Skeittaus kehittyi nykymuotoonsa Alvar Aallon ansiosta – jyväskyläläisskeittarit esittelevät kaupungista viisi ainutlaatuista skeittipaikkaa

Jyväskylällä on erityinen kytkös skeittauksen historiaan. Jyväskyläläinen arkkitehti Alvar Aalto on nimittäin pooli- eli allasskeittauksen alkulähde.

Aalto suunnitteli Noormarkkuun vuonna 1939 valmistuneeseen Villa Maireaan tiettävästi maailman ensimmäisen pyöreäreunaisen ja -pohjaisen, munuaisenmuotoisen uima-altaan. Tuon saman uima-allasmuodon vei Kaliforniaan yhdeksän vuotta myöhemmin Aallon hyvä ystävä, amerikkalaisarkkitehti Thomas Church.

Sen jälkeen samanlaiset uima-altaat alkoivat yleistyä osavaltiossa. Vuonna 1975 Kaliforniaa koetteli ennennäkemätön kuivuus, jonka takia uima-altaita ei täytetty kesällä vedellä.

Aiemmin kaduilla rullailleet skeittarit löysivät altaat ja tajusivat niiden potentiaalin. Skeittaus alkoi kehittyä nykymuotoisekseen, kun kalifornialaiset lautailijat valtasivat uima-altaat ja keksivät niissä uusia temppuja.

Meni 40 vuotta allasskeittauksen alkamisesta, ennen kuin Aallon kotikaupunkiin valmistui ensimmäinen Villa Mairean tyylinen skeittausallas. Sitäkin kauemmin kaupunkiin on odotettu kokonaan betonista skeittipuistoa.

– Jyväskylä alkaa olla ainoa tämän kokoluokan kaupunki, jossa sellaista ei vielä ole. Kaupunkiin sopisi tosi hyvin, että tänne rakennettaisiin skeittipaikka, jossa voisi näkyä myös Alvar Aallon design, Jyväskylän rullalautailijat Ry:n puheenjohtaja Heini Luotola sanoo.

Luotola vietti kesän Norjassa rakentamassa sinne betonisia skeittipuistoja, joten tietotaitoa hänellä on. Hän on myös kolminkertainen skeittauksen naisten sarjan Suomen mestari ja ainoa sponsoroitu naisskeittari Suomessa.

Skeittaus nähdään ensi kertaa olympialaisissa vuonna 2020. Myös sen takia Luotola ja Otos-lautamerkin perustaja ja yrittäjä Ville Leppänen toivovat kaupunkiin kunnon skeittiparkkia.

– Olisi hyvä, jos täälläkin olisi mitat täyttävä harjoittelukenttä, jossa tulevat olympiamitalistit voisivat hioa taitojaan. Tällä hetkellä näyttää siltä, ettei se ensimmäinen olympiakultamitalisti ainakaan Jyväskylästä tule, kun katsotaan mitä muissa Suomen kaupungeissa on, Leppänen toteaa.

Jyväskylään rakennettava Hippos2020-urheilupuisto voisi olla hyvä sijoituspaikka uudelle skeittipuistolle.

Monia skeittareita lajin olympiaurheilustatuksessa huolettaa sen alkuperäisen luonteen katoaminen. Skeittaus on paljon muutakin kuin pelkkä urheilulaji. Se on kaupunkikulttuuria, taidetta ja elämäntapa.

– Uskon kyllä, että skeittaus olympialaisissa on vain hyvä asia, jos laji saa vakavamman statuksen. Toisaalta skeittaus tulee aina olemaan vähän alakulttuurihommaa, koska varmasti skeittarit etsivät edelleen uusia spotteja paikoista, joissa ei saa skeitata, Luotola pohtii.

Huhun mukaan esimerkiksi Jyväskylän Sokoksen parkkihallin vartija olisi kesällä sallinut nuorison rullalautailun hallissa. 2000-luvun alussa sellaista olisi ollut mahdotonta kuvitella.

– Suomessa alkaa olla jo poliiseja, vartijoita ja poliitikkoja, jotka ovat itsekin joskus skeitanneet ja ymmärtävät, mistä hommassa on kyse, Leppänen pohtii.

Jyväskylästä löytyy niin varta vasten rullalautailulle rakennettuja paikkoja kuin skeittareiden itse kaupungista valtaamia aukioita. Leppänen ja Luotola esittelevät viisi kaupungin ainutlaatuisinta skeittipaikkaa.

1. Sepänaukio

Kohtaamispaikka ja kaupungin skeittauksen kiintopiste. Näin Luotola ja Leppänen luonnehtivat Sepänaukiota.

Skeittarit valtasivat alun perin puistoksi 1990-luvun alussa rakennetun aukion heti sen auettua. Kaupunki taisteli pitkään vastaan ja yritti pitää lautailijat poissa aukiolta, kunnes se viimein kunnostettiin viralliseksi skeittipaikaksi vuonna 2009.

Kaupunki korvasi osan aukion laatoituksesta paremmin skeitattavalla asfaltilla, ja sinne hankittiin kivipaasia ja metallisia penkkejä lautailua varten.

Paikka on legendaarinen skeittipuisto koko Suomen mittakaavassa, ja aikojen saatossa siellä ovat käyneet rullaamassa skeittarilegendat Mike Vallelystä Louie Barlettaan.

– Joku vuosi olin paikalla, kun JB Gillet ja Jesus Fernandez tulivat tänne skeittaamaan. Tuossa kaverit heittivät niiden kanssa läppää ja tyypit istuivat muina miehinä paikallisten skeittareiden seurassa. Se oli aika uskomaton juttu, Leppänen muistelee.

Sepänaukion meininki kiihtyy erityisesti viikonloppuisin, kun paikalliset skeittarit kokoontuvat paikalle ja sessiot kehittyvät itsestään. Erityisesti silloin aukiolla näkee maailmanluokan temppuja, vaikka skeittauksen taso siellä on aina korkea.

Kaupunkiin vasta muuttaneen skeittarin kannattaa aloittaa lautailukierros juuri Sepänaukiolta.

– Tämä on paikka, josta löytää aina skeittiseuraa, Luotola kertoo.

2. Keljonkankaan munuaisallas

Kesällä 2015 rakennettu, munuaisenmuotoinen allas sulkee Aallon aloittaman allasskeittausympyrän: liikuntasuunnittelija Mikko Pajunen kaupungin liikuntapuolelta oli käynyt Yhdysvalloissa ja nähnyt siellä vastaavia skeittausaltaita.

Siitä innostuneena kaupunki rakensi altaan yhteistyössä Jyväskylän rullalautailijoiden kanssa Keljonkankaan liikuntapuistoon.

Aivan aloittelijoille tämä paikka ei ole tarkoitettu: massiivinen allas on matalasta päästään 1,8 metriä syvä, kun syvä pää laskeutuu 2,5 metriin. Jyskässä on pienempi allas, jossa pooliskeittauksen alkeita voi alkaa harjoitella.

Keski-Suomessa allas on ainutlaatuinen, eikä koko Suomesta löydy montaa vastaavaa munuaisallasta. Paikalle saapuu usein skeittareita esimerkiksi Kuopiosta.

Allas on myös luonut uudenlaisen allasskeittauskulttuurin kaupunkiin, joka aiemmin on tunnettu lähinnä katuskeittaamisesta. Luotolalle altaasta on tullut toinen koti Jyväskylässä.

Hän on erikoistunut juuri allas- ja ramppiskeittaukseen, ja menoa katsoessa sen huomaa: vauhti on hurja, mutta Luotola viilettää altaassa sujuvasti. Myös Leppänen uskaltautuu kokeilemaan allasta, mutta katuskeittarina temput häneltä eivät siellä luonnistu.

Allasskeittausta aloitellessa ensimmäinen asia, mitä kannattaa opetella, on oikeaoppiminen kaatuminen.

– Ekoja kertoja täällä skeitatessa katkaisin etuhampaani. Tipuin tuonne pohjalle huonosta asennosta naama edellä. En ollut aiemmin skeitannut mitään näin jyrkkää. Sen jälkeen oli pakko opetella kaatumaan polvilleen, jos menee nurin, Luotola kertoo.

3. Ruusupuisto

Jyväskylän yliopiston Ruusupuisto-rakennuksen etupiha on hyvä esimerkki siitä, miten skeittauksessa hyödynnetään kaupunkiarkkitehtuuria.

Sen pihasta löytyy useita lautailuun soveltuvia portaita, aina pienimmästä kolmen portaan pudotuksesta korkeimpiin yhdeksään portaaseen. Lisäksi pihassa on musta, marmorinen kurbi eli kulma, jossa voi harjoitella grindaus- ja slaidaustemppuja.

Tasaisen pintamateriaalin ansiosta portaat ovat hyvä paikka harjoitella laudalla alaspäin hyppäämistä. Lisäksi läheisen sillan alla on temppujen harjoitteluun sopiva ditsi, eli kalteva seinämä, jossa voi tehdä temppuja.

Kauempana pihassa olevan puupenkin skeittaus on kielletty, mutta muuten yliopiston vartija on ollut salliva pihalla pyöriviä skeittareita kohtaan.

– Aina voi miettiä omalle kohdalle. Jos laittaisin omaan pihaani tuollaisen penkin ja joku tulisi sitä skuuttaamaan, niin ymmärtäisinkö vai olisinko sille, että tuo on tuhannen euron penkki, mitä helvettiä oikein teet. Toki itse tekisin kestävämmän, ja yleinen kaupunkitila on eri asia kuin yksityishenkilöiden pihat, mutta on otettava muutkin huomioon, Leppänen kiteyttää.

Kaupungin skeittarit ovat jo ehtineet tehdä paikalla maailmanluokan temppuja. Esimerkiksi Leppänen kertoo Stefan Snellmanin, joka hyppäsi yhdeksän porrasta nollie 360 flipillä.

4. Pimbledon

Never stop hopping fences, lukee legendaarisen The Berrics -skeittihallin seinällä Kaliforniassa. Siihen kiteytyy myös yksi skeittauksen alkuperäisistä ideoista: skeittarit skeittaavat paikoissa, jotka siihen sopivat, oli se sallittua tai ei.

Jyväskyläläinen esimerkki tästä on yliopiston kampukselta löytyvä tenniskenttä, jonka paikalliset skeittarit tuntevat Pimbledonina. Vain tenniksen pelaajien käyttöön, lukee lapussa kentän portilla.

– Kaveri mietti Wimbledonin tenniskenttiä ja heitti, että tämä on Pimbledon. Se nimi jäi sitten elämään, Leppänen kertoo.

Kentän flätti, eli alusta, on sileytensä takia Jyväskylän paras skeittaukseen. Paikalla skeittaus alkoi muutama vuosi sitten, kun lautailijat valoivat omatoimisesti paikalle Huhtaharjun yläkoulun rakennustyömaalta saaduista kierrätystavaroista kaksi skeittaukseen sopivaa penkkiä, jotka myös tennispelaajat ottivat omikseen taukopenkeikseen.

Sittemmin paikalla on järjestetty luvan kanssa kaksi kertaa Jyväskylän rullalautailijoiden Old, fat & slow -kilpailuja Yläkaupungin yön yhteydessä.

Kaveri mietti Wimbledonin tenniskenttiä ja heitti, että tämä on Pimbledon.

Alun perin rakennetut penkit on jo purettu, mutta nyt paikalla on kaksi metallista penkkiä, jotka soveltuvat myös skeittaukseen.

– Silloin, kun paikalla kävi enemmän skeittareita, yritin Facebookissa kertoa heille, että täällä oltaisiin tenniksen pelaajien ehdoilla. He ovat voineet maksaa vuorostaan, joten skeittaukseen on parempi kysyä lupa tai sitten käydä vasta, kun pelit loppuvat, Leppänen kertoo.

Usein Pimbledonissa on saanut edelleen skeitata rauhassa, mutta joskus yliopiston vartija häätää rullaajat pois. Vain tenniksen peluuseen kentän rajoittava lappu ilmestyi portille viime vuonna.

– Varmaan se tuli siitä, että nuoremmat skeittarit kävivät pari kertaa paikalla ja jättivät tänne kaikki roskat ja tupakannatsat, vaikka vieressä olisi roskis. Olisi hienoa, jos tänne saisi myös skeittivuoron, tai että osa paikasta olisi skeittareiden käytössä, Leppänen sanoo.

5. Tourulan DIY-silta

Kun tallustaa Tourulan ABC-kylmäaseman ohi lepikköön menevää polkua, löytää pusikosta käyttämättömän betonisillan. Sinne skeittarit ovat pikku hiljaa rakentaneet itse pieniä ditsejä ja ramppeja.

Alun perin paikalla oli vain yksi pieni valkoinen kaari, jonka alkuperästä liikkuu lähinnä legendaa. Enemmän ramppeja paikalle alettiin rakentaa vuonna 2013. Sillan kaaria ovat rakentaneet vuosien saatossa tee se itse -meiningillä eri skeittiporukat.

Luotola oli mukana rakentamassa vuonna 2015 paikan mikroramppia, joka tehtiin Keljonkankaan altaan ylijäämäbetonista. Lisäksi Luotola hioi sillan pohjaa skeittausta varten tasaisemmaksi timanttihiomakoneella parikymmentä metriä.

Silta voi näyttää vaatimattomalta, mutta se on tärkeä osa kaupungin skeittauskulttuuria.

– Tuohon kun laittaisi vielä vähän kaarta, pari penkkiä ja jotain kukkaistutuksia, niin se olisi siinä, Leppänen maalailee.

Itse silta valmistui jo 1980-luvulla, mutta tiettävästi se ei ikinä ole ollut missään järkevässä käytössä.

– Siitä oli joskus juttua, että tähän rakennettaisiin pyöräbaana, koska kukaan ei käytä siltaa. Vähän ihmeteltiin, että hetkinen. Jos ette ole huomanneet, niin skeittarit ovat rakentaneet sinne itse aika paljon skeitattavaa, Luotola sanoo.

Kaupungin liikenneinsinööri Timo Vuoriainen kertoo, että pyöräbaanasuunnitelmista on tämän sillan osalta luovuttu, mutta tulevaisuudessa se todennäköisesti puretaan Nelostien kunnostuksen tieltä.

Skeittipaikkana silta on ainutlaatuinen, joten siellä kannattaa käydä skeittaamassa, kun vielä voi.

– Tällaisia sillanpäällysspotteja ei ihan hirveästi koko Suomessa ole. Tässä näkyy skeittareiden omatoimisuus, että itse tehdään ja maksetaan omat paikat. Se tarkoittaa myös nuorille lisää paikkoja olla ja harrastaa. Olisi parempi antaa tällaisen omatoimisuuden kulttuurin kukoistaa, kuin luhistaa sitä kieltämällä ja purkamalla kaikki, Luotola sanoo.

Jyväskylän skeittipaikat 

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa kuukauden ilmainen tarjousjakso alla olevasta linkistä. Saat käyttöösi kaikki digipalvelumme sekä näköislehden.

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .