kerralle jonkun vierailevan soittajan.

– Buukkaan bileisiin tosi erilaisia DJ:tä. Joskus vieraana on ollut pelkkään afrikkalaiseen houseen erikoistunut DJ. Ideana on tuoda soittajia, jotka ovat Suomen huippuja jossain omassa pienessä jutussaan, eli sieltä voi tulla mitä vaan. Ainoa sääntö vierailijoille on, että ei teknoa, Brandelin kertoo.

Brandelin ei pidä DJ:tä suurena artistina, vaan hänen illoissaan tiskijukka soittaa nurkassa yleisön tasolla. Siinä missä teknobileissä tavanomaista on ihmisten tanssiminen katse DJ:tä kohti, tulee Ilokivi Dance Night tässä lähemmäs perinteistä, sosiaalista yökerhobiletystä.

– On hauska seurata, miten ihmiset menevät tanssilattialla ihan erilaiseen muodostelmaan kuin monissa muissa DJ-bileissä, ja tanssivat siellä kasvokkain toistensa kanssa.

DJ Fett Burger & Jayda G - NYC Party Track

Eniten Ilokivi Dance Nigheissa soinut biisi on norjalaisen Fett Burgerin ja kanadalaisen Jayda G:n discopläjäys, jossa on juuri sopivasti lehmänkelloa.

Synkemmistä soundeista kaupungissa vastaa Aamu-kollektiivi, joka järjestää psytrance- ja teknotapahtumia niin Ilokivessä kuin underground-juhlissaan.

Aamun tapahtumissa kuullaan yleensä joko teknoa tai psytrancea, mutta samassa tapahtumassa genrejä ei aleta sekoittamaan.

Aamu rakentaa jokaiseen tapahtumaan omanlaisensa draaman kaaren. Vierailevat soittajat ja järjestys mietitään tarkkaan, ja varsinkin psytrance-tapahtumissa tila koristellaan kankailla ja valoilla tunnelmaan sopivaksi.

Päin vastoin kuin Brandelinin juhlissa, Aamu saattaa jopa piilottaa DJ:n kankaan taakse. Tärkeintä on tunnelman hypnoottisuus.

Lisäksi teknotarjontaa löytyy Aamun Anton Kinnusen ja tämän veljen Joel Kinnusen silloin tällöin järjestettävistä Kinnuset-bileistä, joissa kaksikko soittaa yhdessä.

Myös Jyväskylän pioneeri Jouni Raninen soittaa edelleen teknoa ja järjestää kaupungissa pari kertaa vuodessa Club Duuni -nimistä klubi-iltaa yhdessä Pekka Vesalan kanssa, yleensä Ilokivessä.

Rikkobiittisestä drum'n'bass-tykitystä pääsee kuulemaan kuuden hengen Dreadmark-porukan tapahtumissa. Bileitä on nykyään vain muutaman kerran vuodessa, mutta kaupungissa drum'n'bassilla on pitkät perinteet.

Genren kulta-aikaa elettiin Jyväskylässä kymmenisen vuotta sitten, jolloin kaupungissa kävi soittamassa paljon maailmanlaajuisestikin isoja nimiä.

Jo vuonna 2003 ensimmäisiä bileitään järjestänyt DJ ja drum'n'bass-artisti Ben Kama alias Eppu Syyrakki kertoo, että nykyään rumpubassotapahtumat eivät vedä niin paljon porukkaa paikalle.

– Onhan se aina ollut sellainen tanssimusiikin äpärälapsi, Syyrakki toteaa.

Joskus Jese, Aamu ja Dreadmark yhdistävät voimansa suurempien bileiden merkeissä. Esimerkiksi Jyväskylän MM-ralliviikonloppuna Ilokivessä on kahtena viime vuonna järjestetty vastapainoksi rallipärinälle Shelter-bileet, joissa baarin kolme lavaa on jaettu kolmen porukan kesken.

Calibre & High Contrast - Mr Majestic

Drum'n'bass-klassikko, jonka voi soittaa aina ja joka paikassa, Eppu Syyrakki kertoo tästä Dreadmarkin soundia kuvaavasta biisistä.

Underground tuo musiikkiin kokeellisuuden

Oma mausteensa konemusiikin skenessä ovat yksityiset underground-bileet. Erityisesti teknon äänimaailma ja estetiikka syntyi alun perin pitkälti luvattomissa tehdashallireiveissä, ja samanlaisissa tunnelmissa konemusiikki tuli myös Suomeen.

Jyväskylässä underground-bileitä järjestää nykyään lähinnä Aamu. Pelkkä tiedon saaminen ug-bileistä, saati sitten sellaisiin ilmoittautuminen ja paikalle pääseminen, on oma seikkailunsa.

Nykyään ug-tarjontaa on kaupungissa enimmäkseen kesällä, sillä talvikäyttöön sopivia tiloja on vaikeaa löytää.

– Tänne ei oikein jää sellaisia vanhoja varastoja mihinkään pystyyn, vaan kaikki menee suoraan pallon alle, Jouni Raninen toteaa.

Aamun underground-juhliin päästäkseen on sukellettava syvälle skeneen. Yleensä bailuihin löytävät tiensä vain aidosti musiikista kiinnostuneet.

– Ne eivät ole julkisia tapahtumia, minne kuka tahansa voisi vain tulla. Jos on aidosti kiinnostunut, niin tervetuloa, Kinnunen kertoo.

Jos kiinnostus herää, kannattaa Kinnusen mukaan tulla rohkeasti jututtamaan järjestäjiä vaikkapa Ilokivessä. Myös Aamun sivuja sosiaalisessa mediassa kannattaa seurata.

– Järjestäjille kannattaa heittää jotkut läpät ja vähän kysellä, ja heidän kauttaan saattaa saada infoa, jos tällä tavalla mystisesti sanotaan. Sitten kun on bileissä pari kertaa ollut, niin kutsuja alkaa tippua aika automaatiolla, Kinnunen kertoo.

Nykyään bileisiin löytäminen on loppujen lopuksi helpompaa löytää kuin vaikkapa 1990-luvun lentolehtisten aikaan, sillä tiedotus ja kutsut bileisiin kulkevat lähinnä sosiaalisessa mediassa.

Arjuna & Atriohm - The Drunken Orchestra

Aamun psytrance-bileissä mennään metsäisissä tahdeissa. Rullaava, syvä ja hypnoottinen kappale kuvaa psykedeelisen trancen "aamusoundin" ominaispiirteitä, Anton Kinnunen kertoo.

Oma viehätyksensä underground-menossa on juuri siinä, että paikalle on vaikea löytää. Bileet pidetään yksityisinä autenttisen tunnelman saavuttamiseksi.

Lisäksi yksityistilaisuuksia pitämällä vältytään järjestyshäiriöiltä. Ug-juhlissa voi myös soittaa musiikkia, jonka veivaaminen perinteisessä baarissa ei onnistuisi, sillä paikalla on nimenomaan syvemmästä päädystä kiinnostuneita ihmisiä.

Jesse Brandelinin mukaan Suomessa on selvä rajanveto baarissa ja ug-bileissä soittavien DJ:den välillä.

– Klubi-DJ:n on luettava yleisöä enemmän, kun ug-bileissä DJ soittaa monesti etukäteen suunnitellun tunnin setin. Klubilla setit taas voivat olla 4–5-tuntisia. Lisäksi monen ug-DJ:n soundi ei sovi klubimaailmaan niin hyvin, Brandelin sanoo.

Bailaamisen sosiaalisuus kääntyy teknossa päälaelleen

Monelle ensikertalaiselle teknoreiveissä käyminen on jännittävä kokemus: ensivilkaisulla tanssilattialla näkyy joukko tummiin pukeutuneita, paikallaan käveleviä ihmisiä.

Ihmiset eivät tanssi toistensa kanssa, vaan lähes kaikkien rintamasuunta on tiukasti lavalle päin. Kukaan ei varmasti kuvaa tanssilattialla selfie-videota Instagram-tarinaansa.

Jalkojen nostelua tahdittaa tummanpuhuva, vatsanpohjassa saakka tuntuva jytke, jonka rytmi vie tasaisen varmasti eteen päin pääsemättä silti välttämättä ikinä minnekään.

Cosmin TRG - In Your Body

Tämä usein Aamun teknobileissä soinut kappale on keskiyön menevämpää tekno-osastoa romanialaiselta tuottajalta. Intensiivinen ja seesteinen samassa paketissa, Anton Kinnunen kertoo.

Ympäristö voi vaikuttaa jopa pelottavalta ja ihmiset vieraannuttavilta. Siitä teknossa tai yleisemmin elektronisessa musiikissa ei missään nimessä ole kyse.

– Ymmärrän kyllä, mistä se tunne tulee. Tulet ensimmäistä kertaa bileisiin, mutta kukaan ei juttele sulle ja kaikki tanssii sinne samaan suuntaan, Syyrakki toteaa.

Toisaalta solidaarisuus ja ystävällisyys ovat aina olleet osa konemusiikkikulttuuria. Kun pääsee juttuun sisälle, huomaa, että ensivaikutelma on kaukana totuudesta.

– Ensikertalaiselle tulee helposti jännittynyt tunne, että haluavatko nämä tyypit minua tänne. Kun pari kertaa käy, niin tajuaa, että miksi turhaan tuollaista ajattelen, hyvä meininkihän täällä on. Oma tunteeni on, että ihmiset ovat tosi ystävällisiä ja vastaanottavaisia, Kinnunen sanoo.

 

Omalla tavallaan tekno hukkaa bailaamisesta sosiaalisen aspektin. Ihminen tanssii itsensä kanssa, ikään kuin vajoaa transsiin syvälle päänsä sisään vimmaisen bassorummun tahdissa.

Samaan aikaan sosiaalisuus näkyy eri tavalla kuin perinteisenä kommunikaationa: koko tanssilattia elää musiikin tahdissa symbioosissa, kukin omalla tahollaan ja silti yhdessä.

– Elektroninen tanssimusiikki on edustanut vapautta, hedonismia, varmuutta ja myös mitä kiehtovinta toiseutta. Biitti on määrätietoisuus. Se vakuuttaa jatkuvuudesta. Se, mitä joku pitää teknossa monotonisuutena, on toiselle yön pehmeää luotettavuutta, Kalle Kinnunen kirjoittaa suomalaiseen konemusiikkiin laajan katsauksen luovassa Kone-Suomi-kirjassa.

Puhelimet pois tanssilattialla – konemusabileissä ei dokata ja pokata

Kaikilla konemusiikkitapahtumilla on yksi yhdistävä tekijä: ihmiset saapuvat paikalle musiikin takia, eivät kännääminen mielessään. Brandelin teetti viime talvena kävelykyselyn Ilokivi Dance Nightin kävijöille.

– Siinä tuli tosi paljon palautetta siitä, että Ilokivi Dance Nightissa ei ole sellaista perinteistä dokaa ja pokaa -menoa. Tanssilattialla ei ole minkäänlaista lääppimistä, vaan porukka saa olla ihan rauhassa.

– Kyllä Ilokivessäkin on varmasti rakkaustarinoita syntynyt, mutta täällä meno ei ole sellaista, että lähdetään itsetarkoituksellisesti etsimään naista, Syyrakki lisää.

Yletön ryyppääminen ei kuulu tapahtumiin. Harva jaksaisi tanssia usean promillen humalassa. Ilokivessä kaljaa menee myös konemusailtoina, mutta vähemmän kuin vaikkapa hevikeikoilla.

Konemusiikin kulttuuriin kuuluu olennaisesti tanssijan oma tila. Siksi myös esimerkiksi puhelimen käyttö tanssilattialla on paheksuttavaa. Naamalle tuleva lcd-näytön valo tai salamoiden räpsähdykset rikkovat herkästi tunnelman.

– Toki siellä voi kelloa katsoa tai jonkun kuvan nopeasti ottaa, jos toimitus ei kestä kauan. Joskus joku on kysynyt jopa soittaessa, että voisiko hän tulla DJ:n takaa kuvaamaan yleisöä. Se ei ole ok, Brandelin kertoo.

Tuntemattomien ihmisten tai pitkien videoiden kuvaaminen ei näissä bileissä ole kosher, ja ketä oikeasti kiinnostaa katsoa kännistä koikkelehtimista kenenkään Instagram-tarinoista?

– Jos puhelinta on pakko käyttää, sen voi tehdä tiskillä tai jossain tanssilattian reunalla. Kuvaamisesta sanoisin, että tunnelmakuvat ovat ihan ok, Kinnunen sanoo.

– Bileisiin kannattaa tulla avoimin mielin, ystävien kanssa tai yksin, kunnioittaa muita ihmisiä, itseään ja DJ:tä ja antaa musiikin viedä mennessään, Brandelin kiteyttää.

Omar S - Romancing The Stone

Detroitilaisen house-tuottajan Omar S:n levyjä soi lähes jokaisessa Ilokivi Dance Nightissa. Yleensä juuri silloin, kun tanssilattian meininki on kuumimmillaan, DJ Jese sanoo.

Bileistä toivutaan Vakiopaineessa ambientin voimin

Pelkkään bailaukseen Jyväskylän konemusiikkitarjonta ei jää. Ravintola Vakiopaineessa noin kerran kuussa pidettävä Samea-klubi tarjoilee sunnuntain olotiloihin maalailevaa ambient-tunnelmointia.

Tavallaan kyseessä on jatkumo tanssijuhlille, sillä sunnuntaisin pidettävä klubi lähti alun perin bileistä takaisin arkeen laskeutumisesta. Klubin vetäjät, DJ:t Ville Miettinen ja Timo Lehto saivat idean omista sunnuntailaskuistaan.

– Tämä oli meille paikka, jonne porukka kasautui aina lauantain bileiden jälkeen sunnuntaina vaihtelemaan viikonloppukuulumisia, hajoilemaan ja hypettämään eilisiä bileitä. Jossain vaiheessa Timon kanssa keksimme, että kun kuitenkin joka sunnuntai täällä hengaillaan, niin sillä ajalla voisi tehdä jotain järkevää, Miettinen kertoo.

 

Elokuun viimeisenä sunnuntai-iltana Vakiopaineen äänimaailma koostuu juuri maalailevasta ambientista ja hiljaisesta puheensorinasta. Syntikkamatot ja kappaleissa silloin tällöin toistuvat kilkatukset ja perkussiot piirtävät baariin klubin nimen mukaisesti samean tunnelman.

Sitä korostaa vielä projektorilla valkokankaalle heijastettu filmi, jossa joku ajaa Islannin sumuisia ja koukeroisia maanteitä pitkin. Siinä missä psyke ja tekno pitävät otteessaan hypnoottisuudellaan, on ambient-musiikin ja hiljaisen autoelokuvan yhdistelmässä jotain unenomaista.

Toiset istuvat kaljalla ja rupattelevat kavereiden kanssa, pari ihmistä tuijottaa ajatuksissaan tuoppi kädessä kankaalla pyörivää road movieta.

Nyt kolmatta vuotta järjestettävällä klubilla DJ ei ole pääosassa, vaan enemmän taustalla tunnelmaa luova artisti. Yleensä Vakiopaineessa soittaa Miettisen ja Lehdon lisäksi joku vierailija, mahdollisuuksien mukaan livesetin.

– Pyrimme pitämään musiikin tuollaisena maalailevana ambientia. Sellainen kuumottava avant garde -sekoilu olisi ehkä sunnuntai-iltaan vähän liikaa. Tänne ei ole tarkoitus tulla istumaan hiljaa ja katsomaan DJ:tä ikään kuin se olisi joku spektaakkeli, vaan voi tulla kavereiden kanssa seurustelemaan tai sitten vain katsomaan visuaaleja ja tuijottamaan tuoppia, Miettinen sanoo.

Zeb Samuels - It's Bloody Sunday Mate

Vakiopaineen ambient-iltojen maalailevilla tunnelmoinneilla voi parantaa bileiden jälkeiset sunnuntaiolonsa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa kuukauden ilmainen tarjousjakso alla olevasta linkistä. Saat käyttöösi kaikki digipalvelumme sekä näköislehden.

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .