Hakolan tilalle ympäristökasvatuspalkinto

Laukaassa sijaitseva Hakolan tila ja sen isäntäpari Heidi ja Juha Hintikka ovat saaneet Keski-Suomen ympäristökasvatuspalkinnon. Kolkutin 2013 -palkinto myönnettiin tilalle, joka tuomariston mukaan vahvasti sitoutunut kestäviin elämäntapoihin. Vaikutuksen tuomaristoon tekivät myös tilan omavaraisuus ja siihen pohjautuva pioneerimainen ja erilainen tapa toteuttaa ympäristökasvatusta.

Hakolan tila on tuomariston mielestä myös hieno esimerkki siitä, miten yritystoimintaa ja ympäristökasvatusta voidaan yhdistää. Hakolan tilan pääelinkeino on maatalous. Tila on kuitenkin avannut ovensa myös vierailijoille, ja tilalla käykin vuosittain noin 1500 vierasta tutustumassa tilan eläimiin ja maatilan vuodenkiertoon.

– Hakolan tilan toiminta on koko perheemme yhteistyötä. Meillä on työkavereina myös eläimet, jotka ovat oppineet rakastamaan vierailutoimintaa, kertovat Heidi ja Juha Hintikka.

– Nykyarjessa monet ovat vieraantuneet ruuan alkuperästä. Lapset saattavat tiukasti väittää, että kotona juodaan vain kaupan maitoa ja se tulee meijeristä. Pääsemme kokemaan elämyksen antamisen riemua opettamalla muun muassa mistä maito tulee tai miten perunat kasvavat pellossa. Lehmän koskettaminen tai lypsäminen saattaa olla jopa aikuiselle vierailijalle ennen kokematon elämys.

Hakolan tila oli keskeinen toimija myös Laukaan luontokoulua perustettaessa 2000-luvun taitteessa. Sittemmin Hintikan pariskunta otti luontokoulusta myös koordinointivastuun.

Kolkutin-palkinto jaetaan nyt toisen kerran. Edellisen palkinnon sai vuonna 2009 Jyväskylän luontokoulu. Palkinnon jakaa Keski-Suomen ympäristökasvatuksen yhteistyöryhmä KYKY, jota koordinoi Keski-Suomen ELY-keskus. Palkinto jaetaan jatkossa joka toinen vuosi.

Japa ry ja Irma Pauha saivat kunniamaininnan

Kolkutin-palkinnon tuomaristo päätti jakaa palkinnon lisäksi myös kaksi kunniamainintaa. Jyväskylän kestävä kehitys ry eli JAPA sai kunniamaininnan pitkäjänteisestä ja innovatiivisesta toiminnasta kestävien elämäntapojen edistämiseksi. Toinen kunniamaininnan saavista on biologian ja maantieteen lehtori Irma Pauha Muuramen lukiosta. Hänen roolinsa Muuramen lukion toimintakulttuurin muuttamisessa vaikutti tuomariston.

Kolkutin-palkinto ja kunniamaininnat luovutettiin palkituille tänään lauantaina Jyväskylän Paviljongissa järjestettävässä kasvatus- ja opetusalan suurtapahtumassa.

Juttua muokattu Hakolan tilan sijainnin osalta.