Hiphop-festivaali alkoi Kauppalaispihalla ...ja sitten repesi!

Tosi märkä alku, mutta kyllä se siitä.

Jyväskylän Kauppalaispihalla pyörähti perjantaina käyntiin Rento Piha -festivaali. Viiden maissa iltapäivällä tunnelma oli nousussa ja tummenevan taivaan alla lavan ympäristössä vilkkuvat valot ja letkeä musiikki loivat maagista tunnelmaa.

Taivas kuitenkin tummeni vähän liikaa – ja sitten repesi. Stepa ja Are & Kriso -duo oli juuri aloittanut, kun vesipisarat muuttuivat golfpallon kokoisiksi ja ryöpsähtivät taivaalta juhlakansan niskaan.

Myräkkä ei kuitenkaan onnistunut tappamaan tunnelmaa asemakadun yläpäästä avautuvalla, muun muassa Passion- ja Aussie Bar -ravintoloiden reunustamalla Kauppalaispihalla. Rengasravintoloiden aluepäällikkö Juuso Puustinen jakoi katsojille sateenvarjoja, ja musiikki soi. Osa päätti siirtyä kuuntelemaan musiikkia anniskelualueelta ravintoloiden sisätiloihin. Tosin mahdollista on sekin, että moni jäi ukkoskuuron takia kotisohvalle.

– Tavoitteemme olisi saada tänne viikonlopun aikana 3000 kävijää. Toivottavasti tämä ilma ei muutu kovin pahaksi, Puustinen totesi juuri ennen sadetta, kun ihmisiä jo virtasi alueelle tasaisena virtana.

"Ilmaiskeikat harvinaisia"

Pikaisen gallupin perusteella odotetuimmat artistit olivat Stepa sekä Teflon Brothers. Ensimmäistä kertaa järjestetty Rento Piha -festivaali keräsi kiitoksia olemassaolostaan ja ilmaisuudestaan.

– Ei tällaisia ilmaisia festivaaleja paljon ole ainakaan Jyväskylässä. Yleensä ilmaista musiikkia kuulee vain kadunvaltaustapahtumissa, totesi Mira Kuisma, joka oli tullut katsomaan esityisesti Stepaa ja Area.

Rento Piha on ikärajaton ja sinne on vapaa pääsy. Anniskelualueille vaaditaan täysi-ikäisyyttä.

Perjantaina on notkuttu trion Stepa, Are & Kriso, duon Soulh Valpio & Joniveli sekä Teflon Brothersin tahdissa. Viimeksi mainittu esiintyy myös yökerho Brassa tapahtuman avausillan jälkilöylyissä perjantaina.

Lauantaina räpätään duon Kusti & Pele, hip hop -kollektiivin T.A.N., soullaulajatar Mary-A:n, duon Joniveli & Soul Valpio sekä Asteen tahdissa.

Sisällä jatketaan

Ohjelmaa on kumpanakin iltana pihalla kello 23:een saakka ja sen jälkeen sisätiloissa aukion ravintoloissa.

Tapahtuman järjestää Rengasravintoloiden Alepub ja Bar Passion yhteistyössä aukion muiden ravintoloiden ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.

Rento Piha starttaa myös lauantaina klo 15 dj-musiikin tahdissa. Menoa maustavat muun muassa Boys of Summer -dj:t, kuntokeskus Positiven näytös sekä Ready Set Polen tankotanssijat.

Rento Piha -festivaalin tunnelmia perjantaina alkuillasta