Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suorapuheinen yhteistyön rakentaja

Tennareista tunnettu Keski-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuuston puheenjohtaja ja väitöskirjatutkija Jani Kokko on yhteistyötä korostava kansainvälisen politiikan osaaja. Janin mukaan asioista pitää puhua suoraan ja hyväksyä se, että hyvä idea voi tulla mistä suunnasta tahansa.

Mainos | – Haluan enemmän yhteistyökykyä. Sitä että katsotaan reilusti puhtaalta pöydältä eteenpäin ja hyväksytään myös kehittäminen vastustajan idean pohjalta, jos perusasiat ovat siinä kohdallaan. Hyvällä idealla kun ei ole jäsenkirjaa. Taaksepäin katselemisen sijaan pitää hakea ratkaisuja. Eduskunnassa voitaisiin vaikka estää puhe, jos se alkaa huomautuksella siitä, mitä edellisellä vaalikaudella tehtiin väärin, Jani toteaa.

Yhteistyö lähtee ihmisistä. Kaikista puolueista löytyy niitä, joiden missiona on uudistaa viisaasti. Yhteistyökykyiset yksilöt pystyvät haastamaan myös puolueiden linjauksia ja hakemaan uutta suuntaa. Pitkän linjan Nato -kannattajana Jani on nähnyt, että puolueen virallisen kannan haastaminen voi johtaa myös ajoittaiseen oppositioon, mutta sitäkään ei kannata pelätä, jos tarkoitus on hyvä.

– Poliittisia valintoja tehdessä pitää katsoa ensin isoa linjaa ja vasta sitten mennä yksityiskohtiin. Tämä oli se tapa, millä myös hyvinvointialueen rakentamisessa lähdettiin liikkeelle. Ymmärrettiin, että talous on yhtä tärkeää kuin palveluiden laatu ja näiden pohjalta tehtiin valinnat.

– Pitää ottaa vastuu siitä mitä tekee ja kertoa niin kuin asiat ovat. Turvallisuus tulee siitä, että ihmiset tietävät, mihin ollaan menossa ja pidetään huoli siitä, että perusasiat toimivat.

Peruspalveluiden ja sisäisen turvallisuuden lisäksi Janin erityisenä kiinnostuksen kohteena ovat kansainväliset suhteet, erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikka, jotka ovat hänen vahvinta ammatillista osaamistaan.

Viime vuosien kansainvälisen politiikan tapahtumat ovat tuoneet myös paljon uutta materiaalia tutkimustyön pohjaksi. Janissa on sen verran täydellisyyden tavoittelijaa, että hän on nähnyt, että ympäristön muutokset pakottavat arvioimaan myös joitakin tutkimuksen lähtökohtia uusiksi. Nyt ilmassa on enemmän yllätyksiä, joihin pitää varautua uusilla tavoilla.

Tulevalla vaalikaudella Jani toivoo pääsevänsä hyödyntämään kaikkea tähän mennessä tutkimuksen ja käytännön politiikan kautta opittua valtakunnan tasoisissa päätöksissä. Sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikka että sosiaali- ja terveydenhuollon asiat ovat Suomen lähivuosien merkittävimpiä kysymyksiä ja niiden ratkaisemiseen on myös suurin palo.