Tartu rohkeasti tapettiin, RTV:llä neuvotaan vaikka kädestä pitäen – Trenditapetteja saa nyt puoleen hintaan

RTV:llä kerran vuodessa järjestettävät Tapettipäivät ovat taas täällä. Valikoiman vaihtuessa on oiva tilaisuus hankkia trendikkäitä tapetteja edullisesti. Tapetointi on tänä päivänä helppoa, vinkkaa RTV Jyväskylän myyjä Titta Ojanen.

Mainos | Tapettien mallistouudistuksia on syksyn päätteeksi tulossa kerralla tavallista enemmän, sillä maailmanlaajuisen pandemian vuoksi kaikki mallistot eivät ole aiemmin päässeet myymään asti. Nyt onkin loistava hetki tuoda kotiin uutta ilmettä.

Tapettivalikoimat vaihtuvat muutenkin pitkäkestoisempia sisustustrendejä tiuhempaan tahtiin, joten trendikkäitä valintoja kodin seinille kannattaa katsoa myös alennuksesta.

RTV Jyväskylän tapettiosastosta vastaava myyjä Titta Ojanen kertoo, että jo muutaman vuoden ajan lämpimät sävyt ovat tehneet tilaa tätä edeltävältä harmaalta ajalta, vaikka harmaata toki menee edelleenkin.

- Väreistä eniten menee tällä hetkellä oranssia, ruskeaa ja beigeä, Ojanen arvioi.

Moni on hakenut toisenlaista ilmettä kotiinsa matkustusrajoitusten vuoksi, ja se näkyy tarjonnassa. Kun lomamatkat ovat jääneet tekemättä, niin palmuja ja muita eksoottisia kasveja näkyy tapettikuoseissa.

- Vaikka trendikuosit ovat vähän rauhoittuneet, ihmiset haluavat edelleen värejä ja tekevät mielellään tehosteseiniä, Ojanen sanoo.

Jos ei itse tiedä millaista tapettia kotiinsa haluaa, kannattaa kysyä rohkeasti asiantuntijalta, kuten Ojaselta. Hän sanoo vaihtavansa tapettia jopa kolmen kuukauden välein. Tämä tulee osittain työn puolesta. Kun tapetteja katsoo päivittäin työkseen, niitä tekee mieli vaihtaa kotonakin tavallista useammin.

Jos edelliset kokemukset tapeteista ovat vaikkapa 90-luvulta, paljon on sen jälkeen muuttunut. Ojasen mukaan tapetointi on tänä päivänä todella helppoa.

- Yli 90 prosenttia tapeteistamme on sellaisia, että liisteri laitetaan seinään ja tapetti nostetaan suoraan rullasta seinälle. Mitään tapettipöytiä ei tänä päivänä tarvita, Ojanen rohkaisee.

Tapetin vahvuus maaliin verrattuna on, että seinän pintana saa sellaista struktuuria ja lämpöä, mitä muuten ei saisi. RTV:n valikoimien tapetit ovat enimmäkseen niin sanottuja stabilit- tai non-woven-tapetteja, jotka eivät tarvitse vetyttämistä. Kuvioiden kohdistuskin on helppoa, sillä moderneissa tapeteissa on selkeät ja vahvat kuvioinnit.

Mitä eroa on liimalla ja liisterillä?

Ojanen kertoo käyttävänsä tapetteihin itse pääosin liisteriä, ja siihen on selkeä syy.

- Käytän liisteriä, koska vaihdan tapetteja niin usein. Liisterillä tapetti ei tartu seinään yhtä tiukasti kuin liimalla, joten se on sitten helpompi irrottaakin.

Oman kodin ilmeen muuttamiseksi ei tarvitse välttämättä itse olla sisustuksen asiantuntija, sillä apua liikkeestä löytyy varmasti. RTV:llä on käytössä myös digitaaliset mallinnukset, jolloin asiakkaan antamista huonemitoista pystytään tekemään värisuunnittelua ja myös kylpyhuonesuunnittelua.

Jopa asiakkaan omiin valokuviin pystytään muokkaamaan värejä. Helpoiten kuitenkin pääsee eteenpäin pelkillä mitoilla.

Loppujen lopuksi myöskään trendeistä ei kannata liikaa välittää. Kun kodissa oma silmä lepää, se on tärkeintä. RTV:n tuhansista vaihtoehdoista löytyykin takuulla jokaiselle jotakin.

- Jos kaikki seuraisivat aina jotain tiettyä trendiä, meillä ei tarvitsisi olla hyllyssä yli 500 kuosia. Jostakin vaikutteet kuitenkin aina tulevat, ja tietyt värivalinnat ovat suosittuja, Ojanen pohtii.

Tapettiasiantuntija neuvoo kuitenkin tarttumaan rohkeasti toimeen tapettikaupoilla ja ajattelemaan mustavalkoakselin ulkopuolelta. Tapetoinnin tekniikassakin RTV:llä neuvotaan vaikka kädestä pitäen.

- Tästä ei ole viikkoakaan, kun yksi asiakas laittoi kiitosviestiä, että tapetointi onnistui tosi hyvin. Viesti tuli oikein valokuvan kanssa, jossa isäntä laittoi tapettia seinään, Ojanen nauraa.

- Sellaisesta tulee itsellekin tosi hyvä mieli!

RTV Jyväskylän myymälästä löydät tuhansien tapettirullien joukosta jopa 500 eri kuosia heti hyllystä. Näiden lisäksi saatavilla on yli tuhat varastokuosia 2–3 päivän toimitusajalla.

RTV:n kuuluisat ja perinteiset Tapettipäivät järjestetään 19.–.20.11, jolloin kaikki myymälävalikoimatapetit ovh -50%.

RTV Jyväskylä

Lue lisää