JYP-tähdet avasivat lahjakeräyksen

JYP-pelaajat J-P Hytönen, Jari Jääskeläinen ja Ossi Louhivaara olivat avaamassa Nuorkauppakamarin Joulupuu-keräystä kauppakeskus Forumissa Jyväskylässä sunnuntaina. Keräyksen tavoitteena on antaa joululahja niille 0-12-vuotiaille, Jyväskylän kaupungin sosiaalitoimen ja lastensuojelun sekä Mattilan perhetukikodin ja Monikulttuurisen kahvilan toiminnan piirissä oleville lapsille, jotka saattaisivat muutoin jäädä ilman joulupukin tuomisia.

Sosiaalitoimen arvion mukaan lastensuojelun ja avohuollon piirissä on Jyväskylässä noin 800 lasta.

- Keräys on tosi iso juttu, on hienoa olla mukana. Joulun henki tiivistyy tässä, kun lapselle tulee hyvä mieli - ja sitä myötä lahjoittajallekin, JYP:n liigajoukkueen kapteenina toimiva Hytönen tuumi.

Viime vuonna Joulupuu-keräys tuotti 1 631 lahjaa, tänä vuonna tavoitteena on Jyväskylän projektipäällikkö Anne Vartiaisen mukaan panna ainakin paketin verran paremmaksi. Lahjoja kerätään joulukuun 21. päivään asti.

- Tärkeintä keräyksessä on, että välitetään ympärillä olevista ihmisistä. Lapsiperheissä annetaan nykyään hyvin paljon lahjoja, eivätkä lapset edes ehdi kaikilla leikkiä. Voisiko yhden niistä lahjoista tuoda keräykseen, Vartiainen kysyi.