Albumit auki: Jaa omat aarteesi ja kurkkaa toisen kansioihin

Jyväskylässä tallennetaan nyt ahkerasti kuva-albumeiden aarteita. Kuvat digitoitaan julkiseen Albumit auki -tietokantaan. Samalla kerätään talteen arvokasta kaupunki- ja kulttuurihistoriallista aineistoa menneiltä vuosikymmeniltä.

Jyväskylässä projektia koordinoi Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut yhdessä Jyväskylän kaupunginkirjaston ja Jyväskylän taidemuseon kanssa. Kaupunki on mukana opetus- ja kulttuuriministeriön tukemassa Albumit auki -hankkeessa.

Ensimmäinen kuvienkeruupäivä järjestettiin Jyväskylän kaupunginkirjastossa viime vuoden puolella joulukuussa. Silloin tietokantaan saatiin upeita kuvia ja palasia Jyväskylän historiasta. Kuvat on nähtävillä tietokannassa.

Tuo kuvasi tai kutsu opiskelijat

Kuka tahansa voi tuoda paperikuvia, dioja tai negatiiveja digitoitavaksi kuvienkeruupisteeseen. Digitointi on ilmaista ja digikuvat on mahdollista saada myös itselle.  Kuvienkeruupäiviä järjestetään kevään aikana kaupungin kirjastoissa ja taidemuseossa seuraavasti:

to 22.1. klo 12–18 Pääkirjasto (Vapaudenkatu 39-41)

ti 3.2. klo 14–18 Kortepohjan kirjasto (Isännäntie 3)

ti 17.2. klo 13–18 Keltinmäen kirjasto (Keltinmäentie 15 C)

to 5.3. klo 12–18 Palokan kirjasto (Koivutie 5)

to 19.3. klo 12–17 Jyväskylän taidemuseo (Kauppakatu 23)

pe 20.3. klo 12–17 Jyväskylän taidemuseo (Kauppakatu 23)

ti 31.3. klo 14–18 Keljonkankaan kirjasto (Pihkatie 4)

ti 14.4. klo 14–18 Huhtasuon kirjasto (Nevakatu 1)

ti 28.4. klo 14–18 Halssilan kirjasto (Lokintie 9)

Albumit Auki -hankkeessa mukana olevat opiskelijat tulevat kevään aikana kutsusta Jyväskylän alueella esimerkiksi vanhainkotiin, tapahtumaan tai tyhy-päivään tallettamaan valokuvia. Ajankohdasta voi sopia ottamalla yhteyttä Albumit auki -projektiin puhelimitse numeroon 050 311 9875 tai sähköpostitse osoitteeseen jyvaskyla@albumitauki.fi.

Uusimmat

Keski-Suomi

Ympäristöahdinko muotoutui musikaaliksi, jonka tekemiseen ei yksi lukukausi riittänyt – Äänekosken lukiolaiset käsikirjoittivat, sävelsivät ja sanoittivat teoksensa itse

Poliisiin voi tietysti luottaa, mutta entä vaihtoautorivistöstä kurkkivaan entiseen poliisiautoon?

Tiesitkö tämän Nikolainkulmasta? Jyväskylän historian merkittävin pidätys ja yhteys vuoden 1912 olympialaisiin

HIFK iski tasoihin - JYP kipaisi kahden maalin johtoon

"Käsijarru ei toimi ja joudutte jonkun verran kärsimään" – Linja-autonkuljettajan outo monologi hämmensi matkustajia Jyväskylästä Tampereelle

Potilastietojärjestelmän aikataulun on pidettävä Muuramessa

Happee pelaa tänään Suomen Cupin finaalipaikasta ja sunnuntaina liigapisteistä – ”Suomen Cup on yksi kauden päätavoitteista"

"Talo on kuin hyvä kaveri" – plastiikkakirurgi myy arvokohdetta Jyväskylän Älylässä yli 800 000 eurolla haikein mielin

Joillakin Nordean asiakkailla vaikeuksia maksamisessa – "Ongelma poistuu sovelluksen päivittämisellä"

Keski-Suomi kuroi kiinni "menetetyn vuosikymmenen" – maakunnan yrityksissä on nyt työntekijöitä yhtä paljon kuin huippuvuonna 2008

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.